13. helmikuuta 2018

"Hitsaan lankatekniikoiden kurssityöksi lapaset"

Piti jossain kohtaa ottaa tavoitteeksi kirjoittaa säännöllisemmin, koska opiskelijaelämässä tapahtuu kauheasti kaikkea, jonka haluaisin muistaa jälkeenpäin. Opiskelijaelämässä kuitenkin tapahtuu niin kauheasti kaikkea, ettei aika, energia tai muisti riitä blogin säännölliseen ylläpitämiseen kaiken muun ohella.

Tänään pinnalla on ollut hitsaus yhdestä ryhmätyöstä johtuen, ja viime aikoina on taas tullut selväksi, miten huonosti pienessäkin yhteisössä kulkee informaatio. Ensimmäiseltä vuodelta mieleen jäi se, miten opettajan tulee sietää jatkuvaa muutostilassa olemista, sitä ettei oikeastaan koskaan ole "valmis". No, muutosta ja epätietoisuutta ja niiden kanssa pärjäämistä on nyt ainakin tullut harjoiteltua.

Käsityökasvatuksen aineopinnot ovat tässä kakkosvuoden aikana vaatineet jo paljon ja tulevat vaatimaan vielä hirmuisia ponnistuksia, ennen kuin kaikki nopat on nätisti paketoitu ja hommat hoidossa. Kello naputtaa takaraivossa, sillä meidän työskentelytilamme menevät kiinni huhtikuun lopussa remontin vuoksi. Hehehe. Eh.

Maalliset tekijät sivuuttaen olen huomannut tässä kuluneen syksyn ja kuluvan kevään aikana, että olen löytänyt jostain itsevarmuutta. En esiintymiseen tai olemiseen, saati vieraiden asioiden tekoon varsinaisesti (enkä vieläkään koe, että hallitsisin mitään aihealuetta oikeasti, vaikka mm. ompeluluokassa olen enemmän kuin kerran toiminut neuvovana osapuolena). Mutta jotenkin jotain on tapahtunut, kun ne pelottavat metallidemotkaan eivät ole enää pelottavia ja OT-ajalla uskaltaa tohista menemään.

Minulle on mainittu, että olen aika hitaasti lämpiävää sorttia, kuluneen lukuvuoden aikana olen vihdoin tajunnut sen itsekin.

Myös sosiaalisesti olen paremmassa paikassa kuin ensimmäisenä opiskeluvuotena. Toki tavan parisuhteen rinnalle on mahtunut tunnerikasta häseltämistä (muttei mitään säätämistä kuitenkaan), mutta siitäkin huolimatta - tai ehkä juuri siksi - tietyt linkit ovat alkaneet muotoutua ja vahvistua. Joskus kohdalle vain osuu ihmisiä, joiden kanssa yksinkertaisesti natsaa, eivätkä niistäkään yleensä kuin korkeintaan puolet juokse karkuun, kun niihin tarraa kynsin ja hampain.

Ympäripyöreälle mystisyydelle on syynsä: tämän päivän keskustelujen pohjalta jotenkin ymmärsin, miten helppoa minut on yhdistää minuksi, ja kuinka helposti tämänkin blogin loppupeleissä löytää. Summattakoon tämä räpellys nyt sillä, että vuosi tai puolikas sitten en olisi uskonut, että minulla on tällaisia ystäviä kuin minulla tällä hetkellä on.

Juuri nyt elämä on aika hyvää.