4. joulukuuta 2011

Joululahjoja, -lauluja ja vähän löpinää

Olen tehnyt ja tulen tekemään suuren osan lahjoista, joita annan ystävilleni. Löysin myös kaipaamani painoksen Tolkienin Sormusten herrasta, nyt vain toivotaan, että se on niin hyvässä kunnossa kuin luvattiin.

Kävin siis metsästämässä kyseisen opuksen Huuto.netistä ja kuntoluokitukseksi oli merkitty hyvä. En varmaan olisi uskaltanut ostaa ollenkaan, ellei kyseinen myyjä olisi saanut yli 10 000:ntä positiivista palautetta - eikä negatiivisia ollut yhtäkään. Joten luultavasti kaikki menee hyvin. Ainakin paketti on postissa. Sain sähköpostiini seurantakoodin.


 Hiljaisuus by Aikakone

Jottei tämä merkintä menisi taas täysin satunnaiseen selittelyyn, haluan jakaa kauniin joululaulun, johon tutustuin ensimmäisen kerran yläasteella. Silloin olin itse esittämässä sitä, ja täytyy myöntää, että siitä asti olen pitänyt kyseisestä kappaleesta paljon. Osittain myös siksi, ettei sitä ylisoiteta radiossa.

Palatakseni tee-se-itse-lahjoihin, olen kuvannut tekeleitäni ja ajattelin kuvata kaikki, jotta voin jakaa kuvia täällä joulun jälkeen. En aio ottaa riskiä, että joku saisi titetää lahjansa etukäteen, kuitenkin joku ystävistäni eksyy tätä lukemaan nyt joulun alla.

Tekeekö joku muu lahjoja itse? Olisi hauska tietää, että mitä kaikkea ihmiset tekevät itse, sillä tämänvuotinen tekemiseni jää loppujen lopuksi hyvin vähäiseksi. Ehkä ensi jouluksi taas enemmän.

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Minä ajattelin nuo joulusuklaat vääntää itse, niin kuin ehkä saatoit tuolta mun blogista jo lukea ehkä... sain synttärilahjaksi oikein konvehtireseptikirjan! Oon niin kyllästynyt niihin iän ikuisiin Fazerin ja Pandan juhlarasioihin. Persoonallisuutta kehiin! :)

Joululaulut on ihania, joulu ei olis mitään ilman niitä. Ihan sama onko virsi tai joku muunlainen ralli, mutta voi ihanuus niitä kaikkia (paitsi se rapapapapam-biisi)! Tuo Hiljaisuuskin on tosi kaunis :)

Saappaaton kirjoitti...

Oo, joulusuklaita. :D Itse vinkkailin äidille, joka noita suklaakonvehteja on ennenkin väkertänyt, että voisin itsekin tehdä tai vaihtoehtoisesti ostaa itse tehtyjä suklaita kavereiden lahjapaketteihin. On se niin eri asia kuitenkin tehdä itse tai ostaa valmista. :)