Järkytin Valkyrian, kun kerroin, etten ole kertaakaan elämäni aikana ollut lentokoneessa. Koko tunnustus tuli tehtyä, kun hän kertoi lentävänsä Kajaanista Helsinkiin. Ohimeneväksi tokaisuksi tarkoitettu lausahdukseni osoittautuikin varsinaiseksi keskustelunkääntäjäksi. Samalla tuli puheeksi korkeanpaikankammoni, jonka mainitsin aiemmin merkinnässä Korkealentoista sienistelyä. Vaikka Valkyria sitä ei nostanutkaan esille, aloin miettiä, iskisiköhän minuun aivan järkyttävä ahdistus lentokoneessa.
Cusiosity by Carly Rae Jepsen
Tämä menee nyt taas tällaiseksi "Mitä kuuluu ja missä mennään" kirjoitteluksi, kun ajatukseni eivät tahdo pysyä yhdessä asiassa kolmea sekuntia kauempaa. Huomenna on neljäs ja tämän kevään viimeinen pääsykoe. Kauhean luottavaisin mielin en uskalla olla, taaskaan, ja sainpa haukut siitäkin, kun en tiedä, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Tai en suoranaisesti haukkuja.. Kuulin vain, ettei veljeni vaimoke taas vaihteeksi ole hyväksynyt sitä pienen sievän päänsä sisällä, että minä palloilen ympäriinsä. Noh, yritän olla välittämättä koko naisesta, kun tuntuu, ettei toimeen tuleminen yksinkertaisesti ole vaihtoehto. (Tai tulemmehan toimeen, pakon edessä.) Enemmän ottaa kuitenkin ehkä päähän se, etten tahdo riittää tuolle omalle miehelle.
Ajattelin, kun se ensimmäisen bloggausvuoden täyttyminenkin pääsi vain livahtamaan minulta ohi, että tekisin nyt jotain erilaista viidennenkymmenennen merkinnän kunniaksi. Mietiskelin tätä itsekseni ja päätin sitten pistää vähän haastetta peliin. Eli 50 satunnaista asiaa ja faktaa allekirjoittaneesta. Huu, roisia.
1. Olen yli 20-vuotias nainen.
Upeaa, ihmeellistä ja kaikin puolin hämmästyttävää. Eli siis tosiaan ruudun tällä puolella kirjoittelee tänä vuonna 22 täyttävä naisihminen. Se on ehkä se perusfakta, josta on hyvä lähteä liikkeelle.
2. Olen ylioppilas.
Suurin saavutukseni tämänastisessa elämässäni taitaa olla valkolakin saaminen. En tehnyt sitä mitenkään juhlittavin tuloksin, mutta teinpä kuitenkin. Kirjoitin äidinkielen, (pitkän) englannin, pitkän matematiikan, biologian ja maantiedon. Vaikka logiikka on aina ollut enemmän minun juttuni kuin kielet, vahvimmin suoritin äidinkielen ja englannin ylioppilaskokeet. Matematiikan sen sijaan läpäisin rimaa hipoen. En vieläkään osaa derivoida.
3. Pidän lapsista.
Tätä on sivuuttu ainakin yhdessä merkinnässä, mutta pääosin pidän lapsista. Kunhan ne ovat tarpeeksi vanhoja kommunikoimaan selkokielellä ja tarpeeksi nuoria, ettei niiden tarvitse esittää jotakin, jota ne eivät todellakaan ole. Ja kaikkein tärkeintä, ainamkin toistaiseksi, kunhan ne ovat jonkun muun. Olin vuoden ala-asteella kouluavustajana heti lukion jälkeen ja vietettyäni n. 6 tuntia päivässä pääasiassa 9-10 -vuotiaiden lasten kanssa, olen yhä entistä enemmän sitä mieltä, että todella pidän lapsista. Kunhan niistä ei tarvitse kantaa liiaksi vastuuta.
4. Olen kävelevä ristiriita.
Tämäkin on saattanut olla luettavissa rivien välistä. Selvennän tätä kuitenkin vähän, tarkoitan nimittäin ennen kaikkea suhtautuvani itseeni ristiriitaisesti. Toisaalta pidän itseäni ihan fiksuna, joskin välillä tunnen oloni todella typeräksi, yksinkertaiseksi ja lapselliseksi. Ja näitä esimerkkejä on lukuisia.
5. Vastustan yleensä jotakin asiaa viimeiseen asti, vain rakastuakseni siihen palavasti.
Eniten tämä näkyy elokuvissa ja sarjoissa, joita katson lähinnä miesystäväni kanssa. "Miten tämä voi olla hyvä, kun siinä on se ja se näyttelijä?" "En minä tiedä aiheesta ennestään mitään, en minä jaksa katsoa." "Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta!"
Yksi näistä uusimmista rakkauksista on ehdottomasti YLElläkin näytettävä Uusi Sherlock, joka ei kylläkään herättänyt aivan hirveästi vastahankaa. Hieman harmittaa, etten ole ennen perehtynyt Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesiin kunnolla, mutta kirjahyllyssä odottaa tuollainen tiiliskivi, joka kantaa nimeä The complete stories of Sherlock Holmes, eli ehkä vielä joskus.
Benedict Cumberbatch muuten vie Robert Downey Jr.:n ihan 6-0 ♥
6. Olen vaikutuksille altis.
Loppujen lopuksi olen ihminen, jonka mielipiteisiin on helppoa vaikuttaa fiksun kuuloisilla perusteluilla. Paras tapa vakuuttaa minut, on käyttää pitkiä lauseita, joissa on edes hitunen sisältöä. Se poliittinen ja täysinturha "En voi suoraan sanoa, etten ota kantaa, muttei minulla ole tähän muutakaan sanomista, vaihdanpa aiheen" "perustelu" ei toimi minuun. Eli ihan niin altis vaikutuksille en sentään ole, mutta isoveljelläni on kyllä hyvin hallussa tuo omien mielipiteiden perustelu, ja aika vakaitakin mielipiteitäni on siltä taholta kyseenalaistettu. Että kiitosta vain, velikulta. ;)
7. En ole nähnyt yhtäkään Tähtien sota -elokuvaa kokonaan.
Haha, tästä saavutuksesta kehtaan myöntää olevani jopa ylpeä. Huolimatta kaikista niistä ystävistä ja tutuista, jotka ovat jopa miltei fanaattisia kyseiseen elokuvasarjaan, olen nähnyt vain 20 minuuttia sarjan vanhimmasta elokuvasta. Olen kuulemma jättänyt monen monta muutakin enemmän tai vähemmän klassikkoa katsomatta, mutta hyvin tässä on pärjätty! Sen verran minäkin kuitenkin tiedän, että tunnistan hahmoja/paikkoja/asioita, jotka liittyvät Tähtien sotaan ja erotanpa sen Star Trekistä ja musita yhtä hullaannuttavista sci-fi sarjoista ja elokuvista, joita en tosiaan ole aivan hirveällä mielenkiinnolla seurannut. Aiheeseen liittyviä, oivaltavia sisustusjulisteita:
R2D2
C-3PO
Nämä ja monet muut hymähdyttävät sisustusjulisteet bongailin täältä.
8. Rakastan Muumeja.
Kukapa ei? Meidän taloudesta (=poikaystävän asunnolta) löytyy tällä hetkellä kaksi muumimukia. Tekisi kyllä mieli ostaa niitä aina lisää, kun ne on niin kivoja. ♥ Kuvat jöllin täältä.
Miehen ♥
Minun ♥
9. Olen tässä kirjoitellessani kuunnellut pelkästään Red Hot Chili Peppersiä.
Musiikkimakuni on vähän laidasta laitaan. Tänään Anthony Kiedisin ääni on kuulostanut sen verran hyvältä, etten ole vaivautunut painamaan shufflea päälle. Mutta soittolistaltani löytyy mm. Katy Perrya, Helloweenia, Ramonesia, The Rolling Stonesia, Disturbedia, Guns and Rosesia jne. Mainittakoon vielä Final Fantasy IX:n Official Sound Track. Vähän sitä ja tätä siis.
Ja playerina toimii Winamp.
Mommy, where's daddy? by Red Hot Chili Peppers
10. Olen käynyt Hevostalli.netissä kohta 8 vuotta.
Hyvin, hyvin epäsäännöllisesti ja monta vuotta vietin pelkästään Tarinatuokion puolella. Nyt olen kuitenkin aikani kuluksi päätynyt selailemaan Yleistä puolta. Tässäkin faktassa on hauskinta se, etten ole koskaan ollut heppatyttö. Tiettävästi olen ollut kokonaiset kolme kertaa hevosen selässä ja viimeinen kerta jätti niin mieleenpainuvat muistot, ettei minulla todellakaan ole mikään hinku takaisin.En siis pudonnut tai mitään, olen vain korkeanpaikankammoinen ja serkkuni laittoi allani olevan konin liikkumaan aivan liian nopeasti.
Innostuin nyt laittamaan noita kuvia tuonne väliin sen verran, että taidan pätkäistä tämän merkinnän tähän. Ensimmäsiet kymmenen faktaa käsitelty, jos jollekin heräsi kysymyksiä, niitä saa aina esittää.
Olen viettänyt tässä viimeisen puolivuotta todellisena taivaanrannanmaalarina. Kulkenut kahden kaupungin väliä, opiskellut avoimessa yliopistossa luovaa kirjoittamista ja vain ollut. Olen kuitenkin koko ajan ollut kahden erilaisen tilanteen välillä. On ollut se entinen, rauhallinen asuminen poikaystäväni kanssa ja on ollut opiskelua toisella paikkakunnalla. En ole kuitenkaan kunnolla kummassakaan.
Olen yhä enenevissä määrin viettänyt aikaani poikaystävän asunnolla oman sijaisasuntoni sijaan. Minä vain kulutan päiviäni täällä, odottaen, että jokin pakottava syy vetää minut takaisin Turkuun. Opintoja on säälittävän vähän, tänä vuonna peräti viiden viikon ajan kahtena iltana viikossa. Ja sitten? Jaa'a.
Yhteishaku tulee taas maaliskuussa, joten siinä on hetkellisesti taas tekemistä. Laskeskelin, että tähän mennessä ilmoitettuja materiaaleja minun tulisi löytää kirjastosta viisi kirjaa. Ja Turun yliopistohan ilmoittaa vasta yhteishaun alettua, heh hee.
Tämä oli lähinnä tällainen "minä olen hengissä" merkintä. "Minä olen hengissä ja niin hemmetin tylsistynyt, ettei minulla ole mitään kerrottavaa." Pari biisiä piristämään päivää!
Haha, törmäsin tähän videoon Hevostalli.netin Yleisellä puolella ja tämä on vain pakko jakaa! Tämä on monella tapaa loistava, mutta ennen kaikkea se sai minut hymyilemään.
Sain eilen haettua miehelle tilaamani lahjan postista ja ilokseni voin todeta sen olevan miltei uuden veroinen. Se ei ollut siis huono ostos, vaikka sitä vähän pelkäsinkin. Epäluuloni Huuto.nettiä kohtaan ovat siis hälvenneet aavistuksen. Välttelen sitä kuitenkin jatkossakin ja pidän sitä vasta viimeisenä vaihtoehtona.
Ostamani kirjan väliin oli jäänyt jonkun suloisen ekaluokkalaisen koulukuvalla varustettu kirjanmerkki. Sääli, että ostin kirjan antikvariaatista, muuten olisin voinut lähettää sen takaisin. Nyt joku pieni tyttönen on vailla kirjanmerkkiään. Samalla tunnen hieman syyllisyyttä, sillä jos kyseisen kirjanmerkin paikasta voi päätellä jotain, kyseinen ykkösluokkalainen on lukenut Sormusten Herraa paljon allekirjoittanutta pidemmälle. Jestas!
Olen tehnyt ja tulen tekemään suuren osan lahjoista, joita annan ystävilleni. Löysin myös kaipaamani painoksen Tolkienin Sormusten herrasta, nyt vain toivotaan, että se on niin hyvässä kunnossa kuin luvattiin.
Kävin siis metsästämässä kyseisen opuksen Huuto.netistä ja kuntoluokitukseksi oli merkitty hyvä. En varmaan olisi uskaltanut ostaa ollenkaan, ellei kyseinen myyjä olisi saanut yli 10 000:ntä positiivista palautetta - eikä negatiivisia ollut yhtäkään. Joten luultavasti kaikki menee hyvin. Ainakin paketti on postissa. Sain sähköpostiini seurantakoodin.
Hiljaisuus by Aikakone
Jottei tämä merkintä menisi taas täysin satunnaiseen selittelyyn, haluan jakaa kauniin joululaulun, johon tutustuin ensimmäisen kerran yläasteella. Silloin olin itse esittämässä sitä, ja täytyy myöntää, että siitä asti olen pitänyt kyseisestä kappaleesta paljon. Osittain myös siksi, ettei sitä ylisoiteta radiossa.
Palatakseni tee-se-itse-lahjoihin, olen kuvannut tekeleitäni ja ajattelin kuvata kaikki, jotta voin jakaa kuvia täällä joulun jälkeen. En aio ottaa riskiä, että joku saisi titetää lahjansa etukäteen, kuitenkin joku ystävistäni eksyy tätä lukemaan nyt joulun alla.
Tekeekö joku muu lahjoja itse? Olisi hauska tietää, että mitä kaikkea ihmiset tekevät itse, sillä tämänvuotinen tekemiseni jää loppujen lopuksi hyvin vähäiseksi. Ehkä ensi jouluksi taas enemmän.
Huomenna alkaa joulukuu ja sen jälkeen aika alkaa juosta. Se juoksee lujaa ja tuntuu, ettei mitään ehdi saada ajoissa valmiiksi ja kaikki kaatuu päälle. Ihmiset, jotka ovat viimeiseen asti yrittäneet vältellä joululahjojen ostamista sillä verukeella, ettei vielä ole edes joulukuu, heräävät karuun todellisuuteen siitä, että aika loppuu.
Olen viimevuonna hyväksikokemaani tapaa noudattaen koonnut Ecxel-taulukkoon kenelle aion antaa lahjan, mitä he ovat pyytäneet (jos ovat), mitä aion antaa ja mitä tarvikkeita tarvitsen (kun teen jotain itse). Samalla kun katson listaani, mietin, päästänkö itseni liian helpolla. Aina, kun teen jotain itse, mietin, onko se liian vähän.
Minä pitäisin itsetehdyistä lahjoista. Se, että jotain on tehty juuri sinulle, siinä on jotain mieltä lämmittävää, ihan todella. Tiedän vain hyvin vähän ihmisiä, jotka oikeasti ryhtyvät tekemään itse. Toisaalta ymmärän sen, siinä on hirveästi vaivaa, mutta itse yritän silti tehdä edes osan lahjoista itse. Sitten on antaa jotakin uniikkia, persoonallista, juuri lahjan saajaa ajatellen tehtyä. Minusta on ihana antaa rakkaille ihmisille jotakin henkilökohtaista, varsinkin, kun tiedän (ainakin osan) arvostavan sitä oikeasti.
Sitten on sellaisia ongelmallisia henkilöitä, kun tuo minun kultani. Itsetehty ei ole pop, eikä rock, ellei kyseessä ole lapaset, jotka hän juuri sai syksyllä. Ainoa itsetehty, jota mieheke on todella arvostanut koskaan. Ongelmat eivät todellakaan lopu siihen, ettei hän välitä itse tehdystä.
En voi ajatellakaan ostavani hänelle vaatteita, sillä joka ikinen vaatteidenshoppailureissumme on mennyt jotakuinkin saman kaavan mukaan: ehdotan jotain, minkä tyylistä hän mielestäni käyttää muutenkin, ei kelpaa, koska väri on väärä tai sitten hänellä on liikaa sen tyyppisiä vaatteita, ehdotan jotain muuta, ei käy, koska liian erilaista. Ja lopulta hän päätyy samanlaisiin vaateisiin, joita hänellä on jo valmiiksi, muttei vahingossakaan edes kokeile minun ehdottamaani vaatetta.
Yleensä ostan hänelle kirjoja, koska hän lukee ja tiedän siltä osin mistä hän pitää ja se on tavallaan helppo valinta. Mutta se on tylsä valinta. Aina kirja, ei siinä ole mitään kivaa, kenenkään mielestä. Olen luvannut itselleni, että ostan hänelle kirjan vain, jos löydän uudenveroisen Taru sormusten herrasta -trilogian vanhoilla kansilla. Leffakannethan ei herralle kelpaa, muuten teos löytyisikin jo hyllystä.
Musiikkia en voi edes kuvitella ostavani hänelle. Ensinnäkin, hänellä on levyjä todella paljon. Olen vuosien varrella kyllä oppinut, mistä bändeistä hän pitää enemmän kuin muista, ja niiden levyt löytyvätkin jo hyllystä. Uutta musiikkia en voi todellakaan ostaa, sillä kun tiedän hänen pitävän jostakin, ja löydän omasta mielestäni jonkun samantyylisen bändin, mistä hän ehkä voisi pitää, käy yleensä ilmi, että se on hänen mielestään "paskaa teinirockia" tai muuten vain ei-kuunneltavaa. Ja jos lähdenkin ostamaan jonkun sellaisen bändin levyn, mitä hänellä on jo hyllyssään, muttei kuitenkaan koko tuotannon edestä, sekin luultavasti osoittautuu sellaiseksi bändiksi, jonka levyn hän on vain saanut yläasteella, mutta joka ei kiinnosta häntä sen enempää.
Kyse ei siis ole siitä, ettenkö kokisi tuntevani häntä. Herra vain ostaa kaiken haluamansa itse. Tai vaihtoehtoisesti hänen tahtonsa on ylimalkaisen vaikeasti toteutettavissa. Mutta jos jollain nyt kuitenkin sattuu lojumaan J.R.R. Tolkienin TSH-trilogia vanhoilla kansilla hyllyssä ja haluaa siitä eroon, niin heittäkää hintapyyntöä kommenttilooraan!
Tässä vielä yksi esimerkki bändistä, joka kuuluu puoliskoni mielestä kategoriaan "teinisontaa", vaikka itse mielelläni tätä kuuntelenkin.
Käytin taas hyvän tovin miettiessäni, millä nimellä voisin puhua yhdestä ystävästäni, josta tulen varmaan jatkossakin mainitsemaan yhtä ja toista. En kuitenkaan halua käyttää oikeita nimiä, sillä se olisi jotenkin, en tiedä, yksityisyyttä loukkaavaa? Joka tapauksessa päätin kutsua häntä Valkyriaksi, syystä, jota en tiedä. Ja koska en voi olettaa, että kaikki tietäisivät, mikä valkyria on, lainaus Wikipediasta:
"Valkyriat olivat skandinaavisessa mytologiassa Odinia palvelevia taistelun hengettäriä ja kuolemanhaltijattaria, jotka keräsivät taistelukentiltä kuolleiden sotureiden sielut ja veivät ne mukanaan Valhallaan."
Joka tapauksessa, minun Valkyriani ei ole mitenkään liitoksissa kuolemanhaltijattariin tai taistelutantereisiin. Hän on herkkäsieluinen, joistain asioista liian yksityiskohtainen (minun makuuni) ja yksi niistä ihmisistä, jotka saattavat aloittaa keskustelun tyhjästä ja päättää sen kuin seinään ilman sen näkyvämpiä syitä.
Minua tällainen käytös häiritsee, suuresti. Varsinkin keskustelun päättäminen ilman syytä tai lopputulosta. Mainittakoonesimerkki siitä, kun Valkyria kysyi minulta uskonko kuoleman jälkeiseen elämään. Vastasin rehellisesti: Minulla ei ole yhtä lukkoon lyötyä mielipidettä asiaan. Mielestäni on loogista ajatella, ettei kuoleman jälkeistä elämää ole, sillä tieteellisesti ei voida todistaa sielun olemassaoloa vaan koko elämä on käytännössä kemiallisia reaktioita aivoissa. Silti en sivuuta sitä mahdollisuutta, etteikö kuoleman jälkeen voiso olla uudellensyntymää ja niin edelleen. Se kuulostaa minusta epätodennäköiseltä, mutta eihän siitä voi olla varma.
Valkyria kiteytti tämän yhteen kysymykseen, josta minulle tuli hyvin väärinymmärretty olo: "Sä et usko sieluun?" En missään vaiheessa mielestäni sanonut juuri, täsmälleen noin. Sanoin, että se on minulle mahdollisuus siinä, missä mikä tahansa muukin. Tämä väärinymmärrys häiritsi minua jostain syystä aivan vietävän paljon ja lopulta, pyöriteltyäni asiaa vuorokauden verran päässäni, sanoin Valkyrialle kuinka paljon tämä asia minua harmitti ja otti päähän.
Hän ei kuitenkaan edes muistanut sen enempää tästä keskustelusta. Hän oli heti kysymyksensä jälkeen todennut, ettei jaksanut keskustella asiasta sinä iltana enempää ja seuraavana iltana hän ei edes muistanut yksityiskohtia tästä lyhyestä keskustelusta. Ja jostain syystä se harmitti minua vielä enemmän. Jokaisella on varmaan vähintään yksi kokemus siitä, kuinka jotakin asiaa vatvoo ja jauhaa itsekseen - ja kun viimein uskaltaa ottaa itseään niskasta kiinni ja mainita asianosaiselle ajatuksistaan, asia on toiselle toissijainen. Kun valmiiksi vituttaa, sellainen tilanne vituttaa vain entistä enemmän.
Dream On by Aerosmith
Mainitakseni jotain muutakin kuin ainaisen vitutukseni, seikkailin tänään YouTuben ihmeellisessä maailmassa. Tutustuin sellaisiin klassisiin nimiin kuin The Ramones, Rolling Stones, Aerosmith ja Alice Cooper. Kaikki ovat tietenkin sellaisia, joista jokainen on kuullut joskus, mutta huonona musiikintuntijana osaan nimetä kyseisiltä artisteilta aika vähän kappaleita. Niinpä ajattelin sivistää itseäni tekemällä musiikkimatkan näiden legendaaristen bändien tuotantoon.
Pääsin hyvään alkuun tänään, mutta matkani on vielä pahasti kesken. Ja tiedän, että listani on kamalan vajavainen, joten jos jollekin tulee mieleen jokin legendaarinen rock/punk/metal-bändi, kertokaapas ihmeessä, niin tutustunpa niihinkin, kun kerkiän. (Ja saa niitä vähemmän legendaarisempiakin heittää, jos mieleen tulee.)
Kuten Steven Tyler tuossa yllä olevassa laulussa niin ihanasti laulaa: Dream on, dream on Dream until your dream come true
Olen pari päivää kuunnellut Adelen levyjä. Ihanan rentoa musiikkia. Tällaista minkä vain mielialan musiikkia, joka rauhoittaa ja saa ajatukset lentämään.
Tämänkin merkinnän ajatukset ovat hajanaisia, pahoitteluni siitä jo etukäteen. Ensimmäiseksi tulee kuitenkin mieleen asfaltti. Ajoimme serkkuni S:n kanssa tietyön ohi tuossa pari viikkoa sitten, ja hän kirosi uuden asfaltin hajua. Itse en jostain syystä pidä sitä suoranaisen vastenmielisenä. Oikeastaan, se on jotenkin kesäinen tuoksu ja se muistuttaa auringon lämmittämän asfaltin tuoksua. Siinä on jotain tuttua, turvallista ja kesäistä. En tiedä miksi, mutta tavallaan pidän siitä.
Piestä ja asfaltista on helppo siirtyä Suomen "asfalttiviidakoihin", joista mainittakoon Turku. Sillä tämä tyttö hylkää helpon, vakaan elämänsä täällä Länsi-rannikolla ja muuttaa Suomen entiseen pääkaupunkiin ilman varmuutta mistään. Tämä ei ole pitkään harkittu ja suunniteltu päätös, oikeastaan, tein sen kahden illan miettimisen jälkeen. Ainoa varma asia Turussa on asunto, jonka tulen jakamaan isoveljeni kanssa.
Tämä on niitä harvoja hetkiä, kun olen heittäytynyt elämään. Johtuneeko se siitä, että kiipeilen täällä välillä seinille avopuolisoni kanssa ja kaipaan jotakin uutta, jotakin enemmän? Suunnitelmana on kuitenkin etsiä töitä ja opiskella vähän englantia avoimessa yliopistossa. Nämä opinnot voisin siis suorittaa ihan täältäkin käsin, mutta kun tarjous annettiin, tartuin siihen. Tuleva muutto näkyy jo nyt sekä minun että veljeni parisuhteissa, sillä molempien puoliskot jäävät tänne. Saa nähdä mitä seuraava vuosi tuo tullessaan, ainakin odotan sitä jännityksellä, tietynlaisen epätodellisuuden vallassa.
Mainitsin aiemmin seonneeni kynsiin, joten ajattelin, että voisin aivan yhtä hyvin jakaa viimeisimmän kokeiluni tuloksen. Tämä on kivasti kestänyt koko viikonlopun, vaikkean päälyslakkaa olekaan lisännyt kertaakaan. Ehkä tässä kuitenkin alkuviikosta saan jonkun kipinän taas tehdä uudet kynnet...
Tein nämä kynnet käyttäen pohjalla Lumenen Natural code 14:ää Party Onia. Värinä se on ihana, hivenen hailakka tosin. Vaaleammissa kohdissa sitä on kaksi, tummemmissa kolme kerrosta. Mustiin raitoihin on myös käytetty Lumene Natural code -sarjan lakkaa, 7 Rock 'n roll ja sitä koristin tummanlilalla irtohileellä.
Nyt te, jotka pyörittelette suloisia silmiänne epäuskoisesti, ei, en aio tehdä tästä kokonaan kynsiblogia. Koetan pitää kynsipostaukset minimissä, mutta minkäs nainen hullutuksilleen voi.
Valittelin jossain vaiheessa liikkumisestani (jos oikein muistan) ja nyt olen lähestynyt asiaa uudesta kulmasta. Sovimme erään ystäväni kanssa tekevämme samaa "treeniohjelmaa" ja nyt toivomme molemmat, että se lisää aktiivisuutta. Alku lähti hyvin käyntiin, kun keskusteltiin alkavasta viikosta. Olimme saaneet kaksi päivää sovittua kun ensimmäisen kerran huulien välistä karkasi "tää viikko kuulostaa raskaalta". Noh, saa nähdä miten meidän käy.
Minua vähän ahdistaa, etten ole saanut tehtyä noita etukäteistehtäviä sen enempää... Yksi luonnos ja pari värikokeilua, vaan ei mitään kunnollista. Sekoan niiden kanssa kohta! Enkä halua pyytää apua ideointiin esim. idearikkaalta isoveljeltäni, sillä se tuntuisi huijaukselta. Itseluottamukseni on siis lähellä nollaa.
Tämä on ollut kaikin puolin huono päivä. Ei sellanen huono päivä, jonka antaisi vaan lipua ohi seesteisesti hymyillen. Ei, tänään on ollut sellainen kurkkua kuristavan ahdistava ja huono päivä. Aamu alkoi sillä, että havahduin todellisuuteen kolme minuuttia ennen tentin alkua. Itse asiassa, minun oli määrä tehdä ko. tilaisuudessa kaksi tenttiä, joten käytännössä missasin yhdellä pommiin nukkumisella molemmat.
Ja koska yhdessä pommiin nukkumisessa ei kerta kaikkiaan voi olla tarpeeksi murhetta yhdelle päivälle, poltin käteni. Kyseessä oli niinkin yksinkertainen toimenpide kuin erottaa riisit keittovedestä siivilää hyväksikäyttäen. Kasari toisessa kädessä, siivilä toisessa ja kas vain, kun kaadoin epähuomiossa vedet vähän ohi. Hups. Sentään riisit pysyivät kasarissa, eivätkä karanneet lavuaarin pohjalle. Sain siis kasarin laskettua nopeasti käsistäni ja ehkäistyä palovammat kylmän vesihanan alla. Taisteluvammaksi jäi punoitus etu- ja keskisormen väliin, mutta pahimmat tuntemukset on ohitettu. Nyt käteni arastelee vain kaiken lämpimän koskettamista, joten esimerkiksi käsienpesu osoittautui mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Olkaa siis varovaisia keittiössä. ♥
Love like woa by The Ready set
Olen seonnut kynsiin. En siis rakennekynsiin, vaan aivan tavallisiin kynsilakkoihin ja muihin härpäkkeisiin. Onnekseni omaan vahvat kynnet, jotka eivät heti lohkea kasvettuaan vähän pituutta. Olen siis pistänyt lähiaikoina rahaa lakkoihin ja tarroihin. Muita koristeita en ole pahemmin ajatellut edes hankkia. (Paitsi glitteriä, sitä omaan yhden purkin, mutta en todellakaan osaa käyttää sitä, joten annan sen olla aivan rauhassa.) Eilen tilasin itselleni pari uutta kynsilakkaa. Olen totaalisesti seonnut.
Ehkä jossain vaiheessa saan otettua jonkunlaisia kuvia. Tällä hetkellä omaan enemmän tai vähemmän kauniisti marmoroidut kynnet, joista en kehtaa kuvia napsia. Ensimmäinen marmorointini olisi näet voinut osoittautua suuremmaksi onnistumiseksi.
Huomenna alkaa korkeakoulujen yhteishaku - viimein. Mahdollinen muutto vieraalle paikkakunnalle ja kaikkien tuttujen taakse jättäminen alkaa tuntua päivä päivältä todellisemmalta. Yhä useammin tajuan miettiväni millaisen sohvan haluaisin tai pohtivani sitä, millaiseen asuntoon minulla on varaa. Kannattaako minun tehdä kesällä mitään repäisevää, jos muutankin yksin?
Päivä päivältä sekin alkaa tuntua todennäköisemmältä, että minä tosiaan muutan yksin. Miehen välttelevä asenne on sanuut minut alitajuntaisesti olettamaan, että hän ei tule mukaan. Ja jollain tasolla pelkään vastausta, oli se mikä tahansa. Olen taas sellaisessa elämänvaiheessa, jossa tekisi mieli vain tehdä jotain järjetöntä. Ilman sen suurempaa syytä, haluaisin vain tehdä jotain.
Toisaalta tuntuu, että olisi helpompaa, jos muuttaisin yksin - ainakin aluksi. Se voisi tehdä parisuhteellemme ihan hyvää, vaikka mitään varsinaisia ongelmia nyt ei olekaan. Alan vain seota täällä neljän seinän sisällä kahdestaan miehen kanssa, jolle tulee välillä sellaista aikaa, että minä teen kaiken väärin ja hänen toimintansa on täysin oikeutettua. En väitä, ettei minussa olisi syytä, mutta en väitä, että hän olisi täysin syytön. Riitaan tarvitaan kaksi ja silloin kun riitaa ei saada aikaiseksi, ilmapiirii kiristyy, eikä kellään ole kivaa.
Everytime by Britney Spears
Sitten taas kun oikein mietin, en tiedä osaisinko elää yksin lähes kahden vuoden yhdessäasumisen jälkeen. Mutta en aio valittaa, itkeä tai kiukutella. Aion käyttäytyä fiksusti, sopeutuvasti ja hyväksyä miehen päätöksen - oli se sitten kumpi tahansa. Jos lähden yksin, niin sitten luultavasti itken itseni uneen ensimmäisen viikon ja olen liian peloissani sammuttamaan valon iltaisin kun olen yksin. Mutta ainakin itsenäistyn. Kasvan aikuiseksi. En manipuloi toista tekemään tahtoni mukaan.
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tilanne ja sen kehityssuunnat pelottaisi minua. Huoh, tulipa tästä nyt ahdistunut merkintä.
Ajatukset on taas ravailut ympäriinsä pienessä pääkopassa. Silti kirjoittamisesta ei tahdo tulla mitään, ei, tuijotan vain tyhjänkaunista valkoista ja odotan, josko sanat lipuisivat paperille kuin itsestään.
The Dark Moor by Dark Moor
Olen alkanut katkeroitua viimeaikoina. Ha, vastahan koin piristysruiskeen ja olin ihan hippinä ihastelemassa elämän ihanuutta - vaan kas. Kaikki päättyy aikanaan. Tämä viikko on mennyt perseelleen. Niin liikunnallisen elämänmuutoksen kannalta kuin sosiaalisestikin. Alkuviikosta olin iloinen, kun vietin paljon aikaa ihmisten kanssa. Ja sitten kuitenkin erakoiduin loppuviikoksi - ärh! Enkä saanut edes soitettua mahdolliseen kesätyöpaikkaan, josko pääsen sinne vaiko en.
Voisin taas availla hivenen pöytälaatikkoani, kun tuossa eräänä päivänä hetken huumassa rupesin taas raapustamaan.
Hän tuijotti viinipulloa mietteliäänä. Hän ei yleisesti ottaen pitänyt viineistä, eikä sen vuoksi yleensä kajonnut näihin jumaltenkin juomiksi nimitettyihin hienostolitkuihin. Vain yksi pullo oli tähän mennessä löytänyt tiensä hänen suosioonsa, eikä sitä viiniä ollut sen koomin löytynyt mistään.
Hän naurahti pilkallisesti ja ojensi kätensä kiinni sinetöityä pulloa kohden. Niin turhauttavaa, hän tajusi ajattelevansa pitkien sormien kiertyessä vihreästä lasista tehdyn, ohuen kaulan ympärille. Hän oli epäluuloinen, todella epäluuloinen. Mitä tämän pitikään olla? Puolimakea ja hedelmäinen? Hän ei muistanut, eikä sillä ollut enää mitään väliä. Hän nosti pullon pöydältä silmiensä eteen ja käänteli sitä mietteissään puolelta toiselle. Vaalea, läpikuultava neste kulki pullon liikkeiden mukaan kuin häkkiin teljetty peto.
Join eilen pitkästä aikaa alkoholia. Join hiukan viiniäkin - valkoviiniä toisin kuin kuvassa olevat pullot. Se oli pahaa, yhtä pahaa kuin aina ennenkin. Isoveljeni kuitenkin vanheni, joten ei sitä nyt juhlistamatta voinut jättää. Ja olihan minulla hauskaa, siitä faktasta huolimatta, että olin ainoa naisihminen jätkälauman keskellä. (Okei, oli isoveljeni avovaimo siellä, mutta häntä ei voi tosikonomaisen luonteen takia laskea.)
Tänään on levoton päivä. Tekisi mieli hyppiä, kieriä lattialla, hihittää kovaan ääneen ja seota muutenkin. Kummallisin mielihalu on ehdottomasti se, että haluaisin mennä pesemään mattoja. Tässä ei ole muuta ongelmaa, kuin tuo kaiken tappava pakkanen. Miksi mielihalut eivät voi iskeä silloin, kun niistä olisi jotakin hyötyä?
Mies katsoi minua kuin vähintäänkin pyöreästä huoneesta karannutta, kun ilmoitin, että menemme kesällä pesemään matot. Kerroin myös omaan epämääräiseen tyyliini, että äidilläni varmasti on hommaan sopivat harjat. Miehen tuijotus sai ripauksen huvittuneisuutta.
Tänään olisi ollut aikaa tehdä vaikka mitä. Olen lukenut aamupäivän ja kävin yhden aivan ihanan ihmisen kanssa kahvilla. Kyseinen ystävättäreni on yksi niistä harvoista ihmisistä, joissa ei ole oikeastaan mitään ärsyttävää. Melkein kaikissa ystävissänikin on jotakin ajoittain ärsyttävää, puhumattakaan noista vähemmän läheisistä ihmisistä. Eipä sillä, olen itse itseni mielestä aivan helvetin ärsyttävä ajoittain. En silti osaa tehdä sille mitään, ainakaan muuta kuin jättää sen kolme lonkeroa juomatta. Alkoholi on näet takuuvarma keino tehdä allekirjoittaneesta ärsyttävä.
Tänään kahvillla ollessani tajusin, kuinka paljon olenkaan kaivannut sitä, että on joku, jonka kanssa voi vain olla ja höpöttää kaikesta maan ja taivaan välillä - jopa taloudellisesta maailmanlopusta, jos siltä tuntuu. Tätä tunnetta korosti eilinen ilta, kun mittani vain täyttyi ja sanoin suoraan mitä ajattelin. Yritän totisesti olla viimeiseen asti miellyttävä, niissä mittasuhteissa kun se vain on mahdollista. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun minuun puretaan sitä "yleistä vitutusta", jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä, en vastaa seurauksista. En ainakaan kun kello on jo yli normaalin nukkumaanmenoajan, eikä valittava henkilö osaa tehdä muuta kuin inistä ja murjottaa.
Miellyttämisenhaluni kuitenkin astui esiin taas - viime hetkellä, mutta kuitenkin. En loukannut henkilöä kauhean henkilökohtaisesti. Sen sijaan, että olisin heittänyt kehiin kaikki ärtymystä nostattavat aiheet viimeisen vuoden ajalta, ärisin vain eilen illalla esiin nousseista asioista. En siis ollut niin paha, kuin olisin voinut olla. Ja jostain syystä tämä harmittaa minua. Ja samalla mietin koko ajan, aikookohan kyseinen henkilö pitää minusta pari vapaapäivää. Se tekisi ehkä ihan hyvää.
Alkaa taas tuntua siltä, että on pakko sanoa jotain. Kirjoittaa edes jonkunlainen blogimerkintä kertoakseni olevani yhä hengissä. Se vain on haastavaa, sillä päässäni ei tunnu liikkuvan mitään muuta kuin inflaatiot, deflaatiot ja dollarin romahduksen pelko. Voinen kiittää kansantalouden opettajaa siitä, että hän ystävällisesti maalasi vilkkaan mielikuvitukseni täyteen mielikuvia taloudellisesta maailmanlopusta. Mitä sitten voi enää tehdä, jos raha menettää arvonsa? Miten niin voisi edes käydä? Minä en ymmärrä.
Yellow Moon by Akeboshi
Makasin eilen eteisen lattialla kuunnellen yo. laulua. Makasin vain ja hymyilin - ja annoin jalkojeni venyä. 14 päivää siitä, kun aloitin pienimuotoisen treenaamiseni, eikä välipäiviä ole tullut yhteensä kuin neljä. Kaksi per viikko kuulostaa kohtuulliselta ja olen itsestäni ylpeä. Olen kuukauden puolessa välissä.
Viime aikoina minua on hiljalleen ruvennut ahdistamaan tämä parisuhde. Johtuneeko siitä, että tiedän suurten päätösten tulevan ja pelkään, että ne eivät mene niin kuin haluaisin? Siitä ei ainakaan ole kyse, etteikö minun olisi hyvä olla tässä parisuhteessa. Tämä kaikki on vain liian rutinoitunutta. Joka aamu, joka ilta, kaikki viikonloput. Rutiinia rutiinin perään, ja minun ahdistukseni vain kasvaa hiljalleen. Enkä oikein tiedä miten puhuisin tästä. Tuskin kauhean monen itsetunto kohoaa ausahduksesta: "En tiedä miksi, mutta meidän parisuhteemme ahdistaa minua."
Ehkä kyse on siitä, että mieleeni on herännyt paljon unelmia, paljon suuria suunnitelmia, eivätkä iänikuiset rutiinit sovi niihin. Mies kun osaa pistää pakin päälle, jos ollaan menossa liian kauas vanhoista rutiineista, jos ollaan menossa liian lähelle tuntematonta. En voi sanoa, etteikö minuakin pelottaisi ajatus tulevaisuudesta, josta en tiedä mitään, jossa mikään ei ole varmaa. Mutta minä haluan yrittää! Haluan löytää itseni ja paikkani. Haluan tietää ja kokea. Minä haluan!
Haluaisin leikata epämääräisen, olille yltävän peikkotukkani jotakuinkin yllä olevan kuvan osoittamalla tavalla. Mies on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että lyhyet hiukset saavat minut näyttämään lapselliselta. Väittelimme aiheesta jo ennen kuin hän näki kuvan. Kuvan jälkeen hiusten leikkuu ei ollut yhtään lähempänä toteutumista. Ärsyttävää. Mutta olen pattitilanteessa. Minun tapoihini kuuluu hyvin vahvasti vängätä vastaan niin kauan, että saan tahtoni läpi. "Miksi edes kysyt, kun et välitä siitä kuitenkaan?" En halua tämän asian kanssa käyvän samalla lailla, en halua olla tilanteen lapsi - mutta samalla haluan kuitenkin tehdä hiuksilleni jotain. Turhauttavaa.
Lupasin itselleni, että leikkaan hiukseni, jos pääsen opiskelemaan kuvataiteilijaksi. Halusin kannustaa itseäni. Entä siten, kun mies ei pidä kummastakaan ajatuksesta? Ei niin hiusten leikkuusta kuin uravalinnastakaan? Urastani olen päättänyt, että siitä en tingi, en toisten mieliksi, en kenenkään mieliksi. Minulla on oikeus tehdä valintani omien halujeni mukaan. Mutta ahdistaa, kun en saa tarvitsemaani tukea asiassa, joka on minulle todella tärkeä. Ahdistaa olla parisuhteessa, joka ei tietyiltä osin vastaa odotuksiani.
Tänään oli kaikki huonon päivän ainekset kasassa. Aamu alkoi sillä, että heräsin avokkini herätyskelloon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että heräsin aika tarkkaan sillä minuutilla kuin ensimmäinen tunti alkoi. Ja jostain syystä syylisyyden ja paniikin sekainen hätä ei iskenyt minuun. Minä vain nousin tyynenä ylös ja päätin suunnata vasta seuraavalle tunnille. Mikäs siinä, kun ei kerran ole läsnäolopakkoakaan...
Ylös noustessani tajusin, että jalkani ovat sen verran kipeät, ettei kävelemisestä meinannut tulla mitään - oikeastaan ei meinaa vielä vajaan seitsemän tunninkaan jälkeen. Urheasti kuitenkin porskutin koulunpenkille ja takaisin kotiin.
Sää on muuten aivan hillittömän hirveä. Lumiloskaa, joka sulaa ja kastelee vaatteet ja allekirjoittaneen tapauksessa hiukset. Tähän kun lisätään vielä lievä viivästys matkanteossa kipeistä jaloista johtuen. Oloni oli siis kuin uitetulla koiralla kun viimein pääsin kotiin.
Silti hymyilen. Minua ei harmita, päin vastoin. En ole ollut näin pirteä aikoihin! Johtuneeko se siitä, että olen viimein saanut aikaiseksi jotakin, vai siitä, että kevät tekee tuloaan - en tiedä. Ikuinen optimisti en ainakaan ole, se on varma.
Syy saatta löytyä myös lisääntyneestä musiikista. Löysin jälleen mp3-soittimeni ja hankin uudet kuulokkeet, joten nyt voin viettää koulumatkani puolikoomassa musiikin maailmassa. Kaiken lisäksi olen palannut musiikin avulla menneisiin, hyviin vuosiin. Nostalgiset musiikkimatkani nostavat mieleen paljon hyviä muistoja. Se saa myös tajuamaan, mitä on vuosien varrella menettänyt.
Wind by Akeboshi
Oikealla musiikilla masentavaankin hetkeen saa sopivan, positiivisen vireen.
Haha, naurattipa tänään kesken kannattavuuslaskennan tunnin kun sain viestin. "Koita säkin sit skarpata blogin suhteen! Tosi tylsää ku ei tuu mitää uutta :D" Se oli ehdoton aamun piristys, sillä silloin kun jokin ei kiinnosta, se ei myöskään kiinnosta. Ja 80 minuuttia asiaa, joka ei kiinnosta, on aivan liikaa ilman aamukahvia.
Olin tässä maanantai-iltana aivan sekaisin. En tiedä johtuiko se vähäiseksi jääneestä kofeiinimäärästä vai mistä, mutta en saanut koko illan aikana mitään aikaiseksi. Kuuntelin vain Ke$han Take it off -kappaletta ja sain järkyttäviä hihityskohtauksia tyhjästä.
Illan pääteeksi, kun olin ensin kasannut itselleni kofeiinipäänsäryn ja väsymyssäryn silmiin, eli aika mojovan päänsäryn, istuin pimeässä keittiössä ja katsoin ajatuksissani tyhjää liikenneympyrää. Tuuli heilutteli siinä ikkunan vieressä tönöttävää koivua ja päähäni sitten pälkähti epämääräinen ajatus. Tuuli ei heiluta varjoja. Siinä sitten annoin katseeni kiertää valopylväästä liikennemerkkeihin ja tunsin pientä voitonriemua kun nuo jykevältä tuntuvat metallipylväät heiluivat tuulessa. Vaan tuulipa ei pääse käsiksi varjoihin!
Jälkeenpäin ajatus tuntuu hivenen hölmöltä. Mutta silti se sai minut pohtimaan varjon olemusta. Ainoa, joka loppujen lopuksi pääsee käsiksi varjoihin on valo, sillä varjo lankeaa vain sinne, mihin valo ei ylety. On totta, että kaikki esineet, asiat, eläimet, ihmiset... Kaikki, jotka menevät valon eteen luovat varjon. Mutta silti niihin ei voi suoranaisesti kajota. Saadakseen varjon taipumaan tahtoonsa, pitää saada varjon tuottanut asia taipumaan tahtoonsa.
Yleisesti ihmiset eivät arvostaneet tätä ajatusteni sekavaa kulkua ja pientä oivallustani. Minä sitten taas tietenkin otin sen itseeni. Minua ärsyttää, että ihmiset pitävät jonkun olemassaoloa niin itsestäänselvyytenä, ettei sen olemusta tarvitse ajatella - ja ne jotka ajattelevat ovat lapsellisia tai typeriä. Olen todennut, että sisäinen lapsi on hieno juttu ja aion pitää siitä kiinni, sanoivat muut mitä tahansa.
Yllä olevan kappaleen linkin sain ystävältäni, joka ei suoranaisesti viitannut kinttaalla minun lapsellisille pohdinnoilleni. Hän naurahti ja totesi, että hassua, ettei se ole tullut mieleen aiemmin. Hänelläkin kun kuulemma on tapana pohdiskella mitä kummallisimpia asioita. Kappale on siis korealaisbändi Co-Ed Schoolin Too late (Part 2) Dance version. Kappaleen video on myös hieno, se kannattaa käydä katsastamassa, jos vähääkään tykkää katsella tanssia.
Aloitin eilen Mission Impossible I:n. Tämän hetken ensimmäinen suuri tavoite on kesän aikana kyetä juoksemaan/hölkkäämään 2,5 km. Se ei kuulosta paljolta, mutta jostakin vain on aloitettava. Olen kaiken lisäksi asettanut pieniä välitavoitteita itselleni, joilla koetan pitää motivaatiota yllä. Ensimmäisenä tavoitteena on pitää treenausta yllä kuukausi - yleensä en näissä päätöksissä selviä niin pitkälle, mutta ehkä tällä kertaa? Jos onnistun saavuttamaan ensimmäisen varsinaisen tavoitteeni, annan itseni luvan ostaa jotakin! Jotakin suurempaa, ei niin välttämätöntä, mutta mukavaa - esimerkiksi Nintendo Wiin.
Hieman kismittää, että tästä blogista alkaa kaikota sen alkuperäinen idea, mutta minkäs sille voi, kun pää lyö tyhjää?
Päivitystiheys on hiipunut hiljalleen. Jotenkin tuntuu, ettei millään riitä sanottavaa. Tavallinen arki on taas alkanut ja mieli pyörii koulujutuissa. Se on tylsää.
Yhden mielenkiintoisen ajatuksen voisin kuitenkin jakaa. Se syntyi isoveljeni kanssa käydystä ehkei niin pirteästä, mutta ajatuksellisesti hedelmällisestä keskustelusta. Keskustelu oli lyhyt ja se käytiin matkalla sairaalaan, laitokseen, joka ahdistaa allekirjoittanutta kaikin mahdollisin tavoin.
Lokakuussa kuulin ensimmäisen itseäni todella koskettavan suru-uutisen vuosiin. Isoäitini sisko, eli äitini täti ja samaten hänen hyvä ystävänsä nukkui pois. Se oli ahdistavaa aikaa, sillä vaikka menetys ei suoranaisesti ollut henkilökohtainen, sillä en ollut loppupeleissä hänen kanssaan paljoa tekemisissä, kyseessä oli kuitenkin sukulainen. Ja äidin ja isoäidin seurassa oli vaikea olla.
Viime viikolla kun kävelin kaupungilla, luulin hetken nähneeni isotätini. Se kuitenkin, oletettavasti, oli joku muu. Kuitenkin se, että ehdin pohtia asiaa itsekseni ennen kuin tajusin, ettei se ole edes mahdollista, on jotenkin hämmentävää. Onko kyse siitä, ettei mieli tahdo vieläkään ymmärtää vai siitä, että mieli yrittää sulkea sen faktan pois? Oli miten oli, veljeni sanoi, että on kokenut saman tunteen usein.
Jotenkin tästä aiheesta on tullut tabu. Ensin sitä vatvottiin, kuinka surrealistiselta se tuntuu ja nyt kukaan ei sano sanaakaan. Johtuneeko siitä, ettei kukaan halua masentaa toista puhumalla siitä, tai ehkä kaikki ovat unohtaneet sen? Unohtaneet tai työntäneet ajatuksistaan niin, että se häälyy mielen perukoilla odottamassa oikeaa hetkeä iskeä.
Menneitä ei saisi unohtaa, mutta surun yli pitäisi päästä niin, että voi hymyillen muistella. Mahtaakohan joku todellisuudessa pystyä siihen?
Olen kaikenlaisen musiikin suurkuluttaja. Päivässä on hyvin vähän tunteja, jotka olen hereillä ilman, että kuuntelen jonkunlaista musiikkia. Kuuntelen tosiaan kaikenlaista laidasta laitaan. Enemmän pidän tosin rokahtavasta tai muuten raskaammasta musiikista. Oikeastaan rap on ainoa, mitä en kuuntele ollenkaan, jos vain voin välttää. Ei tuo örinähevikään ihan minun juttuni ole, mutta mieluummin sitä, kuin rappia...
En niinkään katso genreä tai artistia kun kuntelen musiikkia. En yleensä edes tiedä artistin tai kappaleen nimeä, minä kuuntelen vain kuulostaako kappale hyvältä vai ei. Tästä mielestäni hyvä esimerkki on My Chemical Romancen kappale Na Na Na. Kyseistä artistia en kuuntelisi muuten, mutta satuin juuri tämän kappaleen kuulemaan yhdessä mainoksessa ja pitihän se katsastaa!
Kyseessä on juuri sellainen rallatus, jota toisaalta inhoan, sillä se jää herkästi päähän soimaan. Mutta silti siinä on jotakin mukavan menevää ja aivot narikkaan -olotilaani sopivaa. Sanoja en niinkään tämänkään kappaleen kohdalla ole kunnellut. Tunnelma on menevä ja se riittää minulle.
Haluan jakaa toisen, aivan erilaisen kappaleen kanssanne myös. Sillä se on samaan aikaan kaunis ja rentouttava. Sen sanat ovat hienot ja haluan omistaa tämän oikeastaan jokaiselle, joka pystyy edes osittain elämään Jukka-Pojan Mielihyvän mukaan.
Tämä kappale saa minut usein miettimään omaa suhdettani. En halua olla liian ripustautuva ja se on etenkin lähestyvän tilanteen varjossa vaikeaa. Sillä jos vain saan uuden opiskelupaikan, aion muuttaa kesän jälkeen toiselle paikkakunnalle. Miehestäni en tiedä, hän ei itsekään tiedä onko valmis lähtemään vai ei. Mieleni tekisi vain vedota kaikkiin mieleen tuleviin syihin, jotta saisin hänet lähtemään, mutta päätös on hänen ja riittänee, että olen vain ilmaissut, että haluan hänet mukaan. Eihän se kuitenkaan eroa tarkoita, vaikka asuisimmekion eri paikkakunnilla.
Jotenkin olen silti liian tottunut siihen, ettei iltoja tarvitse viettää yksin pimeässä ja nukkumaan mentäessä on kainalo mihin käpertyä. Toisaalta, olen entisen poikaystäväni aikana tehnyt liikaa myönnytyksiä, jotka minua edelleen harmittavat, joten lähdössä olen luultavasti, lähti mies tai ei. Jos vain saan opiskelupaikan.
Olen kaksi päivää kuunnellut romanialaisen artistin Urman kappaletta Buy me with a coffee. En tiedä miksi sen tunnelma iskee minuun, sanoja en kertosäettä enempää ole kuunnellut.
"You can buy me with a coffee,
I'm so cheap"
Sanoilla on ehkä hivenen negatiivissävytteinen merkitys, mutta jokin kappaleessa saa minut pitämään sitä romanttisena. Ehkä tyyli jäljittelee balladia enemmän tai vähemmän? En ymmärrä musiikista enempää kuin mitä kuulen, joten en aivan tarkkaan tiedä, mitkä ovat esimerkiksi balladin tuntomerkit. Kappaleessa on kuitenkin jotain romanttista ja olenkin käyttänyt sitä taustamusiikkina kirjoitellessani.
Kirjoitan tällä hetkellä romanttista tarinaa nuorista aikuisista, jotka vielä etsivät itseään. En ole etsinyt itseäni aikoihin, olen jumiutunut uriin. Minulla on mies, opiskelupaikka ja paikka, jota kutsua kodiksi, mitä muuta ihminen tarvitsee? Varman tiedon seksuaalisuudestaan? Suuret tulevaisuudensuunnitelmat?
Mainitsin aikaisemmin, että mielestäni ihminen ei voi tuntea itseään täysin. En myöskään usko, että niin häilyviä asioita kuin seksuaalisuus voisi ikinä sanoa 100% varmuudella. Ihmisellä on vain suuri tarve lokeroida itsensä ja lanssaihmiset. Jaotella heidät eri ominaisuuksien perusteella jonkunlaisiksi ihmisiksi. Tämä lokeroiminen vain muuttaa asiat helposti liian mustavalkoiseksi.
Mietitään vaikka allekirjoittanutta. Seurustelen miehen kanssa, olen aina seurustellut vain vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, mutta silti en sulje pois sitä mahdollisuutta, että joskus jos eroan nykyisestäni seuraava onkin nainen. En silti ole ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä naisen kanssa, enkä koe yleisesti naisia mitenkään seksuaalsiesti kiihottavina. En kyllä miehiäkään, yleisesti. Taka-ajatukseni tässä on kuitenkin se, kun on kolme lokeroa: hetero - bi - homo, mihin lokeroon minä sovin? Seurusteluhistoriani puolesta heteroon, ajatusmallini puolesta ehkä bihin. En koe olevani bi, mutten väitä olevani 100% heterokaan. Olen väliinputoaja. Olen jossakin bin ja heteron välimaastossa, enkä vaivaudu selvittämään tarkkaa sijaintiani sillä mihin minä sitä tarvitsen? Minulla on mies ja se riittää.
En koe olevani mitenkään vahva persoona. Olen loppuijen lopuksi aika tavallinen tallaaja, tai ainakin näytän siltä. En pyri herättämään uteliaisuutta pukeutumisellani tai olemuksellani. Joskus minua jopa häiritsee kulkea räväkästi pukeutuvien henkilöiden kanssa. Välillä se on tosin hauskaa, riippuu aivan päivästä. Ja tietenkin siitä, millaista tämä räväkkä pukeutuminen on.
Samalla kun mietin, kehtaanko kulkea liian räväkän persoonan kanssa, ihailen suunnattomasti heidän kykyään näyttää, mitä he ovat. Vahvat persoonat ovat aina herättäneet huomioni positiivisessa mielessä. Haluaisin itsekin uskaltaa olla räväkkä ja unohtaa hetkeksi muiden mielipiteet. Silti pelkoni näyttää idiootilta on liian voimakas.
Kun mietin artisteja, mieleeni tulee ensimmäisenä Björk, jonka kappaleet ovat erilaisia ja videot ovat rohkeita. Hunter-kappaleen kokonaisuuden lisäksi All is full of love on herättänyt allekirjoittaneen mielessä monia ajatuksia, muun muassa videonsa kautta. Ajatus robotista, jolla on tunteet, ei suinkaan ole ensimmäinen laatuaan, mutta Björkin tyyli tehdä se - käyttäen vielä tietyissä piireissä paheksuttua aihetta tyttörakkaus - on aivan omanlaisensa.
Tässä välissä voisin poiketa pohtimaan tunteiden olemusta - ovatko ne todella vain kemiallisia reaktioita aivoissa, olisiko mahdollista luoda "tunteva" robotti - mutta haluan keskittyä vahvoihin persooniin tänään.
Toinen vahva ja kohua herättänyt persoona on kukapa muukaan kuin Lady Gaga. Hänellä on myös vahvasti oma tyylinsä, mutta se poikkeaa kuitenkin reilusti aiemmin mainitun Björkin tyylistä. Kappaleiden aiheet ja tyylit ovat myös enemmän massaa, ainakin minun mielestäni. Ja vaikka en nyt sano kuuntelevani Gagaa, minun täytyy myöntää, että hänen kappaleensa (mm. tuo valitsemani Bad Romance) ovat tarttuvia, jäävät päähän soimaan ja saavat alkeellisen tahdon tanssia nostamaan päätään.
Myös Johnny Depp on mielestäni omalla tavallaan vahva persoona. Ei tosin samalla tavalla kuin aiemmin mainitut leidit. Mutta jos antaa hänen rooliensa puhua puolestaan, Saksikäsi Edward, Hullu Hatuntekijä, Kapteeni Jack Sparrow... Täytynee myöntää, että hänen roolinsa ovat tietyllä tapaa samankaltaisia, jotka tekevät niistä niin sopivit herra Deppille, mutta toisaaltaan ne ovat täysin erilaisia. Yksi omista suosikeistani on Deppin suoritus elokuvassa Salainen Ikkuna.
Toinen maininnan arvoinen, vahvan persoonan omaava näyttelijä on ehdottomasti Hannibalina tunnettu Anthony Hopkins. Hän on näyttelijänä aivan ehdoton, parhaiten (Hannibal-trilogian jälkeen) mieleeni on jäänyt Hopkinsin tähdittämä Fracture - murtumaton.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mietin mainitsemiani artisteja ja näyttelijöitä. Kun niitä vertaa, artisteitta on (mielestäni) itsestään selvää, miksi nimesin heidät vahvoiksi persooniksi. Näyttelijät sen sijaan, en tiedä. En osaa edes selittää, miksi koen heidät vahvoina persoonina, näin nyt vain on. Ehkä siksi, että heidän roolinsa ja suorituksensa ovat niin luontevia. He sopeutuvat asemaansa, ottavat roolin haltuunsa. Ehkä juuri siksi he ovat minun mielestäni vahvoja persoonia.