tag:blogger.com,1999:blog-1449784886455572922024-02-19T11:06:55.151+02:00Saappaaton kissaSaappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.comBlogger80125tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-2206273585898649522018-02-13T20:25:00.001+02:002018-02-13T20:25:13.704+02:00"Hitsaan lankatekniikoiden kurssityöksi lapaset"<div style="text-align: justify;">
Piti jossain kohtaa ottaa tavoitteeksi kirjoittaa säännöllisemmin, koska opiskelijaelämässä tapahtuu kauheasti kaikkea, jonka haluaisin muistaa jälkeenpäin. Opiskelijaelämässä kuitenkin tapahtuu niin kauheasti kaikkea, ettei aika, energia tai <i>muisti</i> riitä blogin säännölliseen ylläpitämiseen kaiken muun ohella.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tänään pinnalla on ollut hitsaus yhdestä ryhmätyöstä johtuen, ja viime aikoina on taas tullut selväksi, miten huonosti pienessäkin yhteisössä kulkee informaatio. Ensimmäiseltä vuodelta mieleen jäi se, miten opettajan tulee sietää jatkuvaa muutostilassa olemista, sitä ettei oikeastaan koskaan ole "valmis". No, muutosta ja epätietoisuutta ja niiden kanssa pärjäämistä on nyt ainakin tullut harjoiteltua.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Käsityökasvatuksen aineopinnot ovat tässä kakkosvuoden aikana vaatineet jo paljon ja tulevat vaatimaan vielä hirmuisia ponnistuksia, ennen kuin kaikki nopat on nätisti paketoitu ja hommat hoidossa. Kello naputtaa takaraivossa, sillä meidän työskentelytilamme menevät kiinni huhtikuun lopussa remontin vuoksi. Hehehe. Eh.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Maalliset tekijät sivuuttaen olen huomannut tässä kuluneen syksyn ja kuluvan kevään aikana, että olen löytänyt jostain itsevarmuutta. En esiintymiseen tai olemiseen, saati vieraiden asioiden tekoon varsinaisesti (enkä vieläkään koe, että hallitsisin mitään aihealuetta oikeasti, vaikka mm. ompeluluokassa olen enemmän kuin kerran toiminut neuvovana osapuolena). Mutta jotenkin jotain on tapahtunut, kun ne pelottavat metallidemotkaan eivät ole enää pelottavia ja OT-ajalla uskaltaa tohista menemään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Minulle on mainittu, että olen aika hitaasti lämpiävää sorttia, kuluneen lukuvuoden aikana olen vihdoin tajunnut sen itsekin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Myös sosiaalisesti olen paremmassa paikassa kuin ensimmäisenä opiskeluvuotena. Toki tavan parisuhteen rinnalle on mahtunut tunnerikasta häseltämistä (muttei mitään <i>säätämistä</i> kuitenkaan), mutta siitäkin huolimatta - tai ehkä juuri siksi - tietyt linkit ovat alkaneet muotoutua ja vahvistua. Joskus kohdalle vain osuu ihmisiä, joiden kanssa yksinkertaisesti natsaa, eivätkä niistäkään yleensä kuin korkeintaan puolet juokse karkuun, kun niihin tarraa kynsin ja hampain.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ympäripyöreälle mystisyydelle on syynsä: tämän päivän keskustelujen pohjalta jotenkin ymmärsin, miten helppoa minut on yhdistää minuksi, ja kuinka helposti tämänkin blogin loppupeleissä löytää. Summattakoon tämä räpellys nyt sillä, että vuosi tai puolikas sitten en olisi uskonut, että minulla on tällaisia ystäviä kuin minulla tällä hetkellä on.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Juuri nyt elämä on aika hyvää.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-34989868545435713852017-05-28T16:10:00.000+03:002017-05-28T16:10:00.278+03:00Ensimmäinen vuosi tiiviissä paketissa<div style="text-align: justify;">
Koska ensimmäistä opiskeluvuotta on tässä pari viikkoa taputeltu pakettiin, minusta tuntuu siltä, että minun pitäisi pystyä jotenkin summaamaan olotilani ensimmäisen vuoden jäljiltä. Päällimmäinen lausahdus olisi varmaan tällainen:</div>
<blockquote class="tr_bq">
<div style="text-align: justify;">
<em>Olen oikeammassa paikassa kuin koskaan aiemmin.</em></div>
</blockquote>
<div style="text-align: justify;">
Samanaikaisesti olen kuitenkin ehkä niin väärässä paikassa kuin vain ikinä on mahdollista. Pääasiassa kaikki kurssit ovat ainakin osittain olleet mielenkiintoisia ja olen oppinut paljon uutta esim. aineenhallinnasta, työturvallisuudesta ja opetusteorioista. Olen kahlannut kasvatussosiologian ja -psykologian perusteita, ja kuivasta teoriapainotteisuudesta huolimatta rakastanut joka hetkeä. Erilaiset teoriat tarjoavat tilaa henkilökohtaisilla ahaa-elämyksille, joista itse henkilökohtaisesti nautin. Tulee kaikin puolin fiksu olo, kun tajuaa asioiden välisiä linkkejä ja erilaisia käytännön sovellutuksia käsillä oleviin teorioihin.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
(Kaikesta huolimatta en osaa keskustella asioista fiksusti, asioiden oikeilla nimillä, tai järkevillä lauseilla, mutta ymmärrän asioita enemmän kuin ennen. Voittohan se on sekin?)</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Sosiaalisesti olen ehkä enemmän väärässä kuin oikeassa paikassa, mutta vuoden myötä olen huomannut, etten suinkaan ole ainoa selkeän introvertti ekstroverttien keskellä. Olen kuitenkin uusien tuttavuuksien kanssa alkuun kovin vaisu, ja kun viimein uskallan puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen sanoa vähän pahasti (ulosantini kun on pääasiassa jonkinasteista vittuilua), jotkut saattavat ottaa sen huonosti.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Onneksi meidän pienryhmästä on kuitenkin löytynyt sielunveljiä jopa minun kaltaiselleni sosiaalisesti ajoittain kyseenalaiselle päänaukojalle. Ne vain sattuvat olemaan ryhmässä seuraavaksi vanhimmat (muistutuksena siis, minähän olen <em>vanhin</em>) sinkkupojat, joka ei mustasukkaisen puolison kanssa muodosta parasta yhtälöä. No, kyseiset kaksi toljanteria ovat kuitenkin seurana mitä parasta, ja taitaa olla aikakin opettaa miestä luottamaan minuun ja meidän suhteeseemme sellaisinakin hetkinä, kun vietän aikaa keskenään vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-88007903318978154982016-08-25T16:56:00.001+03:002016-08-25T16:56:47.169+03:00Mitä kuuluu, kuka käskee ja ketä potkitaan?<div style="text-align: justify;">
Jos nyt vihdoin ja viimein saisin taas avattua tämänhetkisen elämäni koukeroita jokseenkin järkevästi. Elikkäst, tuossa syksyn 2016 yhteishaussa hain jonkin yhtäkkisen käsityökärpäsen pureman jälkeen Rauman OKL:ään käsityön aineenopettajaopintoihin. (Yhdyssanat. <3) Jokainen VaKaVassa joskus käynyt tai materiaalia joskus vilkaissut tietää, ettei kyse ole ihan minkään köykäisen opuksen lukemisesta (siis onhan se pieni, sievä ja kämmenellä kevyt, artikkelit sen sisällä taas raskaamman puoleisia aiheiltaan). Ja VaKaVa on siitä nautinnollinen pääsykoe, että siihen todella tarvitsee<em> lukea</em>, jos mielii sisälle päästä. (Kauhutarinoita VaKaVasta voin kirjoitella pyynnöstä.)</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Sitten kävi niin hassusti, että sain haastattelukutsun. Ennen haastattelua piti tehdä ja toimittaa portfolio 3-5 käsityöstä. Sain sen kasaan ajallaan (eli palautin sen muutamaa tuntia ennen deadlinea) ja valitun työn kanssa sitten kipitin haastatteluun ääni kimeänä ja koko kroppa kuin horkassa täristen. Jouduin selvittämään kurkkuani enemmän kuin kerran, koska ääni ei haastattelun aikana tahtonut kantaa, sekosin sanoissani ja jouduin pitämään mietintätaukoja. En siis kokenut, että haastattelu olisi mennyt kauhean kaksisesti, mutta eipä sitä auttanut kuin odottaa lopullisia tuloksia.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Hakijoita yhtä opiskelupaikkaa kohden oli kuusi. Se tekee alle 20% mahdollisuuden päästä sisään (16,67% tarkalleen), ja vaikka se onkin toisaalta aika korkea, siinä on myös turhan paljon varaa jäädä ilman opiskelupaikkaa. Ja niinhän niille viidelle muulle minun paikkaani tavoitelleelle kävi.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Minusta tuli siis kasvatustieteiden tiedekunnan kasvatti, Turun yliopiston alaisuudessa. Opiskelen pääaineenani käsityökasvatusta ja jos joskus saan pro gradun kirjoitettua, minulla on käsityön aineenopettajan pätevyys. Ja minähän joskus vannoin, että opettajaa minusta ei tule. Ikinä. Vaan tässä sitä ollaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Orientoivat opinnot alkoivat eilen, ja vietettyäni kaksi päivää samassa pienryhmässä, ero opiskeluun Tampereella on varsin selvä. Aivan ensimmäiseksi huomaa sen, miten opettajaopiskelija (toisin kuin IT-opiskelija) on sosiaalinen eläin. Rauman yksikkö etenkin on niin pieni ja tiivis, että siinä vähän väkisinkin muuttuu vertaisyhteisönsä jäseneksi. Jokainen pieni tauko täyttyy väistämättä puheensorinalla ja jopa tällainen vähän vetäytyvämpi tapaus on päätynyt keskusteluun mukaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Ja kaikkein parasta on ehdottomasti se, että vaikka suurin osa tuntuu olevan hirmuisen ulospäinsuuntautuneita, sosiaalisia ja sinuja esiintymisen kanssa, kaltaiseni vaisu jännittäjä on löytänyt jopa siitä pienestä 12 hengen ryhmästä itselleen jonkin sortin vertaistukea. Seuraavaksi voikin pistää pitkävetoa siitä, kenen kanssa tulee olemaan eniten tekemisissä ja kenestä tulee ns. "paras kaveri".</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Ainoa suuren suuri miinus on se, että MINÄ olen ryhmäni VANHIN. (Jopa tutorit ovat nuorempia, wtf?!)</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-11012969288867414362016-08-09T17:22:00.001+03:002016-08-09T17:22:41.504+03:00Kollaasi ahdistuksesta<div style="text-align: justify;">
Epäsäännöllisen säännöllisesti käyn vanhoja merkintöjä läpi ja palaan niihin tunteisiin, jotka niitä kirjoittaessa ovat olleet päällimmäisinä. Nyt luin vain siihen asti, kun olin lähdössä Tampereelle, kaksi vuotta taaksepäin. Yksi sana nousi toistuvana (lähes) joka merkinnästä.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
<em>Ahdistus</em>.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Olen herkästi ahdistuvaa sorttia, olen siitä tietoinen, mutta se ahdistuksen kirjo, joka tässä blogissa on esillä hämmensi minut. Itse sain itsestäni sen kuvan, että aivan sama mitä pitäisi tehdä, ahdistun. Aivan sama millaisesta tilanteesta on kyse, ahdistun. Aivan sama kenen kanssa olen tekemisissä, ahdistun.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
En ole ihan niin ahdistupaineessa jatkuvasti, vaikka tosi moni tilanne ja asia minua ahdistaakin. Ahdistukseni ei myöskään ole läheskään aina niin ylitsepääsemätöntä, että se häiritsisi toimimistani arkipäiväisessä tilanteessa.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-size: x-small;">Tästä piti tulla se "täällä ollaan nyt" päivityspostaus, mutta eipäs tullutkaan. Ehkä sitten lähitulevaisuudessa.</span></div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-10545186421872859452016-07-27T13:50:00.000+03:002016-07-27T13:50:37.674+03:00Aurinkolasien takana<div style="text-align: justify;">
Puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen on taas hyvä muistuttaa itselle, että kyllä sieltä pääkopasta löytyy ihan järkevää, julkaisukelpoistakin tavaraa. Elämään kuuluu tällä hetkellä paikkakunnan ja koulun vaihtumista, sekä kaasoilua, mutta ei niistä sen enempää tähän hätään. Tein nimittäin mielenkiintoisen havainnon alkuviikolla.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Suurin osa Suomesta on tainnut saada nautiskella tukahduttavan kuumista helteistä tässä pari päivää. Lämpötilat, jotka ovat olleet lähempänä kolmeakymmentä kuin allekirjoittanut, ovat saaneet minutkin kaivamaan kaapista vaatteita, joita en ikinä olisi uskonut edes ostavani, puhumattakaan pukemisesta julkisille paikoille. Tämä tällainen mystinen vaatekappale on jotakin niinkin yksinkertaista kuin mikroshortsit.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Tähän väliin on hyvä alleviivata, etten rusketu. En kirveelläkään. Olen vitivalkoinen ympäri vuoden, joten jo ulos meno sinällään on aikamoinen saavutus tällä itsetunnolla, koska kirkas vaaleuteni suorastaan hyppii silmille tuon normaalinvärisen ihmismassan keskellä. (Vaikka toki Pokemon Go on saanut muitakin vaaleahipiäisiä, valonarkoja menninkäisiä kömpimään koloistaan kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Itsehän kuulun samaan kastiin, kipitän kaupungilla puhelin tassussa pikselimonstereiden perässä, MOVING ON!)</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Niin siis mikroshortseista. Huomaahan sen kaupungillakin, että kaikilla ihmisillä ei ole itseluottamusta lähteä vähissä vaatteissa taivaltamaan ihmisten ilmoille, koska, no, talven aikana kerätyt kilot sun muuta potaskaa. Ja minähän tiedän, että minulla ei ns. liikakiloja liiemmin ole missään, olen vain vakaasti sitä mieltä, että ne kilot ovat väärässä muodossa. Olen itsekriittinen ja ahdistunut, ja mielestäni ainoa kaunis asia kehossani on tyyliin kämmenet. Niistäkin tulee tyhmän näköiset, kun tarpeeksi kauan tuijottaa. (Huomioithan, että edellä todettu lausunto on varsin itseironinen ja karrikoitu, ja vaikka ongelmainen olenkin, niin en ihan noin ongelmainen.)</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Joka tapauksessa, jos pääsisin itse asiaan tämän jaaritteluni jälkeen, mikroshortsit ovat vaatekappale, joka paljastaa luultavasti huonoimmat puolet vartalostani, nimittäin äärettömän rumat polvet, sekä reidet, jotka ovat omaan makuuni turhan löllyväiset. Ja tuo pieni vaatekappale, jonka olen tietenkin ostanut mustana, koska musta on rock, pop ja punk, korostaa jalkojeni luonnotonta valkoisuutta entisestään.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Eli tiivistetysti, kun ulkona on niin kuuma, että minun on pakko kaivaa mikroshortsit jalkaani ja lähteä ihmisten ilmoille, olen paitsi mukavuusalueeni ulkopuolella, suunnilleen sadan valovuoden päässä siitä. Ja sitten jotain mystistä tapahtui: vedin päähäni halvat, liian suuret ja mahdollisimman teinit aurinkolasit, ja tsädääm. Olo oli kuin olisin mystisen molekyylisiirtymän kautta päätynyt suoraan mukavuusalueeni keskustaan. Mitä helvettiä oikein tapahtui?</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Pohdiskelin tätä itsekseni aikani, ja tunnistin ilmiön menneisyydestä. Ja tulevasta, nimittäin talvisin mikään ei luo samanlaista turvallisuudentunnetta, kuin ylisuuri kaulaliina, jonka saa vedettyä nenän yli. Pipo syvällä päässä, niin eihän ihmisestä näy kuin silmät. Nyt vain toimin päinvastoin ja piilotin silmät suurien aurinkolasien taa. En osaa selittää <em>miksi</em> nämä asusteet tuovat näin suurta lohtua ja mukavuutta, mutta tajusin miettiväni suuria aurinkolaseja muoti-ilmiönä. Jos edes osa itsestään epävarmoista teineistä tuntee edes samansuuntaista paineiden hellittämistä vetäessään ne kuvottavan suuret ja naurettavat aurinkolasit päähänsä, minä ymmärrän heitä. Ja minä ymmärrän, miksi se on ilmiönä levinnyt niin laajalle.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Olen myös aivan varma, että tämä on yksi niistä asioista, joista psykiatri saisi jonkin verran irti.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-64413056066230077532016-01-06T13:35:00.000+02:002016-01-06T13:35:46.501+02:00Irti sokerikoukusta<div style="text-align: justify;">
Tämä on yksi näitä ikuisuuprojekteja, jotka unohtuvat välillä hetkeksi, mutta joiden luo palaa aina uudestaan, koska yksinkertaisesti alkaa ahdistaa. Olen siis niitä ihmisiä, jotka elävät lähes pelkällä sokerilla. Lukioaikaan saatoin ruokatunnilla käydä hakemassa suklaalevyn ja napsia sitä enemmän tai vähemmän pitkin iltapäivää. Suklaalevy ja puolen litran kokis oli kaikki mitä söin aamiaisen ja päivällisen välillä, enkä aina syönyt sitäkään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Jos käydään kahvilla, otan aina jotain makeaa (tai hyvin, hyvin harvoin karjalanpiirakan), koska en yksinkertaisesti syö mitään, mitä on valmiiksi täytetyn sämpylän välissä tai laitettu suolaiseen piirakkaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kahvia en osaa juoda ilman pullaa, keksiä, suklaata tai <i>jotain makeaa. </i>Ja miehen kanssa kotona ollessa kahvia tulee juotua ainakin kaksi kertaa päivässä. Sentään kahviin en enää laita sokeria (mutta sitäkin tein joskus, ja silloinkin söin vielä jotain makeaa kahvin kanssa).</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tämän lisäksi napostelen suklaata, karkkia, keksejä, mitä ikinä kaapeista milloinkin löytyy - ja siis kun minusta on kyse, niin hyviin usein löytyy <i>jotain.</i> Joten on aika sanoa tälle sirkukselle SEIS.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Täydelliseen sokerilakkoon en ala kuitenkaan, piilosokereita kun on joka paikassa ja olen muutenkin niin nirso, että jos jätän jogurtit, hedelmät, ruisleivän, pastan ja perunat pois, syön suunnilleen vain riisiä ja lihaa. Hyvin mautonta sellaista, koska valmiissa marinadeissa ja maustesekoituksissa on luultavasti enemmän tai vähemmän sokeria.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mutta päätin jättää kahvin kanssa syötävät makeat, karkkikipolla hyppimisen ja muut ylimääräisen sokerin lähteet, ja sen sijaan keskittyä syömään säännöllisesti. Ehkä askel kerrallaan saan parannettua elämäntapojani muutenkin, eihän sitä tiedä. Mutta jostain on pakko aloittaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Olen tänään toista päivää herkkulakossani ja en tiedä milloin viimeksi olen aamusta asti ollut näin väsynyt ja milloin olisi tehnyt enemmän mieli toffeeta. Mutta pysyn lujana. Tiedän, että tämä tästä helpottuu.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-10719383867772067082015-12-20T19:55:00.000+02:002015-12-20T19:55:27.489+02:00Aikuisuudesta<div style="text-align: justify;">
Olen vähän aina miettinyt, ettei minusta varmaan ikinä kasva aikuista. Olen henkisesti vielä se huoleton 6-vuotias, jonka ei tarvitse tehdä mitään, mitä ei halua, tai miettiä asioita, jotka ei kiinnosta. Välillä on tullut paineita siitä, etten ole tarpeeksi aikuinen; suurimman osan ajasta en jaksa välittää. Minä olen mitä olen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Viimeaikoina olen kuitenkin ymmärtänyt, mitä aikuisena oleminen oikeasti on. Se ei ole sitä, että olisi aina fiiksu tai tietäisi kaiken. Se ei ole sitäkään, että olisi vastaukset valmiina kaikkeen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Aikuisena oleminen on sitä, että auttaa toisia. Sitä, että tietää salaisuuden, eikä kerro sitä kenellekään, vaikka se pyörii mielessä jatkuvasti. Sitä, että tietää mistä etsiä, kun ei tiedä vastausta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Aikuisuus on sitä, että ottaa vastuuta omista teoistaan ja valinnoistaan, olivat ne miten typeriä vain.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-83336995793228492302015-09-24T14:44:00.002+03:002015-09-24T14:44:55.748+03:00Suhdepohdintoja<div style="text-align: justify;">
Hyvä ystäväni on menossa niamisiin ensi kesänä ja pyysikin minua kaasokseen. Olin kovin otettu tästä kunniatehtävästä ja tietenkin suostuin, onhan kyseessä yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Näitä tulevia häitä on tässä nyt parisen kuukautta suunniteltu, joten tietenkin se tuo uusia kysymyksiä myös omaan parisuhteeseeni. Haluaisinko minä tehdä asiat näin omissa häissäni ja niin edelleen. Esimerkiksi mahdollinen juhlapaikka, jota parempi puoliskoni oli henkisenä tukena katsastamassa minuna ja pariskunnan oli siis toki todella upea, muttei ehkä minun tyyliseni. Myöhemmin huomautin tästä miehelle (ystäväni häihinhän en tietenkään yritä manipuloida omaa näkemystäni, eiväthän häät ole minun) ja ajauduimme keskusteluun aiheesta millaiset meidän häämme tulisivat olemaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Olemme seurustelleet seitsemän vuotta kihlautumatta. Ensimmäisen vuoden jälkeen olisin halunnut kihloihin, olin vähän loukkaantunutkin, kun emme menneet, sillä olin niin rakastunut. Täytin 19 pari kuukautta vuosipäivämme jälkeen, en ehkä ajatellut hirveän kypsästi, varsinkin kun vanhempieni tarina meni jotakuinkin niin, että vuoden seurustelun jälkeen kihlat ja seuraavan vuoden jälkeen häät. He ovat edelleen onnellisesti yhdessä ja totta kai minä haluan samaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
Ja olen edelleen rakastunut, vaikkakin nykyään ymmärrän miksemme rynnänneet ostamaan kihloja heti ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen. Olen myös ymmärtänyt, ettei minun arvomaailmani vaadi kihloja, hienoa pukua ja suuria hääjuhlia, että voi olla onnelisesti yhdessä. Niin kuin joku minua fiksumpi on sanonut, vaikka onkin parisuhteessa, sen sisällä on edelleen kaksi erillistä elämää. Ja vaikka me olemme mieheni kanssa olleet yhdessä pitkään, meidän elämämme ovat hyvin eri vaiheessa.Valojen vannominen ei ole meille ajankohtaista.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Itse asiassa häistämme puhuttaessa minä totesinkin, että minua ei tällä hetkellä haittaisi, vaikkemme naimisiin menisi ollenkaan. Ikinä. Näin on hyvä ja isoveljeni sanoja mukaillen, miten jonkun näkymättömän ukon siunaus tekee hyvästä parisuhteesta paremman? Ei tee. Ei ainakaan kaikille.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mieheni pääsi vitsinä sanotulla vastauksellaan hivenen yllättämään minut:</div>
<div style="text-align: justify;">
"Sä voitkin sitten varmaan pakata kamas, jos tää suhde ei tästä etene kuitenkaan."</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Se jätti minut miettimään, olemmeko sittenkään asioiden samalla puolella niin täysin, kuin olin olettanut. Mutta siitä huolimatta, näin on hyvä nyt.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-72182815986938909622015-09-17T11:31:00.002+03:002015-09-17T11:31:16.121+03:00Kehitys, kasvatus ja kuinka saisin motivaation kohdalleen<div style="text-align: justify;">
En sitten mennyt seuraavalle luennolle. Enkä sitä seuraavalle. Enkä vielä seuraavallekaan. Seuraavalla luennolla katsottaisiin elokuva <i>Boyhood</i>, joka kyllä kiinnostaisi, mutta kokemus luentosalissa ahdistaa jo etukäteen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
On paljon vaikeampi saada itsensä kammettua luennolle saliin jossa on toista sataa vierasta ihmistä kuin jäädä kotiin ja katsoa luentolavot ja -tallenteet netistä. Ensimmäinen skipattu luentoni johtui siitä että halusin aivan välttämättä parturiin sinä keskiviikkona. Sen jälkeen luennolle menon kynnys on vain kasvanut. Kyllä minä hoidan opintoni kunnialla tänä vuonna, ihan varmasti.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sain viime vuonna kasaan kokonaise 14 opintopistettä. Katkaisin opintotukeni kun tajusin, etten mitenkään saisi koko vuoden pisteitä kasaan. Laskin opintosuunnitelmaani tänä vuonn 65 opintopistettä, että saisin paikkailtua "ansaitsemattomat" tukikuukaudet ja mentyä koko tämän vuoden ilman tuen katkaisua.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mutta kun luennolle meno ahdistaa ja motivaatio on lattian rajassa kahden ensimmäisen viikon jälkeen, tuntuu hivenen mahdottomalta saada kasaan tarvittavat pisteet. Joten motivaatiota tänne päin kiitos, laatikkokaupalla.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-5301131743287981712015-09-08T15:03:00.000+03:002015-09-08T15:03:27.857+03:00Kehitys, kasvatus ja elämänkulku<div style="text-align: justify;">
Olipa kerran pieni tietojenkäsittelyn opiskelija kasvatustieteiden perusopinnoissa. Kirjailin hieman luennon alun fiiliksiä ylös, kun se yllättävää kyllä helpottaa, kun kirjoittaa ahdistuksensa paperille. Stastattuaan luento oli sen verran mielenkiintoinen, että muistiinpanot keskittyivät aiheeseen, eivätkä niinkään fiilikseen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Huom, luennon oli määrä alkaa 15.00 (aikaleimat fiilistelyissä).</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<i>"Kulunut kynsilakka ja kamala meteli, olo on kuin ei kuuluisi tänne ollenkaan. Ohimoille hiipivä tunne ehdottaa illanviettoa migreenin kanssa. Voi nyt h*lvetti, aloita se luento jo."</i> (15.05)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lukukauden ensimmäiset luennot ovat aina ahdistavia. Tai itse asiassa melkein mikä tahansa luento on allekirjoittaneelle ehdistava. Pitäisi varmaan hakea apua siihen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<i>"Nyt on taas aivan jumissa, rivin keskellä. Eipä pääse livahtamaan karkuun."</i> (15.14)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Joskus siis sattuu niin että jokainen paikka rivistä täyttyy. Ei onneksi usein, mutta joskus. Se(kin) on ahdistavaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Itse luento ei tosiaan jättänyt kylmäksi, vaikka opettaja on kyllä aktiviteettia vaativaa sorttia. Piti vähän keskustella kaverin kanssa ja luentosalissa kiersi <a href="http://eu.getcatchbox.com/">Catchbox</a>. Lisäksi screenillä oli koko ajan auki chatti, johon opiskelijoilla oli mahdollisuus heittää kommenttia ja kysymystä. Alkuhassuttelun jälkeen se toimi yllättävän hyvin ja osoittautui hyödylliseksikin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Huomenna uudestaan, saa nähdä millaisella mielellä mennään sen jäljiltä.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-56020065566637081092015-09-01T12:01:00.002+03:002015-09-01T12:01:57.827+03:00Reilua vuotta myöhemmin<div style="text-align: justify;">
Ei minusta taida säännölliseksi bloggaajaksi olla.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kun viime vuonna aloitin opintojani tarkoitus oli aloittaa myös säännöllinen bloggaus siitä, millaista on olla pieni tietojenkäsittelynopiskelija isossa kaupungissa aivan itsekseen. Se, kuten moni muukin suunnitelma tässä vuosien varrella jäi vain ajatukseksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kirjoitin silloin aivan todellisia fiiliksiä paperille, tarkoituksena olla astetta avoimempi ja rehellisempi. Muistan edelleen miten ensimmäisenä saatuani uuden kämpän avaimen ja päästyäni sisälle, purskahdin itkuun ja itkin hysteerisesti eteisen lattialla sitä, että minun pitäisi olla täällä yötä. Se tuntui maailman romahtamiselta sillä hetkellä, vaikka mieheke oli vielä töiden jälkeen tulossa pitämään seuraa ja jäämässä yöksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
Ja kyllähän sitä itkettiin taas illasta, kun mies pääsi perille. Loppujen lopuksi lähdettiin yötä vasten kotiin, koska minulla ei ollut mitään seuraavana päivänä, eikä nukkumisesta huonoilla ilmapatjoilla tullut mitään. Kotona iski se helpotus, että ohan tämä edelleen koti, vaikkei kaikki tavarat täällä olekaan. Sen jälkeen ei tarvinnut itkeä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kummallista miten ihmismieli toimii.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sittemmin hain Taikkiin opiskelemaan kuvataidekasvatusta, enkä ennakkotehtävien perusteella päässyt edes pääsykokeisiin asti. Kesätyö avasi silmät ja nyt olen vähän pohdiskellut, että jos tämän koulun nyt vain kerrankin kävisi loppuun asti. Ajattelisi järjellä kerrankin sen sydämenäänen yli. Kun se sydän tahtoo vaihtaa mieltään turhan usein. Katsotaan mihin tästä vielä päädytään.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-2986843812278781732014-06-30T18:04:00.002+03:002014-06-30T18:04:54.823+03:00Asuntoa etsivän ahdistusInhoan tuntemattomille soittamista. Jos asiat voi tehdä jotenkin muuten kuin soittamalla, niin minä yleensä teen. Paitsi nyt.<br />
<br />
Asuntoa hankkiessa pitää antaa itsestä mahdollisimman hyvä kuva. Vaikka sivupalkissa lukisi kuinka, että sovi esittelyaika parin napin painalluksella, en uskalla olla se, joka menee riman ali ja jää ilman kämppää siksi, että joku fiksumpi soitti ja antoi itsestään paremman kuvan. Joten.. Seitsemän numeroa paperilla odottamassa huomista. Ahdistaa.<br />
<br />
En oikeastaan koskaan ajatellut kuinka hankalaa sitä on etsiä asuntoa paikasta, jota ei tunne yhtään. Varsinkin, kun on tällainen puolentoista metrin hukkapätkä, niin saa kuulla niitä varoittavia sanoja joka puolelta. Etsi alue, jolla on hyvä maine. Mitä lähempänä yliopistoa, sen parempi. Sitä, tätä, tuota, muista, ymmärrä, etsi.<br />
<br />
Ja kun tähän lisätään vielä avokin halu lähteä mukaan näyttöihin. Ai pitäisi lähteä sinne asti yhden näytön takia? Katsotaan.<br />
<br />
Ei sitä mitään katsota. Ei sitä asuntoa saa vain kotona ruutua pällistellessä. Ja meikäläisen on pakko löytää se asunto!<br />
<br />
Ahdistusvitutus taas. Ja sitten on tämän kaiken lisäksi vielä se neiti Kajjjaaninrinsessa Valkyria (jolle en ole muuten edes maininnut muutavani). Saa nähdä. Nyt on sellainen olo taas, että kaikki hajoaa käsiin.Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-6992797777130085422014-06-23T10:04:00.000+03:002014-06-23T10:04:08.062+03:00Still alive<div style="text-align: justify;">
Hei vain pitkästä aikaa. Olin jo vähän hylännyt tämän blogin siirrettyäni satunaisen sekoiluni Nebulaen kanssa yhteiseen <a href="http://aivokuolemablogi.blogspot.fi/">blogiin</a> (jonka nimi kertoo enemmän kuin tarpeeksi).</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sitten menin lueskelemaan merkintöjä taaksepäin, kuinka olen hakenut ja hakenut opiskelemaan, ja kuinka ajatus uudelle paikkakunnalle muutosta ahdistaa. Ja kuinka kaukaisia ne haaveet silloin olivatkaan. Nyt kuitenkin, jonkun ihmeen kaupalla, sain viimein opiskelupaikan. Tampereen yliopisto on hyväksynyt allekirjoittaneen opiskelijakaartiinsa ja koska avokki (joka on edelleen sama, btw) sai täältä juuri vakituisen työpaikan, ei yhdessä muuttamisesta tarvitse edes keskustella.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ei minulla (vieläkään) mitään järkevää sanottavaa ole, tuntuu jokseenkin surrealistiselta ja pelottavalta tämänhetkinen tilanne, mutta.. Olen myös aivan hiton innoissani. Nyt laitan aamiaisen kasaan ja alan soitella asuntojen perään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
(Minä <i>en</i> lähde matkalle maailman ympäri,) minä lähden Tampereelle!</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-87654503146217666762012-09-15T00:55:00.000+03:002012-09-15T00:58:45.176+03:00Hyvä päivä<div style="text-align: justify;">
Kyllä ihmiselle vain tulee hyvä mieli, kun se saa aikaiseksi jotain, mitä on pitänyt tehdä jo aiemmin ja kun siitä vielä saa kiitosta. Kauhean paljoa en loppujen lopuksi tehnyt tänään, mutta aikataulutin itselleni sosiaalisen hetken Nebulaen kanssa, sekä sovin armaan Karusellipojan kanssa menoa sunnuntaiksi, joten kaipa sekin jo piristi. Välillä sosiaalistakin elämää tämän työrupeaman keskellä!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Pyysin tosiaan Nebulaen istuskelemaan seurakseni, kun siivoilin. Kirjahyllyn kaappien läpikäynti sujui luontevasti, kun sai höpötellä, nauraa ja pelleillä samalla. Varsinkin, kun Nebulaen näkeminen oli taas jäänyt moneksi kuukaudeksi, vaikka vielä alkukesästä näimme vähintään kerran viikossa. Hui! No, jospa asiaan nyt tulisi muutos.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Töissäkin meni hyvin, yllättävän hyvin. Menin kaksi tuntia aiemmin, jotta pääsisin ajoissa pois ja olin vain 20 minuuttia ylitöissä! Yleensä perjantaisin tiskivuorossa kun vierähtää reilusti yli tunti sen jälkeen, kun vartijalta loppuisi työaika. Inhaa se on toista pitää töissä pitkälle yli puolenyön, mutta kun ei se vartijaraasu voi minua yksinkään jättää..</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Olen myös päättänyt keräillä pieniä, hymyilyttäviä asioita. <a href="http://hymytytto.tumblr.com/">Hymytytön tumblr</a>:sta voi käydä katsomassa, mikä minua on hymyilyttänyt - ehkä sieltä löytyy joitain muitakin hymyilyttäviä asioita. Joka päivä jotain, siihen pyritään, sillä aivan varmasti päivittäin tulee hymyiltyä!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
(Tässä vaiheessa on hyvä tajuta, etten ole Nebulaesta niin paljoa puhunutkaan aiemmin, että nicki olisi missään välissä vilahtanut.. Noh, lukioaikainen ystävyys kyseessä näin hyvin, hyvin tiivistettynä. Ja tänään oli tosi kivaa. ♥ Taas.)</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-41885253784014930692012-09-05T11:24:00.000+03:002012-09-05T11:24:52.468+03:00Ei sentään ihan eurokriisi (mutta kriisi kuitenkin)<div style="text-align: justify;">
Olen ollut pitkään hiljaa, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei minulla ole ollut mitään sanottavaa. Eikä aikaa sanoa mitään. Ne tunnit, jotka olen kotona, menevät täysin uuteen päivään heräilyyn, suihkussa käymiseen ja nukkumaan menoon. Välillä ehdin syödä jotakin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tämän hetkinen työrytmini on suorastaan ahterista. Lähden päivittäin 11:30, olen vähintään 16:00 asti töissä, välillä käyn kääntymässä vain palatakseni töihin 19:00 ja välillä tulen kotiin ensimmäisen kerran vasta 23:00 jälkeen. Ja koska joudun hyppimään paikasta paikkaan, niinä päivinä, kun olen sen melkein 12 tuntia poissa kotoa, en ehdi syödä kunnolla kuin juuri ennen lähtöäni. Lisäksi teen lauantaina 3-6 tuntista päivää, riippuen lauantaista. Viikossani on siis yksi täysin vapaa päivä ja se menee kotiaskareissa, niissä asioissa, mitä ei viikolla ole ehtinyt/saanut aikaiseksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Minulla on kaikin puolin siis hyvin elämätön olo. Hyvä, että ehdin nähdä miestä, jonka kanssa jaan talouden, puhumattakaan, että ehtisin nähdä ketään muuta. Ja kaikki lähinnä siksi, ettei minulla ole kanttia sanoa työnantajalle, etten tee, en ota lisää satunnaisia hyppytunteja päivääni ja käytä taukojani siirtymällä paikasta toiseen. Mies pauhaa, etten pidä oikeuksistani kiinni, hän on luultavasti oikeassa, mutta minulla ei ole selkärankaa. Olen kohta kuukauden puhunut, että pyytäisin yhden kohteen siirtämistä jollekin toiselle, koska jatkuva kumartelu aiheuttaa jatkuvia huimauskohtauksia. Aina kun mies kysyy, olenko hoitanut asian, menen vaikeaksi. Olen selkärangaton. Vaikka pidemmän päälle, eihän tämä voi olla hyväksi.<br />
<br />
Vallitseva tilanne on kasvattanut epätoivoa allekirjoittaneen mielessä, selkeästikin, sillä tajuan takertuvani jokaiseen elämänohjeeseen, joka jostain irtoaa. "Ajattele positiivisesti." "Elä, kuin huomista ei olisikaan." "Tee, niin kuin itse haluat." Ja sitä rataa. Elämästä päättäminen tuntuu tällä hetkellä luksukselta, johon köyhällä ei ole varaa. Pitäähän minunkin jostain saada rahat ruokaan, ja muuta ei tunnu olevan tarjolla.<br />
<br />
Ehkä tämä tästä.</div>
Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-38822423798467449492012-06-10T16:48:00.001+03:002012-06-10T16:49:26.750+03:00CRJ<object height="25" width="400"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/fWNaR-rxAic?version=3&hl=fi_FI&rel=0">
</param>
<param name="allowFullScreen" value="true">
</param>
<param name="allowscriptaccess" value="always">
</param>
<embed src="http://www.youtube.com/v/fWNaR-rxAic?version=3&hl=fi_FI&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" width="400" height="25" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true"></embed></object><br />
<span style="font-size: x-small;"><i>Call me maybe by Carly Rae Jepsen </i></span><br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Järkytin Valkyrian, kun kerroin, etten ole kertaakaan elämäni aikana ollut lentokoneessa. Koko tunnustus tuli tehtyä, kun hän kertoi lentävänsä Kajaanista Helsinkiin. Ohimeneväksi tokaisuksi tarkoitettu lausahdukseni osoittautuikin varsinaiseksi keskustelunkääntäjäksi. Samalla tuli puheeksi korkeanpaikankammoni, jonka mainitsin aiemmin merkinnässä <a href="http://saappaatonkissa.blogspot.fi/2011/06/korkealentoista-sienistelya.html">Korkealentoista sienistelyä</a>. Vaikka Valkyria sitä ei nostanutkaan esille, aloin miettiä, iskisiköhän minuun aivan järkyttävä ahdistus lentokoneessa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<span style="font-size: x-small;"><i><object height="25" width="400"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/bQDcVtfyCcE?version=3&hl=fi_FI&rel=0">
</param>
<param name="allowFullScreen" value="true">
</param>
<param name="allowscriptaccess" value="always">
</param>
<embed src="http://www.youtube.com/v/bQDcVtfyCcE?version=3&hl=fi_FI&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" width="400" height="25" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true"></embed></object> </i></span><br />
<span style="font-size: x-small;"><i>Cusiosity by Carly Rae Jepsen </i></span><br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Tämä menee nyt taas tällaiseksi "Mitä kuuluu ja missä mennään" kirjoitteluksi, kun ajatukseni eivät tahdo pysyä yhdessä asiassa kolmea sekuntia kauempaa. Huomenna on neljäs ja tämän kevään viimeinen pääsykoe. Kauhean luottavaisin mielin en uskalla olla, taaskaan, ja sainpa haukut siitäkin, kun en tiedä, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Tai en suoranaisesti haukkuja.. Kuulin vain, ettei veljeni vaimoke taas vaihteeksi ole hyväksynyt sitä pienen sievän päänsä sisällä, että minä palloilen ympäriinsä. Noh, yritän olla välittämättä koko naisesta, kun tuntuu, ettei toimeen tuleminen yksinkertaisesti ole vaihtoehto.<span style="font-size: x-small;"> (Tai tulemmehan toimeen, pakon edessä.)</span> Enemmän ottaa kuitenkin ehkä päähän se, etten tahdo riittää tuolle omalle miehelle.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<object height="25" width="400"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/sMlUaxBp33U?version=3&hl=fi_FI&rel=0">
</param>
<param name="allowFullScreen" value="true">
</param>
<param name="allowscriptaccess" value="always">
</param>
<embed src="http://www.youtube.com/v/sMlUaxBp33U?version=3&hl=fi_FI&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" width="400" height="25" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true"></embed></object><br />
<span style="font-size: x-small;"><i>Picture by Carly Rae Jepsen</i></span><br />
<br />
<i>Onpas ajatuksillani tänään levottomat jalat~</i>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-53614086912403525292012-05-27T20:33:00.000+03:002012-05-27T20:33:39.307+03:00Sitovat sanat<div style="text-align: justify;">
Kävimme Valkyrian kanssa viime yönä ajatuksia herättävää keskustelua siitä, miten sanat kahlitsevat ihmismieltä. Mielenkiintoinen ilmiö, joka toimii - ikävä kyllä - yleensä paremmin negatiiviseen suuntaan. Kai sitä itse kunkin on helpompi uskoa, että on kömpelö, lihava, maailman huonoin ihminen ja ihmiskunnan pohjasakkaa, kuin että olisi kaunis, sopiva tai tarpeeksi hyvä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Minä satun tuntemaan enemmän kuin yhden henkilön, joista sen näkee, kuinka sanat oikeasti kahlitsevat. Surullisinta siinä on ehkä se, ettei sanojen tarvitse edes tulla kenenkään muun suusta. Jo sellainen käytös toisilta, joka saa ihmisen pitämään itseään huonompana, saa mielen kotiutumaan siihen ajatukseen. Ja sellainen ajatus, joka on tavallaan lähtenyt ihmiseltä itseltään, on kamalan vaikea kitkeä pois.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En tiedä puhutaanko aiheesta tarpeeksi esim. koulussa tai mediassa, vai ei. Kiusaaminen ainakin otetaan mm. koulumaailmassa säännöllisesti esille, mikä on ehdottoman hyvä asia. Välillä asioiden jankkaamisella on tosin juuri negatiivinen vaikutus. Joka tapauksessa minusta olisi hienoa, jos ihmiset saataisiin jossain vaiheessa oikeasti tajuamaan, että jokaisessa on jotain hyvää. Niiden hyvien puolien esille nostamista voisi korostaa. Mitä jos jokainen koettaisikin päivän aikana kertoa ainakin yhdelle ihmiselle, mikä tässä on hienoa, upeaa, kaunista ja pitää ne negatiiviset mölyt mahassaan? Parempi olisi tietenkin sanoa oikeasti jotain sellaista, mitä tarkoittaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Asiaa hieman sivuten, Jani Kaaron kolumni <a href="http://www.hs.fi/kotimaa/Koeta+olla+v%C3%A4h%C3%A4n+kiltimpi/a1305571268997?ref=fb-share">Koeta olla vähän kiltimpi</a> osuu kyllä asian ytimeen. En epäile yhtään, etteikö kiltteys olisi ihmislajin toinen luonto, joten jos nyt koetettaisiin näyttää sitä edes pienillä teoilla? Hymy tuntemattomalle ja kaunis sana ystävälle, niillä sitä maailmaa parannetaan, jos jollain.</div>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-79874538393041241132012-05-21T21:19:00.000+03:002012-05-21T21:19:42.727+03:00Nörtähtävää näpertely- ja sisustelufiilistä<div style="text-align: justify;">
Kevät oikeasti tuntuu olevan sitä aikaa, kun saa hyvän päähänpiston toisensa jälkeen ja mistään ei oikein malttaisi pitää tarpeeksi kauaa kiinni. Tämän illan satunaisesta blogiselailusta jäi käteen vain suunnaton halu tuunata sohvatyynyt joksikin yhtä suloiseksi kuin <a href="http://www.etsy.com/shop/mymimi?ref=seller_info">mymimi</a>n floppy disk.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://img0-ec.etsystatic.com/il_570xN.192846292.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://img0-ec.etsystatic.com/il_570xN.192846292.jpg" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<i>Haluaisin vain näpertää ja väkertää, pitänee kaiketi hakea ompelukone "hoitopaikasta" ja käydä vähän kangaskaupoilla. Ehkä sitten viimein saisin (kolmen vuoden jälkeen) ostettua uudet verhotkin. Ehkä. Tai ainakin kankaat, jotka ehkä seuraavan kolmen vuoden aikana pääsisivät ikkunoihin asti?</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2AMgvuqx9NgLwLXDefPJc9HzBSXDlkc5LEdbUNQH5n5UgSRIRhcguauhGhfhr-65oLG7fkgy0eyRItO7XVLjCRr205FcCtK8f5j-b359McMeNAi2wW5HyeHqlcwSPmQJVgJcWJYXjttk/s1600/Picture+77.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2AMgvuqx9NgLwLXDefPJc9HzBSXDlkc5LEdbUNQH5n5UgSRIRhcguauhGhfhr-65oLG7fkgy0eyRItO7XVLjCRr205FcCtK8f5j-b359McMeNAi2wW5HyeHqlcwSPmQJVgJcWJYXjttk/s1600/Picture+77.jpg" /></a></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tuon söpöisen kosketinpenaalin olen tehnyt itse, joskus pari vuotta sitten, kun vietin aikaani kouluavustajana ja yläluokkalaisten käsityötunneilta jäi hirveä kasa pienehköjä fleecepaloja. Kokoa on 19 x 11 cm. Jotain tuon tyylistä olisi niin vallan mukavaa päästä näpertelemään, mutta kun ei koskaan saa aikaiseksi hankkia tarvikkeita.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="http://www.toxel.com/wp-content/uploads/2009/06/pillow11.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="313" src="http://www.toxel.com/wp-content/uploads/2009/06/pillow11.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><a href="http://www.flickr.com/photos/estelledeparis/3119498799/">Lainasin.</a></td></tr>
</tbody></table>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tällaisia voisin myös väkerrellä (miksei myös penaalimuotoon), onhan NES kuitenkin ensimmäinen konsoli, jolla olen ikinä pelannut. Ja vieläkin löytyy mummolasta toimiva yksilö - voi sitä nostalgian määrää.
</div>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr align="center"><td><a href="http://img2-ec.etsystatic.com/il_fullxfull.309310258.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="261" src="http://img2-ec.etsystatic.com/il_fullxfull.309310258.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr align="center"><td class="tr-caption"><a href="http://www.etsy.com/listing/23438495/ctrl-alt-del-three-pillow-set-geeks-need">Tämänkin</a>.</td></tr>
</tbody></table>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nämäkin kaverit näyttäisivät tämän asunnon sohvalla ihan hauskoilta. Meillä tosin on neljä koristetyynyä, joten tarvitsisi keksiä viimeiselle jotain yhtä kivaa. Ehkä Esc?</div>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-18287510507796795332012-05-07T08:48:00.000+03:002012-05-07T08:48:17.922+03:00Maanantaiaamu, indeed<div style="text-align: justify;">
Tänään oli taas lievästi katastrofin ainekset ilmassa, kun neljän jälkeen suuntasin töihin. Olin jo ehtinyt polttaa sormeni paahtimessa ja lähdin vähän myöhässä. Kohdehan oli sellainen, ettei sinne sisälle saanut mennä, ellei siellä jo jotakuta ollut, kun ei hälyttimien koodeja ollut annettu meille ollenkaan. No, petolliset nuo ajastetut valaisimet, katsoin sitten ikkunasta, että juu, valothan siellä on päällä ja painelin sisälle. Voi varmaan arvata, ettei siellä sitten ketään ollut?</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Siinä sitten seisoskelin pihalla syyllisen näköisenä, mutta kiltisti, ja odotin, että joku ilmaantuisi pelipaikalle. Aikani odoteltuani sainkin sitten sellaisen söppänän vartijapojun seurakseni, joka sattui samalla olemaan vanha luokkakaveri ja entinen ihastuskin, hemmetti soikoon. Kyllä aikana nöyränä pahoittelin, että toinen joutui takiani nousemaan ennen viittä ja piskuinen tuli persauksen alla ajamaan paikalle. Noh, naureskeluksi ja kuulumisten vaihtamiseksi se sitten meni. Oli jokseenkin helpottava fiilis, että ensimmäistä kertaa, kun sain vartijan paikalle, se sattui olemaan vanha tuttu. Siinä sitten ihmeteltiin leppoisan höpinän ja muutaman kirosanan merkeissä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Puoli tuntia siinä palloiltiin etsimässä puhelinnumeroa, johon soittaa, kun paikalle viimein saapui se henkilö, jonka olisi pitänyt olla paikalla tuntia aikaisemmin. Naisraukka oli muutenkin panikoitunut, kun oli mennyt nukkumaan pommiin, eikä vartijan asuun sonnustautuneen nuorukaisen näkeminen ensimmäiseksi ilmeisemminkään lieventänyt tätä hätäännystä. Tilanteen loppuunselvitys sujui nopeasti ja pääsin aloittelemaan hommiani, tosin vasta silloin, kun minun olisi pitänyt jo melkein olla valmis. Ei se mitään! Kenenkään aikataulu ei mennyt sen enempää sekaisin ja tilanne huvitti minua jo siinä vaiheessa. Osittain varmaan siksi, että vartijakaveri otti tilanteen niin rennosti ja huiski vaan kädellään, että näitähän nyt sattuu itse kullekin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mutta täytyy kyllä myöntää, vaikka tilanne meni ohi ilman suurempaa ärtymystä kenenkään suunnalta, vähän jännittää, kun pitää seuraavan kerran kyseiseen kohteeseen mennä. Olisikohan siellä vaikka joku aikaisin ensi kerralla?</div>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-50406480982874233912012-05-05T16:23:00.000+03:002012-05-05T16:23:56.279+03:00Fiilisten kertailua<div style="text-align: justify;">
Viime päivinä on jotenkin ollut aivan pöhnö olo. Värjäsin hiukseni ennen vappua ja vietin vapun Turussa kavereiden kanssa. Tuli sitten kokeiltua vähän markkina-arvoakin, kun kävin kivan flirtisti höpisemässä (sievoisessa nousussa) jonkun satunnaisen mieshenkilön kanssa, jolla oli ylioppilaslakissaan aivan ihmeellinen oranssi raita. Ja kämpälle palauduttuani kitisin miesystävälle (sopivassa laskussa), etten todellakaan ole menossa suihkuun enää tänään ja melkein nukahdin säkkituoliini. Siinä vappu tiivistettynä. Kaikin puolin oli hauskaa, hauskempaa kuin osasin tai uskalsin odottaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Turun-reissu jätti muuten jälkeensä taas sen sekavan tunteen, etten tiedä, haluanko oikeasti olla parisuhteessa vai en. Viime päivät on kuitenkin mennyt miehen kanssa niin hyvin, että ihan hävettää miettiä, että voisin elää eri tavalla. Ettei minun tarvitsisi tyytyä siihen, mitä on, vaan voisin pyrkiä parempaan. Suurin kysymys kuitenkin lienee se, onko tilanteessan ioikeasti mitään "tyytymistä" ja mitä se "parempi" sitten muka olisi olevinaan? Yksinäisiä iltoja ja ahdistusta?</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mutta jotain hyvääkin. Siirsin satuilutiedostoja miniläppäriltä pöytäkoneelleni ja jäin lukemaan niitä. Nyt löysin taas sen kauan kadoksissa olleen kipinän kirjoittamiseen. Tein itselleni myös <a href="http://saappaattomantarinat.blogspot.com/">tarinointiblogin</a>, johon olen ajastanut kasan vanhoja tekstejä ilmaantumaan viikon välein. Halusin koota vanhat tekstit itselleni johonkin yhteen paikkaan, missä ihmisten on helppoa kommentoida niitä halutessaan. Luulenpa käyttäväni tänään vähän aikaa sen kanssa, että laitan sinne vielä nuo "uudet" vanhat tekstit, joita löysin miniläppärini syövereistä.</div>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-1082967193984753772012-04-29T10:00:00.000+03:002012-04-29T10:00:08.854+03:00Hiuksista ja muusta<div style="text-align: justify;">
On taas se aika vuodesta, kun iskee kaiken maailman kuntoilu- ja pesänrakennusvimmat. Allekirjoittaneella se näkyy uusien verhojen ja sohvatyynyjen päällisten pohdinnassa ja peilikuvan pällistelyssä. Lisäksi se joka vuotinen "Haluan tehdä jotain hiuksille NYT!" ajattelu on taas päässyt valloilleen ja olen mieheltä koettanut monasti kysellä, että millaiset hiukset olisi kivat, pitäisikö sitä leikkauttaa taas otsahiukset ja sitä rataa. Pituutta hiuksille kun on alkanut kertyä sen verran, ettei näitä enää lyhyeksi raaski leikata.</div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlQxGu3JXXYkTc1xMIpohSIzUbhuTcb5E9Wa9mwaTpC3q8XugsbrZpvKi_pC7Y4i0u0ByBmnVlhuiZ2jwwJZSGG4sigApmYFs8esS21-p0IOo2PvrZRkvylY9yjUh8G-gDfeBpxTn1kgg/s1600/sekah+484.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlQxGu3JXXYkTc1xMIpohSIzUbhuTcb5E9Wa9mwaTpC3q8XugsbrZpvKi_pC7Y4i0u0ByBmnVlhuiZ2jwwJZSGG4sigApmYFs8esS21-p0IOo2PvrZRkvylY9yjUh8G-gDfeBpxTn1kgg/s320/sekah+484.jpg" width="214" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Heinäkuu 2011</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgQT1LqqFYuAwdd1SxDA6P9cogAftTNPAKI4kYHM1yxD9nC8hmbzdX0knWb_lMFamMTvNqY4g2rid5KQhWLvN2dTecWMtNXqu34oAbclZWTFsGLwhIbGmUaouh8X96ZdQ5bkUFcNsRHr8U/s1600/Picture+75.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgQT1LqqFYuAwdd1SxDA6P9cogAftTNPAKI4kYHM1yxD9nC8hmbzdX0knWb_lMFamMTvNqY4g2rid5KQhWLvN2dTecWMtNXqu34oAbclZWTFsGLwhIbGmUaouh8X96ZdQ5bkUFcNsRHr8U/s320/Picture+75.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Huhtikuu 2012</td></tr>
</tbody></table>
<div style="text-align: justify;">
Pakkohan sitä vertailun vuoksi on pari kuvaa pistää, näkee itsekin, paljonko niille hiuksille on loppupeleissä tullut sitä pituutta. Huh huh! Ylempi kuva on otettu, kun kävin moikkaamassa Valkyriaa Helsingissä. Tuoreemman otin äsken ihan vain vertailun vuoksi miehen webkameralla, joten laatu on kova sama. <span style="font-size: x-small;">(En jotenkin osaa hymyillä luontevasti..)</span> Taustalla näkyy, mikäpä muukaan kuin Iron Maidenin <i>Brave New World</i> -seinälippu.<br />
<br />
Ja taisipa olla ensimmäiset tunnistettavissa olevat naamakuvatkin? Uusi tulee ehkä, jos saan itseni oikeasti raahattua parturiin asti lähitulevaisuudessa.</div>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-23328786370765007422012-04-25T10:00:00.000+03:002012-04-25T10:00:11.684+03:00Haluaisin olla sinkku?<div style="text-align: justify;">
Tajusin tässä eräänä päivänä elämäntilanteestani valitellessa jotain hämmentävää. Käytännössä olen ollut viimeiset kuusi vuotta seurustelusuhteessa. Vaikka suhde välissä vaihtui, aikaa kahden suhteen välissä oli kuitenkin niin vähän, etten käytännössä koe olleeni sinkku enää sen jälkeen, kun täytin 15.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Se on hämmentävää. Mutta se selittää niin monta asiaa, että ihan häiritsee.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Välillä minulle tulee puuskia, että haluaisin olla yksin. Ei sillä, että <i>miehessäni</i> olisi mitään vikaa, kaipaan vain tietynlaista vapautta. Että voisi välillä tehdä jotain oman mielen mukaan, silloin kun itseä huvittaa, sopimatta kenenkään kanssa mitään etukäteen. Ja nyt, kun olen tottunut aina olemaan jonkun kanssa, yksin oleminen, hetkittäinkin, on omalla tavallaan pelottavaa. Tavallaan koen tietynlaista itsenäisyyden puutetta, kun en ole kunnolla kokeillut omia siipiäni missään vaiheessa. Ja välillä minä vähän pelkään, että se vaikuttaa tämänhetkisen suhteeni laatuun.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En oikein osaa puhua tästä kenenkään kanssa. Ystäväpiiristäni kukaan ei ole sellaisessa tilanteessa, että he täysin ymmärtäisivät valitusvirteni syyn. Lähimmät ystäväni seurustelevat, mutta he ovat aloittaneet suhteensa vanhempina ja kypsempinä. Yhden kanssa voisin kuvitella keskustelevani aiheesta, sillä hän miettii itsekin aina välillä, onko tämä suhde nyt sitä mitä hän haluaa. Mutta siinä, missä minä pelkään yksin oloa, <i>hän on tottunut siihen</i>. Onhan hänen kihlattunsa puolet vuodesta hukassa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toinen, kenelle voisin kuvitella puhuvani asiasta, sattuu sitten taas olemaan henkeen ja vereen romantikko - ja sinkku. Hän ei voi ymmärtää sitä, että valitan kaikin puolin toimivasta parisuhteesta ja haluan välillä olla yksin. Hän kun ei haluaisi ollenkaan olla yksin, vaan valittelee päivät pitkät siitä, ettei hänellä ole miestä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Joten olen suhteessa, johon olen tyytyväinen, vaikka haluaisin samalla olla yksin, edes hetken. Katsella avoimesti hyvännäköisiä miehiä, ehkä flirttailla vähän ja koetella markkina-arvoani. Olisiko minulla minkäänlaista jakoa? En voi olla potematta lievää syyllisyyttä näistä ajatuksistani ja tuntemuksistani. Haluaisin kuitenkin olla hetken verran vapaa ja sen jälkeen luultavasti haluaisin takertua kultaani entistä tiukemmin.</div>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-58900730235118587442012-04-22T00:00:00.000+03:002012-04-22T00:00:04.481+03:00Epäeettistä älyllisyyden pohdintaa<div style="text-align: justify;">
Saan välillä todella epäeettisiä ajatuksia. Sellaisia, ettei niitä nyt kauhean monelle kehtaisi tunnustaakaan, mitä nyt suunnilleen samanhenkiselle lähipiirille. Nyt ajattelin kuitenkin, ihan oikeasti, kirjoittaa yhden epäeettisen ajatusketjuni tänne, kokonaisuudessaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Koko juttu lähti, kuten se liian usein lähtee, liikkeelle siitä, etten vain taas yksinkertaisesti kestänyt sitä, kuinka tyhmiä ihmiset osaavat välillä olla. En muista tilannetta, eikä sillä ole mitään väliäkään, mutta jostakin tulvahti taas sellainen käsittämätön ärtymys tyhmiä ihmisiä kohtaan. Enkä nyt yritä alleviivata, että olisin itse kauhean fiksu, ei, olen yleensä harvinaisen tyhmä, mutta silti on olemassa aivan liikaa niitä, jotka ovat minuakin tyhmempiä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ihmiskokeethan ovat hirveän epäeettisiä, kuten minusta on ajatus jalostamisestakin. Nämä kaksi asiaa kun yhdistetään, saadaan hyvin, hyvin epäeettinen ajatus. Voisiko ihmisiä jalostaa fiksummiksi? Toistan itseäni: ihmiskokeet ovat epäeettisiä, mutta voisiko tätä kokeilla esimerkiksi rotta-populaatiolla (vahingoittamatta eläimiä, tietenkin)? Jos otettaisiin rottalauma ja määritellään, mikä on keskivertoa älykkäämpää toimintaa ja lähdetään jalostamaan sitä, jalostuisiko laumasta ennen pitkään, sukupolvi toisensa jälkeen tavallista älykkäämpi rottalauma? Harmiton koe olisi sinällään epäeettinen, että jos älykkyyttä todella voisi jalostaa, se saattaisi herättää väärissä ihmisissä vääränlaisia ajatuksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Suunnittelin myös, miten tämä pitäisi toteuttaa ihmiskokeena. Koska en ole väkivallan ystävä (vaikka tietynlaista "arjalaisuutta" onkin haistettavissa), ajattelin ensimmäiseksi, että tietyn rajan alle jäävät yksilöt pitäisi kastroida. Pitäisi tehdä varmaksi, ettei "liian tyhmä" voi hankkia lapsia. Kysymys kuuluukin, mikä on tarpeeksi älykäs ja miten älykkyyttä edes tässä tilanteessa mitattaisiin. Ihmisoikeuksista lienee turha edes puhua. Tämä ajaisi maailman suorituskeskeisen Aasian suuntaan: säännöllisin väliajoin olisi kokeita ja mittauksia, joissa pitäisi pärjätä mahdollisimman hyvin. Kaikki alkaisi jo vaippaiässä. Jos keskimääräinen älykkyys kasvaisikin, olisiko siitä mitään hyötyä, kun kaikki energia menisi suunnattoman monimutkaisen (ja epäoikeudenmukaisen) järjestelmän pyörittämiseen? Ja miten kävisi vapaalle tahdolle ja unelmille? Osaisivatko ihmiset enää elää?</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Älykkyys on yleensä yksi viihdyttävimmistä spekuloinnin aiheista, kun käymme Ravenin kanssa kävelyllä. Jos ihmisen jalostaminen älykkäämmäksi kävisi vielä (ehkä) teoreettisesti järkeen, viimeisin ajatuksemme ei. Entä, jos älykkyyttä voisi lisätä jonkinlaisella lääkkeellä tai rokotteella? Tämä ajatus nosti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia, mutta esitänpä niistä muutaman pohdittavaksi. Jos tällainen lääkeaine todella keksittäisiin, missä sen raja tulisi vastaan? Jos meidän mittapuullamme älykkäät ihmiset saisivat lisättyä itselleen älykyyttä vielä enemmän, millaiseksi ihmiskunta kehittyisi? Joutuisimmeko yhden yliälykkään henkilön vallan alle, salainen lääkeaine kiertäisi kovaan hintaan pimeillä markkinoilla, monet yrittäisivät tehdä sitä itse vai mitä ihmettä siitä voisikaan seurata?</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tekstin sävystä ehkä huomaa, että itse pidän liiallista älykkyyttä jonkinlaisena uhkana vapaalle mielelle ja unelmille. Enkä nyt väitä, etteivät älykkäät ihmiset unelmoisi niin kuin kaikki muutkin, mutta jokseenkin, kun näitä asioita miettii, sitä maalaa aina itselleen kuvan onnettomasta, sieluttomasta maailmasta, jossa vain älykkyydellä on merkitystä, eikä teoilla tai unelmilla. Ja silti jotenkin hassusti tulee mieli kokeilla, jos vain voisi koettaa, että miten siinä oikeasti kävisi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tämä pitkä selitys on hyvä lopettaa siihen toteamukseen, että ihmiset eivät tunnu ikinä osaavan ajatella asioita loppuun. Jälleen yksi ihmisrodun vika, ollaan olevinaan niin fiksuja, eikä silti osata ajatella tekojen seurauksia. Onko se älykkyys oikeasti niin hienoa sitten loppupeleissä?<br />
<br />
<i>P.S. Ensimmäinen ajastettu postaus!</i></div>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-33133766297577350182012-04-20T12:04:00.001+03:002012-04-20T12:04:50.330+03:00Blogihaaste: Parasta minussa<div style="text-align: justify;">
Hopsansaa, sain sitten ihka ensimmäisen haasteen ikinä. Haaste tuli <a href="http://fromriina.blogspot.com/">Riinalta</a> ja se kuuluu jotakuinkin näin: <i>Kirjoita
itsestäsi kahdeksan asiaa, joista pidät. Ulkonäkö/luonne/taito/mikä
vain. Nyt on lupa kehua itseään! Laita haaste eteenpäin ainakin yhdelle
bloggaajalle. </i>Huh huh! Katsotaan, keksinkö kahdeksaa asiaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>1. Hallitsen sanani.</b> Ainakin silloin, kun niillä ei tarvitse ilmaista mielipidettä, vaan saa rauhassa maalailla kuvaa paikoista, henkilöistä, tapahtumista jne. Yksi parhaiten itselle mieleen jäänyt kuvaus lienee tämä:</div>
<div style="text-align: justify;">
<i>"Naurua, joka kaartaa
suupielet ylöspäin, mutta ei aivan karkaa huulien välistä tuulen
vietäväksi."</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>2. Olen näppärä.</b> Teen kaikenlaista pientä näperrystä ihan mielelläni kynsienlaitosta askartelun kautta kutomiseen ja neulomiseen. Olen pienestä asti ollut kova tekemään itse, mm. paperinuket askarreltiin ja Dublo-legojen ukoille piti saada puettavat/riisuttavat takit ja paidat. Voi sitä paperisilpun ja teipin määrää...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>3. Osaan käyttää värejä.</b> Tai sitten luulen vain. Oli kyse värittämsiestä tai sisustamisesta, löydän aina silmääni miellyttävän kokonaisuuden, joka näyttää jonkun muunkin mielestä jos ei suoranaisen hyvältä niin ei nyt pahalta ainakaan. <span style="font-size: x-small;">(Vaatteissa en jostain syystä luota värisilmääni, joten vaatekaappini sisältö on aika pitkälti musta-harmaa-valkoinen, pari värikästä paitaa ja monet siniset/tummat farkut.)</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>4. Innostun herkästi.</b> Se on kivaa, kun saa suuren kipinän ihan pieniinkin asioihin todella helposti! Kääntöpuolena tässä on kyllä se, ettei se kipinä yleensä jaksa loistaa kauhean pitkään, vaan keksin hyvin pian uuden, mielenkiintoisemman jutun.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b><br /></b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>5. Luovuus.</b> Vaikkei luovuuteni ole aivan sellaista kuin haluaisin, huomaan usein, että osaan tarpeen vaatiessa <span style="font-size: x-small;">(ja etenkin tarpeettomasti)</span> ajatella hyvinkin luovasti. Lisäksi kaikkein luovimmat ja toisaalta typerimmät ajatukset saavat yleensä vähän liikaa puhtia ja sitten tulee seliteltyä mitä sattuu. <span style="font-size: x-small;">(Jos sitä ette vielä ole huomanneet, niin ehkä seuraavasta merkinnästä sitten.)</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>6. Silmäni.</b> Niissä ei toisaalta ole mitään ihmeellistä, ne ovat epämääräisen harmaansävyiset, ja niistä voi löytää minkä vain värin, kun tarpeeksi katsoo. Silmissä kuitenkin on yleensäkin jotain <span style="font-size: x-small;">(ehkä ne tosiaan ovat sielun peilit, ken tietää)</span> ja pidän siitä tosiasiasta, että oikeassa valaistuksessa sen huomaa helposti, että toinen silmistäni on sinisempi ja toinen vihreämpi. Ei liian suuri ero, mutta sellainen, että koulussakin pariin kertaan on joku jäänyt ihmettelemään, että hetkinen, sullahan on eri väriset silmät.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>7. Sarkasmi</b> ja huumorintajuni muutenkin. Koen omaavani harvinaisen monipuolisen huumorintajun, ja etenkin väsyneenä naurattaa kaikki. Se on kuitenkin piristävää, kun tajuaa päivän aikana käyttäneensä suuren osan hereilläoloajasta nauraen tai virnuillen itsekseen, eikä tule mökötettyä. Välillä kyllä hävettää, kun ehkä vähän huonon maun mainoslauseet/"vitsit" <span style="font-size: x-small;">(kuten erään pikavippiyrityksen "Hillot tilille" tai "Paljonko pannaan?")</span> saavat suupielet nykimään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>8. Piirrän.</b> Tämä liittyy taas enemmän värien käyttöön kuin itse piirtämiseen, sillä mielestäni väritän paremmin kuin piirrän, mutta valehtelisin, jos väittäisin, että olen surkea piirtäjä. Parannettavan varaa on, paljon, enkä ihan sitä omaa tyyliänikään ole mielestäni vielä löytänyt, mutta pysyy se kynä kädessä kaikesta huolimatta. Ja nautin piirtämisestä, vaikka yleisesti ottaen teen sitä aivan liian vähän.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ja koska haasteessa käskettiin haastaa vähintään yksi bloggaaja, heitämpä tämän rakkaalle <a href="http://karuselli.blogspot.com/">Karusellipojalle</a>, päivää piristämään. ♥</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-144978488645557292.post-40943885656625275002012-04-09T21:46:00.000+03:002012-04-09T21:46:29.752+03:00Kirjoittamisesta<div style="text-align: justify;">
Olen mietiskellyt viime aikoina paljon kaikenlaista, tulematta mihinkään tulokseen tai saamatta minkäänlaisia ajatuksia kirjoitettua ylös. Olen myös seuraillut erilaisia blogeja hajamielisesti, enemmän tai vähemmän lueskellen. Jokaisella on kuitenkin jotakin yhteistä: niillä on painopiste. Sitten aloin mietiskellä omaa blogiani, sitä, kuinka hajanaisesti puran tänne ajatuksiani, kuinka vähän niillä on yhteyttä toisiinsa. Kuinka äkkiä minä vaihdan mielipidettä tai ajatusta ääripäästä toiseen. Jos näin, tai siitenkin ehkä näin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sain (jo) lukioaikana kuulla, etten osaa pitäytyä yhdessä mielipiteessä. Äidinkielen opettaja meni yhden esseen palautuksessa toteamaan, että kirjoittamiseni olisi huomattavasti parempaa, jos pitäytyisin yhdessä ajatuksessa ja markkinoisin sen lukijalle omanani. Ehkä sen jo aiemmista merkinnöistäni huomaa, etten minä osaa tehdä niin. En osaa astua yhden mielipiteen taakse aivan täysin, en ainakaan silloin, kun asia voisi mielestäni olla jotenkin toisinkin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Harvoin osaan myös oikeasti kirjoittaa mitä tarkoitan. Vaikka minulla olisi aloittaessani kuinka selkeä käsitys siitä, mitä haluan sanoa ja <i>miten</i> sen haluan sanoa, onnistun yleensä unohtamaan sanat ennen kuin saan ne kirjoitettua. Niinpä tekstistä tulee yleensä enemmän tai vähemmän tajunnanvirtaa ja usein hukkaan alkuperäisen punaisen langan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Suurin ongelmani lienee kuitenkin se, miten tekstit kannattaisi lopettaa.</div>Saappaatonhttp://www.blogger.com/profile/05447167775880215248noreply@blogger.com1