Olen vähän aina miettinyt, ettei minusta varmaan ikinä kasva aikuista. Olen henkisesti vielä se huoleton 6-vuotias, jonka ei tarvitse tehdä mitään, mitä ei halua, tai miettiä asioita, jotka ei kiinnosta. Välillä on tullut paineita siitä, etten ole tarpeeksi aikuinen; suurimman osan ajasta en jaksa välittää. Minä olen mitä olen.
Viimeaikoina olen kuitenkin ymmärtänyt, mitä aikuisena oleminen oikeasti on. Se ei ole sitä, että olisi aina fiiksu tai tietäisi kaiken. Se ei ole sitäkään, että olisi vastaukset valmiina kaikkeen.
Aikuisena oleminen on sitä, että auttaa toisia. Sitä, että tietää salaisuuden, eikä kerro sitä kenellekään, vaikka se pyörii mielessä jatkuvasti. Sitä, että tietää mistä etsiä, kun ei tiedä vastausta.
Aikuisuus on sitä, että ottaa vastuuta omista teoistaan ja valinnoistaan, olivat ne miten typeriä vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti