Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiiliksiä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiiliksiä. Näytä kaikki tekstit

13. helmikuuta 2018

"Hitsaan lankatekniikoiden kurssityöksi lapaset"

Piti jossain kohtaa ottaa tavoitteeksi kirjoittaa säännöllisemmin, koska opiskelijaelämässä tapahtuu kauheasti kaikkea, jonka haluaisin muistaa jälkeenpäin. Opiskelijaelämässä kuitenkin tapahtuu niin kauheasti kaikkea, ettei aika, energia tai muisti riitä blogin säännölliseen ylläpitämiseen kaiken muun ohella.

Tänään pinnalla on ollut hitsaus yhdestä ryhmätyöstä johtuen, ja viime aikoina on taas tullut selväksi, miten huonosti pienessäkin yhteisössä kulkee informaatio. Ensimmäiseltä vuodelta mieleen jäi se, miten opettajan tulee sietää jatkuvaa muutostilassa olemista, sitä ettei oikeastaan koskaan ole "valmis". No, muutosta ja epätietoisuutta ja niiden kanssa pärjäämistä on nyt ainakin tullut harjoiteltua.

Käsityökasvatuksen aineopinnot ovat tässä kakkosvuoden aikana vaatineet jo paljon ja tulevat vaatimaan vielä hirmuisia ponnistuksia, ennen kuin kaikki nopat on nätisti paketoitu ja hommat hoidossa. Kello naputtaa takaraivossa, sillä meidän työskentelytilamme menevät kiinni huhtikuun lopussa remontin vuoksi. Hehehe. Eh.

Maalliset tekijät sivuuttaen olen huomannut tässä kuluneen syksyn ja kuluvan kevään aikana, että olen löytänyt jostain itsevarmuutta. En esiintymiseen tai olemiseen, saati vieraiden asioiden tekoon varsinaisesti (enkä vieläkään koe, että hallitsisin mitään aihealuetta oikeasti, vaikka mm. ompeluluokassa olen enemmän kuin kerran toiminut neuvovana osapuolena). Mutta jotenkin jotain on tapahtunut, kun ne pelottavat metallidemotkaan eivät ole enää pelottavia ja OT-ajalla uskaltaa tohista menemään.

Minulle on mainittu, että olen aika hitaasti lämpiävää sorttia, kuluneen lukuvuoden aikana olen vihdoin tajunnut sen itsekin.

Myös sosiaalisesti olen paremmassa paikassa kuin ensimmäisenä opiskeluvuotena. Toki tavan parisuhteen rinnalle on mahtunut tunnerikasta häseltämistä (muttei mitään säätämistä kuitenkaan), mutta siitäkin huolimatta - tai ehkä juuri siksi - tietyt linkit ovat alkaneet muotoutua ja vahvistua. Joskus kohdalle vain osuu ihmisiä, joiden kanssa yksinkertaisesti natsaa, eivätkä niistäkään yleensä kuin korkeintaan puolet juokse karkuun, kun niihin tarraa kynsin ja hampain.

Ympäripyöreälle mystisyydelle on syynsä: tämän päivän keskustelujen pohjalta jotenkin ymmärsin, miten helppoa minut on yhdistää minuksi, ja kuinka helposti tämänkin blogin loppupeleissä löytää. Summattakoon tämä räpellys nyt sillä, että vuosi tai puolikas sitten en olisi uskonut, että minulla on tällaisia ystäviä kuin minulla tällä hetkellä on.

Juuri nyt elämä on aika hyvää.

28. toukokuuta 2017

Ensimmäinen vuosi tiiviissä paketissa

Koska ensimmäistä opiskeluvuotta on tässä pari viikkoa taputeltu pakettiin, minusta tuntuu siltä, että minun pitäisi pystyä jotenkin summaamaan olotilani ensimmäisen vuoden jäljiltä. Päällimmäinen lausahdus olisi varmaan tällainen:
Olen oikeammassa paikassa kuin koskaan aiemmin.
Samanaikaisesti olen kuitenkin ehkä niin väärässä paikassa kuin vain ikinä on mahdollista. Pääasiassa kaikki kurssit ovat ainakin osittain olleet mielenkiintoisia ja olen oppinut paljon uutta esim. aineenhallinnasta, työturvallisuudesta ja opetusteorioista. Olen kahlannut kasvatussosiologian ja -psykologian perusteita, ja kuivasta teoriapainotteisuudesta huolimatta rakastanut joka hetkeä. Erilaiset teoriat tarjoavat tilaa henkilökohtaisilla ahaa-elämyksille, joista itse henkilökohtaisesti nautin. Tulee kaikin puolin fiksu olo, kun tajuaa asioiden välisiä linkkejä ja erilaisia käytännön sovellutuksia käsillä oleviin teorioihin.
 
(Kaikesta huolimatta en osaa keskustella asioista fiksusti, asioiden oikeilla nimillä, tai järkevillä lauseilla, mutta ymmärrän asioita enemmän kuin ennen. Voittohan se on sekin?)
 
Sosiaalisesti olen ehkä enemmän väärässä kuin oikeassa paikassa, mutta vuoden myötä olen huomannut, etten suinkaan ole ainoa selkeän introvertti ekstroverttien keskellä. Olen kuitenkin uusien tuttavuuksien kanssa alkuun kovin vaisu, ja kun viimein uskallan puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen sanoa vähän pahasti (ulosantini kun on pääasiassa jonkinasteista vittuilua), jotkut saattavat ottaa sen huonosti.
 
Onneksi meidän pienryhmästä on kuitenkin löytynyt sielunveljiä jopa minun kaltaiselleni sosiaalisesti ajoittain kyseenalaiselle päänaukojalle. Ne vain sattuvat olemaan ryhmässä seuraavaksi vanhimmat (muistutuksena siis, minähän olen vanhin) sinkkupojat, joka ei mustasukkaisen puolison kanssa muodosta parasta yhtälöä. No, kyseiset kaksi toljanteria ovat kuitenkin seurana mitä parasta, ja taitaa olla aikakin opettaa miestä luottamaan minuun ja meidän suhteeseemme sellaisinakin hetkinä, kun vietän aikaa keskenään vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa.

6. tammikuuta 2016

Irti sokerikoukusta

Tämä on yksi näitä ikuisuuprojekteja, jotka unohtuvat välillä hetkeksi, mutta joiden luo palaa aina uudestaan, koska yksinkertaisesti alkaa ahdistaa. Olen siis niitä ihmisiä, jotka elävät lähes pelkällä sokerilla. Lukioaikaan saatoin ruokatunnilla käydä hakemassa suklaalevyn ja napsia sitä enemmän tai vähemmän pitkin iltapäivää. Suklaalevy ja puolen litran kokis oli kaikki mitä söin aamiaisen ja päivällisen välillä, enkä aina syönyt sitäkään.

Jos käydään kahvilla, otan aina jotain makeaa (tai hyvin, hyvin harvoin karjalanpiirakan), koska en yksinkertaisesti syö mitään, mitä on valmiiksi täytetyn sämpylän välissä tai laitettu suolaiseen piirakkaan.

Kahvia en osaa  juoda ilman pullaa, keksiä, suklaata tai jotain makeaa. Ja miehen kanssa kotona ollessa kahvia tulee juotua ainakin kaksi kertaa päivässä. Sentään kahviin en enää laita sokeria (mutta sitäkin tein joskus, ja silloinkin söin vielä jotain makeaa kahvin kanssa).

Tämän lisäksi napostelen suklaata, karkkia, keksejä, mitä ikinä kaapeista milloinkin löytyy - ja siis kun minusta on kyse, niin hyviin usein löytyy jotain. Joten on aika sanoa tälle sirkukselle SEIS.

Täydelliseen sokerilakkoon en ala kuitenkaan, piilosokereita kun on joka paikassa ja olen muutenkin niin nirso, että jos jätän jogurtit, hedelmät, ruisleivän, pastan ja perunat pois, syön suunnilleen vain riisiä ja lihaa. Hyvin mautonta sellaista, koska valmiissa marinadeissa ja maustesekoituksissa on luultavasti enemmän tai vähemmän sokeria.

Mutta päätin jättää kahvin kanssa syötävät makeat, karkkikipolla hyppimisen ja muut ylimääräisen sokerin lähteet, ja sen sijaan keskittyä syömään säännöllisesti. Ehkä askel kerrallaan saan parannettua elämäntapojani muutenkin, eihän sitä tiedä. Mutta jostain on pakko aloittaa.

Olen tänään toista päivää herkkulakossani ja en tiedä milloin viimeksi olen aamusta asti ollut näin väsynyt ja milloin olisi tehnyt enemmän mieli toffeeta. Mutta pysyn lujana. Tiedän, että tämä tästä helpottuu.

8. syyskuuta 2015

Kehitys, kasvatus ja elämänkulku

Olipa kerran pieni tietojenkäsittelyn opiskelija kasvatustieteiden perusopinnoissa. Kirjailin hieman luennon alun fiiliksiä ylös, kun se yllättävää kyllä helpottaa, kun kirjoittaa ahdistuksensa paperille. Stastattuaan luento oli sen verran mielenkiintoinen, että muistiinpanot keskittyivät aiheeseen, eivätkä niinkään fiilikseen.

Huom, luennon oli määrä alkaa 15.00 (aikaleimat fiilistelyissä).

"Kulunut kynsilakka ja kamala meteli, olo on kuin ei kuuluisi tänne ollenkaan. Ohimoille hiipivä tunne ehdottaa illanviettoa migreenin kanssa. Voi nyt h*lvetti, aloita se luento jo." (15.05)

Lukukauden ensimmäiset luennot ovat aina ahdistavia. Tai itse asiassa melkein mikä tahansa luento on allekirjoittaneelle ehdistava. Pitäisi varmaan hakea apua siihen.

"Nyt on taas aivan jumissa, rivin keskellä. Eipä pääse livahtamaan karkuun." (15.14)

Joskus siis sattuu niin että jokainen paikka rivistä täyttyy. Ei onneksi usein, mutta joskus. Se(kin) on ahdistavaa.

Itse luento ei tosiaan jättänyt kylmäksi, vaikka opettaja on kyllä aktiviteettia vaativaa sorttia. Piti vähän keskustella kaverin kanssa ja luentosalissa kiersi Catchbox. Lisäksi screenillä oli koko ajan auki chatti, johon opiskelijoilla oli mahdollisuus heittää kommenttia ja kysymystä. Alkuhassuttelun jälkeen se toimi yllättävän hyvin ja osoittautui hyödylliseksikin.

Huomenna uudestaan, saa nähdä millaisella mielellä mennään sen jäljiltä.