15. helmikuuta 2011

Ahdistuksen yhteenvetoa

Alkaa taas tuntua siltä, että on pakko sanoa jotain. Kirjoittaa edes jonkunlainen blogimerkintä kertoakseni olevani yhä hengissä. Se vain on haastavaa, sillä päässäni ei tunnu liikkuvan mitään muuta kuin inflaatiot, deflaatiot ja dollarin romahduksen pelko. Voinen kiittää kansantalouden opettajaa siitä, että hän ystävällisesti maalasi vilkkaan mielikuvitukseni täyteen mielikuvia taloudellisesta maailmanlopusta. Mitä sitten voi enää tehdä, jos raha menettää arvonsa? Miten niin voisi edes käydä? Minä en ymmärrä.

Yellow Moon by Akeboshi

Makasin eilen eteisen lattialla kuunnellen yo. laulua. Makasin vain ja hymyilin - ja annoin jalkojeni venyä. 14 päivää siitä, kun aloitin pienimuotoisen treenaamiseni, eikä välipäiviä ole tullut yhteensä kuin neljä. Kaksi per viikko kuulostaa kohtuulliselta ja olen itsestäni ylpeä. Olen kuukauden puolessa välissä.

Viime aikoina minua on hiljalleen ruvennut ahdistamaan tämä parisuhde. Johtuneeko siitä, että tiedän suurten päätösten tulevan ja pelkään, että ne eivät mene niin kuin haluaisin? Siitä ei ainakaan ole kyse, etteikö minun olisi hyvä olla tässä parisuhteessa. Tämä kaikki on vain liian rutinoitunutta. Joka aamu, joka ilta, kaikki viikonloput. Rutiinia rutiinin perään, ja minun ahdistukseni vain kasvaa hiljalleen. Enkä oikein tiedä miten puhuisin tästä. Tuskin kauhean monen itsetunto kohoaa ausahduksesta: "En tiedä miksi, mutta meidän parisuhteemme ahdistaa minua."

Ehkä kyse on siitä, että mieleeni on herännyt paljon unelmia, paljon suuria suunnitelmia, eivätkä iänikuiset rutiinit sovi niihin. Mies kun osaa pistää pakin päälle, jos ollaan menossa liian kauas vanhoista rutiineista, jos ollaan menossa liian lähelle tuntematonta. En voi sanoa, etteikö minuakin pelottaisi ajatus tulevaisuudesta, josta en tiedä mitään, jossa mikään ei ole varmaa. Mutta minä haluan yrittää! Haluan löytää itseni ja paikkani. Haluan tietää ja kokea. Minä haluan!

En omista, kuva täältä.

Haluaisin leikata epämääräisen, olille yltävän peikkotukkani jotakuinkin yllä olevan kuvan osoittamalla tavalla. Mies on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että lyhyet hiukset saavat minut näyttämään lapselliselta. Väittelimme aiheesta jo ennen kuin hän näki kuvan. Kuvan jälkeen hiusten leikkuu ei ollut yhtään lähempänä toteutumista. Ärsyttävää. Mutta olen pattitilanteessa. Minun tapoihini kuuluu hyvin vahvasti vängätä vastaan niin kauan, että saan tahtoni läpi. "Miksi edes kysyt, kun et välitä siitä kuitenkaan?" En halua tämän asian kanssa käyvän samalla lailla, en halua olla tilanteen lapsi - mutta samalla haluan kuitenkin tehdä hiuksilleni jotain. Turhauttavaa.

Lupasin itselleni, että leikkaan hiukseni, jos pääsen opiskelemaan kuvataiteilijaksi. Halusin kannustaa itseäni. Entä siten, kun mies ei pidä kummastakaan ajatuksesta? Ei niin hiusten leikkuusta kuin uravalinnastakaan? Urastani olen päättänyt, että siitä en tingi, en toisten mieliksi, en kenenkään mieliksi. Minulla on oikeus tehdä valintani omien halujeni mukaan. Mutta ahdistaa, kun en saa tarvitsemaani tukea asiassa, joka on minulle todella tärkeä. Ahdistaa olla parisuhteessa, joka ei tietyiltä osin vastaa odotuksiani.

3 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Voi, tulipa kamalasti kysymyksiä mieleen kun tätä luin :D

Ensinnäkin, minne olet hakenut opiskelemaan kuvataidetta? Haaveilin tästä joskus itsekin ja hainkin ainakin Tamkiin ja sinne Lahden taideinstituuttiin, vai mikä nykyään onkaan. Pääsin pääsykokeisiin, mutta siihen se sitten jäikin... toivottavasti sulla menee sitten paremmin! :)

Olen myöskin samassa pattitilanteessa tuon oman avokkini kanssa: haaveita on kamalasti jo suuresti arkeutuneen elämän keskellä ja avokkia tuntuu vähän pelottavan erilaisten juttujen toteuttaminen. Toisaalta avokki pitää mun välillä liikaa leijuvat jalat maassa, mikä on ihan hyvä... mutta. Niin. Mäkin haluan nähdä ja kokea kaikkea. Voin niin samaistua tähän!

Meillä tuntuu olevan aika paljon yhteistä. Koska kun luin tästä sun hiustenleikkuusuunnitelmasta, olen kokenut oman avokkini kohdalla lähes saman ongelman: naisella kun ei vaan VOI olla lyhyttä tukkaa... ollaan tästä vängätty usein :D

Biisi oli aivan ihana, mikä se on?

Riina kirjoitti...

Eikun tossahan se biisi näkyykin heti alapuolella :D

TouchOfDeath kirjoitti...

Turun AMK:hon ja TAMKiin olen hakemassa (haut kun alkavat vasta ensi kuun puolella). Saa nähdä miten käy. (:

Mutta kai sitä pitää pikkuhiljaa antaa myöden ja asettua. :) Tietenkin saa haaveilla ja unelmoida - ja minusta sitä ehdottomasti pitää harrastaa - mutta olen tässä opiskelijaelämän timmellyksessä huomannut, että parisuhde jarruttaa kaiken maailman kokeilemista. Niin tai näin, aina jää jostain paitsi. Elämä on täynnä vaikeita valintoja.

Ja hyvä, että hoksasit sen biisin nimen sieltä, koetan jatkossa pistää ne aina heti playerin alle niin tulee ainakin laitettua. En aina muista kirjoittaa sitä erikseen sinne tekstin joukkoon. :p