Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä on kivaa, kun vieraatkin ihmiset hymyilevät ja minulla on tapana hymyillä vähän kaikille. Se tulee sillälailla luonnostaan, ettei tarvitse erikseen miettiä: "Mummo, hymyilen, lapsi, hymyilen, ärsyttävä nuori, hymyilen." Ilmeisesti joku muu harrastaa tätä samaa, tai sitten aivoton hengailuni paikallisbussissa aiheutti jollekin sympatia-kohtauksen, joka tapauksessa minulle hymyiltiin. Todella lämpimästi ja polvia notkauttavasti.
Olen myös niitä ihmisiä, jotka katselevat mielenkiinnolla väkijoukkoa ja miettivät ulkonäön perusteella, olisiko juuri tuo ihminen mielenkiintoinen ja miksi (ei). Etenkin tietyntyyliset ihmiset väistämättä herättävät minussa uinuvan uteliaisuuden: pitkähiuksiset miehet, sirorakenteiset tytöt ja niin edelleen. Tämä kyseinen hymyilijä ei olisi varmaan muuten herättänyt minun huomiotani mitenkään, mutta hänen hymynsä oli upea!
Työntääkseni itseni vielä kolmanteen lokeroon, olen niitä ihmisiä jotka "ihastuvat" helposti, juurikin sellaisten asioiden vuoksi kuin hurmaava hymy tai upeat silmät. Eli olen siis elänyt eilisen ja tämän päivän sen hymyn tuomassa ihastushekumassa. Jälkeenpäin en kuitenkaan rehellisesti sanottuna musita kuin hänen pörröiset hiuksensa ja sen paidanliepeen, joka vilahti takin helman alta. Ja tietenkin sen pienen leijuvan tunteen, jonka se hymy toi tullessaan. Todella, todella suloinen tapaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti