Huomenna alkaa korkeakoulujen yhteishaku - viimein. Mahdollinen muutto vieraalle paikkakunnalle ja kaikkien tuttujen taakse jättäminen alkaa tuntua päivä päivältä todellisemmalta. Yhä useammin tajuan miettiväni millaisen sohvan haluaisin tai pohtivani sitä, millaiseen asuntoon minulla on varaa. Kannattaako minun tehdä kesällä mitään repäisevää, jos muutankin yksin?
Päivä päivältä sekin alkaa tuntua todennäköisemmältä, että minä tosiaan muutan yksin. Miehen välttelevä asenne on sanuut minut alitajuntaisesti olettamaan, että hän ei tule mukaan. Ja jollain tasolla pelkään vastausta, oli se mikä tahansa. Olen taas sellaisessa elämänvaiheessa, jossa tekisi mieli vain tehdä jotain järjetöntä. Ilman sen suurempaa syytä, haluaisin vain tehdä jotain.
Toisaalta tuntuu, että olisi helpompaa, jos muuttaisin yksin - ainakin aluksi. Se voisi tehdä parisuhteellemme ihan hyvää, vaikka mitään varsinaisia ongelmia nyt ei olekaan. Alan vain seota täällä neljän seinän sisällä kahdestaan miehen kanssa, jolle tulee välillä sellaista aikaa, että minä teen kaiken väärin ja hänen toimintansa on täysin oikeutettua. En väitä, ettei minussa olisi syytä, mutta en väitä, että hän olisi täysin syytön. Riitaan tarvitaan kaksi ja silloin kun riitaa ei saada aikaiseksi, ilmapiirii kiristyy, eikä kellään ole kivaa.
Everytime by Britney Spears
Sitten taas kun oikein mietin, en tiedä osaisinko elää yksin lähes kahden vuoden yhdessäasumisen jälkeen. Mutta en aio valittaa, itkeä tai kiukutella. Aion käyttäytyä fiksusti, sopeutuvasti ja hyväksyä miehen päätöksen - oli se sitten kumpi tahansa. Jos lähden yksin, niin sitten luultavasti itken itseni uneen ensimmäisen viikon ja olen liian peloissani sammuttamaan valon iltaisin kun olen yksin. Mutta ainakin itsenäistyn. Kasvan aikuiseksi. En manipuloi toista tekemään tahtoni mukaan.
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tilanne ja sen kehityssuunnat pelottaisi minua. Huoh, tulipa tästä nyt ahdistunut merkintä.
1 kommentti:
Sä pärjäät, vaikka mikä olis<3 Mun serkkutyttö!
Lähetä kommentti