Olen jälleen löytänyt lukemisen riemut. Siihen tosin vaadittiin neljän tunnin linja-automatka ilman muuta tekemistä kuin musiikin kuuntelu ja kirjaan uppoutuminen. Ja lopulta suureksi pettymyksekseni kesken ollut kirja päätti loppua kolmen tunnin lukemisen jälkeen ja viimeisen tunnin istuin vain tuijottaen hermostuneesti ikkunasta ulos, vaivautumatta kunnolla kuuntelemaan korvissani pauhaavaa musiikkia.
Tälle neljän tunnin matkalle oli toki syynsä. Suuntasin Helsinkiin katsomaan kajaanilaistyttöä, jolla ei ollut mitään tekemistä, ja joka ei kuitenkaan halunnut viettää viikonloppua yksin kotona. Niinpä minä menin yhdeksi yöksi Helsinkiin, katsomaan tätä ihmistä, jonka kanssa olin aiemmin jutellut vain netissä ja kerran puhelimessa.
Tällaisissa tapaamisissa on aina jotain mielenkiintoista. Suurin juttu on ehdottomasti se hämmennys, kun tulee sellainen olo, että on tunnettu kauan ja kaikki natsaa. Olen tavannut tätä ennen yhden ihmisen niin, että olemme jutelleet vain netissä. Ja molemmilla kerroilla kemiat vain natsasivat, kaikki kolahti ja oli, kuin olisimme vain kohdanneet uudelleen pitkän erossaolon jälkeen. Kaikki oli niin luonnollista, että se tuntui surrealistiselta.
Fyysinen kohtaaminen kuitenkin muuttaa asioita. Sen jälkeen toinen ei olekaan enää vain se netissä oleva henkilö, vaan hän muuttuu todelliseksi. Yhtäkkiä en voikaan olla enää sanoja näytöpäätteellä. Minäkin olen todellinen. Minun pitää alkaa ajatella, mitä minä sanon, ja miten minä sen sanon. Se on hämmentävää.
Olen huomannut tämän tapaamisen vaikutuksen itsessäni. Hukkasin jotakin ja löysin jotakin muuta. Ennen kaikkea tunnen itseni pahaksi ihmiseksi, sillä en osaa enää olla sitä, mitä olin silloin, kun minun ei vielä tarvinnut olla todellinen henkilö. Minä sain vain olla jotakin, ja vaikka mielestäni olinkin oma itseni, nyt tunnen oloni kauhean huteraksi.
Minulla oli mukava viikonloppu, mutta se teki minulle jotakin selittämätöntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti