16. tammikuuta 2012

Uteliaisuus maan perii

Eli päätinpä nyt sortua kyselyyn. Olen pyrkinyt välttämään niitä, sillä blogin lukija- ja vierailuluvut ovat aika olemattomat. Johtunee ihan omasta epäaktiivisuudesta. Eli jokainen ihana, anonyymi tai ihan virallinen lukija voisi ruksia, jos jompikumpi vastausvaihtoehdoista miellyttää. Tuntui jotenkin hölmöltä lisätä sinne kokonaan kieltävä vastaus, sillä selväähän se on, että kaikki eivät tätä lue.

Haluaisin kauheasti kertoilla jostakin, mutten tiedä mistä. Teoreettisesti voisin ottaa kantaa vaikka presidentinvaaleihin tai Pohjois-Korean tilanteeseen, muttei tuo politiikka ole koskaan viehättänyt sen kummemmin, joten argumenttini olisivat jokseenkin köykäisiä ja asiapohjaltaan kyseenalaisia.

En ole myöskään lukenut vähään aikaan. Pitäisi ynnäillä nuo viime vuonna luetut sivumäärät ja kysäistä Villeltä, onko tämä muistanut merkitä omansa ylös. Sen jälkeen voisinkin katsoa, kuinka paljon sitä tuli otettua selkään meidän leikkimielisessä lukukilpailussamme. Ja kysyä, lähtisikö hän tänä vuonna samoille kilpasille.

Olen piirrellyt vähän, joskaan en mitään valmista tai upeaa. Valikoidut teokset löytää allekirjoittaneen DA:sta, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Olen vain saanut aika vähän mitään hienoa aikaiseksi, joten siellä on aika köyhät tuotokset. Ehkä aktivoidun silläkin saralla jossain vaiheessa.

Niin paljon aikaa ja silti ei saa mitään aikaiseksi.

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Hei, sori muuten! Se taisit olla sinä, joka sillon joulukuun alussa halusit tietää niistä mun lukunautinnoistani, kun mulla oli se kysymyshommeli mun blogissa.

Oon melkein saanut aikaiseksi... tosiasia on vaan se, että mä olen lukenut niin kovin vähän kirjoja, että niistä on vaikea valkata mitään esittelyn arvoista.

Toki mulla on kirjapostaus ollut työn alla jo pitkään, mutta siitä taitaa tulla enemmänkin sellainen hei tää oli hyvä ja toi oli huono ja perään perusteluja :D

Mutta jotta et luulisi sen toiveen jääneen jotenkin unholaan, niin ei toki! :)

TouchOfDeath kirjoitti...

TUnnustan, että minähän sen pyynnön silloin tein, mutta on tässä ollut jos jotakin, niin hetkellisesti unohdin sen itsekin. :'D Hyvä silti, ettet ole unohtanut sitä! Jään mielenkiinnolla odottelemaan, millaisen kirjapostauksen saat aikaiseksi. ;)