15. syyskuuta 2012

Hyvä päivä

Kyllä ihmiselle vain tulee hyvä mieli, kun se saa aikaiseksi jotain, mitä on pitänyt tehdä jo aiemmin ja kun siitä vielä saa kiitosta. Kauhean paljoa en loppujen lopuksi tehnyt tänään, mutta aikataulutin itselleni sosiaalisen hetken Nebulaen kanssa, sekä sovin armaan Karusellipojan kanssa menoa sunnuntaiksi, joten kaipa sekin jo piristi. Välillä sosiaalistakin elämää tämän työrupeaman keskellä!

Pyysin tosiaan Nebulaen istuskelemaan seurakseni, kun siivoilin. Kirjahyllyn kaappien läpikäynti sujui luontevasti, kun sai höpötellä, nauraa ja pelleillä samalla. Varsinkin, kun Nebulaen näkeminen oli taas jäänyt moneksi kuukaudeksi, vaikka vielä alkukesästä näimme vähintään kerran viikossa. Hui! No, jospa asiaan nyt tulisi muutos.

Töissäkin meni hyvin, yllättävän hyvin. Menin kaksi tuntia aiemmin, jotta pääsisin ajoissa pois ja olin vain 20 minuuttia ylitöissä! Yleensä perjantaisin tiskivuorossa kun vierähtää reilusti yli tunti sen jälkeen, kun vartijalta loppuisi työaika. Inhaa se on toista pitää töissä pitkälle yli puolenyön, mutta kun ei se vartijaraasu voi minua yksinkään jättää..

Olen myös päättänyt keräillä pieniä, hymyilyttäviä asioita. Hymytytön tumblr:sta voi käydä katsomassa, mikä minua on hymyilyttänyt - ehkä sieltä löytyy joitain muitakin hymyilyttäviä asioita. Joka päivä jotain, siihen pyritään, sillä aivan varmasti päivittäin tulee hymyiltyä!

(Tässä vaiheessa on hyvä tajuta, etten ole Nebulaesta niin paljoa puhunutkaan aiemmin, että nicki olisi missään välissä vilahtanut.. Noh, lukioaikainen ystävyys kyseessä näin hyvin, hyvin tiivistettynä. Ja tänään oli tosi kivaa. ♥ Taas.)

5. syyskuuta 2012

Ei sentään ihan eurokriisi (mutta kriisi kuitenkin)

Olen ollut pitkään hiljaa, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei minulla ole ollut mitään sanottavaa. Eikä aikaa sanoa mitään. Ne tunnit, jotka olen kotona, menevät täysin uuteen päivään heräilyyn, suihkussa käymiseen ja nukkumaan menoon. Välillä ehdin syödä jotakin.

Tämän hetkinen työrytmini on suorastaan ahterista. Lähden päivittäin 11:30, olen vähintään 16:00 asti töissä, välillä käyn kääntymässä vain palatakseni töihin 19:00 ja välillä tulen kotiin ensimmäisen kerran vasta 23:00 jälkeen. Ja koska joudun hyppimään paikasta paikkaan, niinä päivinä, kun olen sen melkein 12 tuntia poissa kotoa, en ehdi syödä kunnolla kuin juuri ennen lähtöäni. Lisäksi teen lauantaina 3-6 tuntista päivää, riippuen lauantaista. Viikossani on siis yksi täysin vapaa päivä ja se menee kotiaskareissa, niissä asioissa, mitä ei viikolla ole ehtinyt/saanut aikaiseksi.

Minulla on kaikin puolin siis hyvin elämätön olo. Hyvä, että ehdin nähdä miestä, jonka kanssa jaan talouden, puhumattakaan, että ehtisin nähdä ketään muuta. Ja kaikki lähinnä siksi, ettei minulla ole kanttia sanoa työnantajalle, etten tee, en ota lisää satunnaisia hyppytunteja päivääni ja käytä taukojani siirtymällä paikasta toiseen. Mies pauhaa, etten pidä oikeuksistani kiinni, hän on luultavasti oikeassa, mutta minulla ei ole selkärankaa. Olen kohta kuukauden puhunut, että pyytäisin yhden kohteen siirtämistä jollekin toiselle, koska jatkuva kumartelu aiheuttaa jatkuvia huimauskohtauksia. Aina kun mies kysyy, olenko hoitanut asian, menen vaikeaksi. Olen selkärangaton. Vaikka pidemmän päälle, eihän tämä voi olla hyväksi.

Vallitseva tilanne on kasvattanut epätoivoa allekirjoittaneen mielessä, selkeästikin, sillä tajuan takertuvani jokaiseen elämänohjeeseen, joka jostain irtoaa. "Ajattele positiivisesti." "Elä, kuin huomista ei olisikaan." "Tee, niin kuin itse haluat." Ja sitä rataa. Elämästä päättäminen tuntuu tällä hetkellä luksukselta, johon köyhällä ei ole varaa. Pitäähän minunkin jostain saada rahat ruokaan, ja muuta ei tunnu olevan tarjolla.

Ehkä tämä tästä.

10. kesäkuuta 2012

CRJ


Call me maybe by Carly Rae Jepsen

Järkytin Valkyrian, kun kerroin, etten ole kertaakaan elämäni aikana ollut lentokoneessa. Koko tunnustus tuli tehtyä, kun hän kertoi lentävänsä Kajaanista Helsinkiin. Ohimeneväksi tokaisuksi tarkoitettu lausahdukseni osoittautuikin varsinaiseksi keskustelunkääntäjäksi. Samalla tuli puheeksi korkeanpaikankammoni, jonka mainitsin aiemmin merkinnässä Korkealentoista sienistelyä. Vaikka Valkyria sitä ei nostanutkaan esille, aloin miettiä, iskisiköhän minuun aivan järkyttävä ahdistus lentokoneessa.

 
Cusiosity by Carly Rae Jepsen

Tämä menee nyt taas tällaiseksi "Mitä kuuluu ja missä mennään" kirjoitteluksi, kun ajatukseni eivät tahdo pysyä yhdessä asiassa kolmea sekuntia kauempaa. Huomenna on neljäs ja tämän kevään viimeinen pääsykoe. Kauhean luottavaisin mielin en uskalla olla, taaskaan, ja sainpa haukut siitäkin, kun en tiedä, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Tai en suoranaisesti haukkuja.. Kuulin vain, ettei veljeni vaimoke taas vaihteeksi ole hyväksynyt sitä pienen sievän päänsä sisällä, että minä palloilen ympäriinsä. Noh, yritän olla välittämättä koko naisesta, kun tuntuu, ettei toimeen tuleminen yksinkertaisesti ole vaihtoehto. (Tai tulemmehan toimeen, pakon edessä.) Enemmän ottaa kuitenkin ehkä päähän se, etten tahdo riittää tuolle omalle miehelle.


Picture by Carly Rae Jepsen

Onpas ajatuksillani tänään levottomat jalat~

27. toukokuuta 2012

Sitovat sanat

Kävimme Valkyrian kanssa viime yönä ajatuksia herättävää keskustelua siitä, miten sanat kahlitsevat ihmismieltä. Mielenkiintoinen ilmiö, joka toimii - ikävä kyllä - yleensä paremmin negatiiviseen suuntaan. Kai sitä itse kunkin on helpompi uskoa, että on kömpelö, lihava, maailman huonoin ihminen ja ihmiskunnan pohjasakkaa, kuin että olisi kaunis, sopiva tai tarpeeksi hyvä.

Minä satun tuntemaan enemmän kuin yhden henkilön, joista sen näkee, kuinka sanat oikeasti kahlitsevat. Surullisinta siinä on ehkä se, ettei sanojen tarvitse edes tulla kenenkään muun suusta. Jo sellainen käytös toisilta, joka saa ihmisen pitämään itseään huonompana, saa mielen kotiutumaan siihen ajatukseen. Ja sellainen ajatus, joka on tavallaan lähtenyt ihmiseltä itseltään, on kamalan vaikea kitkeä pois.

En tiedä puhutaanko aiheesta tarpeeksi esim. koulussa tai mediassa, vai ei. Kiusaaminen ainakin otetaan mm. koulumaailmassa säännöllisesti esille, mikä on ehdottoman hyvä asia. Välillä asioiden jankkaamisella on tosin juuri negatiivinen vaikutus. Joka tapauksessa minusta olisi hienoa, jos ihmiset saataisiin jossain vaiheessa oikeasti tajuamaan, että jokaisessa on jotain hyvää. Niiden hyvien puolien esille nostamista voisi korostaa. Mitä jos jokainen koettaisikin päivän aikana kertoa ainakin yhdelle ihmiselle, mikä tässä on hienoa, upeaa, kaunista ja pitää ne negatiiviset mölyt mahassaan? Parempi olisi tietenkin sanoa oikeasti jotain sellaista, mitä tarkoittaa.

Asiaa hieman sivuten, Jani Kaaron kolumni Koeta olla vähän kiltimpi osuu kyllä asian ytimeen. En epäile yhtään, etteikö kiltteys olisi ihmislajin toinen luonto, joten jos nyt koetettaisiin näyttää sitä edes pienillä teoilla? Hymy tuntemattomalle ja kaunis sana ystävälle, niillä sitä maailmaa parannetaan, jos jollain.

21. toukokuuta 2012

Nörtähtävää näpertely- ja sisustelufiilistä

Kevät oikeasti tuntuu olevan sitä aikaa, kun saa hyvän päähänpiston toisensa jälkeen ja mistään ei oikein malttaisi pitää tarpeeksi kauaa kiinni. Tämän illan satunaisesta blogiselailusta jäi käteen vain suunnaton halu tuunata sohvatyynyt joksikin yhtä suloiseksi kuin mymimin floppy disk.


Haluaisin vain näpertää ja väkertää, pitänee kaiketi hakea ompelukone "hoitopaikasta" ja käydä vähän kangaskaupoilla. Ehkä sitten viimein saisin (kolmen vuoden jälkeen) ostettua uudet verhotkin. Ehkä. Tai ainakin kankaat, jotka ehkä seuraavan kolmen vuoden aikana pääsisivät ikkunoihin asti?


Tuon söpöisen kosketinpenaalin olen tehnyt itse, joskus pari vuotta sitten, kun vietin aikaani kouluavustajana ja yläluokkalaisten käsityötunneilta jäi hirveä kasa pienehköjä fleecepaloja. Kokoa on 19 x 11 cm. Jotain tuon tyylistä olisi niin vallan mukavaa päästä näpertelemään, mutta kun ei koskaan saa aikaiseksi hankkia tarvikkeita.

Lainasin.

Tällaisia voisin myös väkerrellä (miksei myös penaalimuotoon), onhan NES kuitenkin ensimmäinen konsoli, jolla olen ikinä pelannut. Ja vieläkin löytyy mummolasta toimiva yksilö - voi sitä nostalgian määrää.
Tämänkin.

Nämäkin kaverit näyttäisivät tämän asunnon sohvalla ihan hauskoilta. Meillä tosin on neljä koristetyynyä, joten tarvitsisi keksiä viimeiselle jotain yhtä kivaa. Ehkä Esc?

7. toukokuuta 2012

Maanantaiaamu, indeed

Tänään oli taas lievästi katastrofin ainekset ilmassa, kun neljän jälkeen suuntasin töihin. Olin jo ehtinyt polttaa sormeni paahtimessa ja lähdin vähän myöhässä. Kohdehan oli sellainen, ettei sinne sisälle saanut mennä, ellei siellä jo jotakuta ollut, kun ei hälyttimien koodeja ollut annettu meille ollenkaan. No, petolliset nuo ajastetut valaisimet, katsoin sitten ikkunasta, että juu, valothan siellä on päällä ja painelin sisälle. Voi varmaan arvata, ettei siellä sitten ketään ollut?

Siinä sitten seisoskelin pihalla syyllisen näköisenä, mutta kiltisti, ja odotin, että joku ilmaantuisi pelipaikalle. Aikani odoteltuani sainkin sitten sellaisen söppänän vartijapojun seurakseni, joka sattui samalla olemaan vanha luokkakaveri ja entinen ihastuskin, hemmetti soikoon. Kyllä aikana nöyränä pahoittelin, että toinen joutui takiani nousemaan ennen viittä ja piskuinen tuli persauksen alla ajamaan paikalle. Noh, naureskeluksi ja kuulumisten vaihtamiseksi se sitten meni. Oli jokseenkin helpottava fiilis, että ensimmäistä kertaa, kun sain vartijan paikalle, se sattui olemaan vanha tuttu. Siinä sitten ihmeteltiin leppoisan höpinän ja muutaman kirosanan merkeissä.

Puoli tuntia siinä palloiltiin etsimässä puhelinnumeroa, johon soittaa, kun paikalle viimein saapui se henkilö, jonka olisi pitänyt olla paikalla tuntia aikaisemmin. Naisraukka oli muutenkin panikoitunut, kun oli mennyt nukkumaan pommiin, eikä vartijan asuun sonnustautuneen nuorukaisen näkeminen ensimmäiseksi ilmeisemminkään lieventänyt tätä hätäännystä. Tilanteen loppuunselvitys sujui nopeasti ja pääsin aloittelemaan hommiani, tosin vasta silloin, kun minun olisi pitänyt jo melkein olla valmis. Ei se mitään! Kenenkään aikataulu ei mennyt sen enempää sekaisin ja tilanne huvitti minua jo siinä vaiheessa. Osittain varmaan siksi, että vartijakaveri otti tilanteen niin rennosti ja huiski vaan kädellään, että näitähän nyt sattuu itse kullekin.

Mutta täytyy kyllä myöntää, vaikka tilanne meni ohi ilman suurempaa ärtymystä kenenkään suunnalta, vähän jännittää, kun pitää seuraavan kerran kyseiseen kohteeseen mennä. Olisikohan siellä vaikka joku aikaisin ensi kerralla?

5. toukokuuta 2012

Fiilisten kertailua

Viime päivinä on jotenkin ollut aivan pöhnö olo. Värjäsin hiukseni ennen vappua ja vietin vapun Turussa kavereiden kanssa. Tuli sitten kokeiltua vähän markkina-arvoakin, kun kävin kivan flirtisti höpisemässä (sievoisessa nousussa) jonkun satunnaisen mieshenkilön kanssa, jolla oli ylioppilaslakissaan aivan ihmeellinen oranssi raita. Ja kämpälle palauduttuani kitisin miesystävälle (sopivassa laskussa), etten todellakaan ole menossa suihkuun enää tänään ja melkein nukahdin säkkituoliini. Siinä vappu tiivistettynä. Kaikin puolin oli hauskaa, hauskempaa kuin osasin tai uskalsin odottaa.

Turun-reissu jätti muuten jälkeensä taas sen sekavan tunteen, etten tiedä, haluanko oikeasti olla parisuhteessa vai en. Viime päivät on kuitenkin mennyt miehen kanssa niin hyvin, että ihan hävettää miettiä, että voisin elää eri tavalla. Ettei minun tarvitsisi tyytyä siihen, mitä on, vaan voisin pyrkiä parempaan. Suurin kysymys kuitenkin lienee se, onko tilanteessan ioikeasti mitään "tyytymistä" ja mitä se "parempi" sitten muka olisi olevinaan? Yksinäisiä iltoja ja ahdistusta?

Mutta jotain hyvääkin. Siirsin satuilutiedostoja miniläppäriltä pöytäkoneelleni ja jäin lukemaan niitä. Nyt löysin taas sen kauan kadoksissa olleen kipinän kirjoittamiseen. Tein itselleni myös tarinointiblogin, johon olen ajastanut kasan vanhoja tekstejä ilmaantumaan viikon välein. Halusin koota vanhat tekstit itselleni johonkin yhteen paikkaan, missä ihmisten on helppoa kommentoida niitä halutessaan. Luulenpa käyttäväni tänään vähän aikaa sen kanssa, että laitan sinne vielä nuo "uudet" vanhat tekstit, joita löysin miniläppärini syövereistä.

29. huhtikuuta 2012

Hiuksista ja muusta

On taas se aika vuodesta, kun iskee kaiken maailman kuntoilu- ja pesänrakennusvimmat. Allekirjoittaneella se näkyy uusien verhojen ja sohvatyynyjen päällisten pohdinnassa ja peilikuvan pällistelyssä. Lisäksi se joka vuotinen "Haluan tehdä jotain hiuksille NYT!" ajattelu on taas päässyt valloilleen ja olen mieheltä koettanut monasti kysellä, että millaiset hiukset olisi kivat, pitäisikö sitä leikkauttaa taas otsahiukset ja sitä rataa. Pituutta hiuksille kun on alkanut kertyä sen verran, ettei näitä enää lyhyeksi raaski leikata.

Heinäkuu 2011
Huhtikuu 2012
Pakkohan sitä vertailun vuoksi on pari kuvaa pistää, näkee itsekin, paljonko niille hiuksille on loppupeleissä tullut sitä pituutta. Huh huh! Ylempi kuva on otettu, kun kävin moikkaamassa Valkyriaa Helsingissä. Tuoreemman otin äsken ihan vain vertailun vuoksi miehen webkameralla, joten laatu on kova sama. (En jotenkin osaa hymyillä luontevasti..) Taustalla näkyy, mikäpä muukaan kuin Iron Maidenin Brave New World -seinälippu.

Ja taisipa olla ensimmäiset tunnistettavissa olevat naamakuvatkin? Uusi tulee ehkä, jos saan itseni oikeasti raahattua parturiin asti lähitulevaisuudessa.

25. huhtikuuta 2012

Haluaisin olla sinkku?

Tajusin tässä eräänä päivänä elämäntilanteestani valitellessa jotain hämmentävää. Käytännössä olen ollut viimeiset kuusi vuotta seurustelusuhteessa. Vaikka suhde välissä vaihtui, aikaa kahden suhteen välissä oli kuitenkin niin vähän, etten käytännössä koe olleeni sinkku enää sen jälkeen, kun täytin 15.

Se on hämmentävää. Mutta se selittää niin monta asiaa, että ihan häiritsee.

Välillä minulle tulee puuskia, että haluaisin olla yksin. Ei sillä, että miehessäni olisi mitään vikaa, kaipaan vain tietynlaista vapautta. Että voisi välillä tehdä jotain oman mielen mukaan, silloin kun itseä huvittaa, sopimatta kenenkään kanssa mitään etukäteen. Ja nyt, kun olen tottunut aina olemaan jonkun kanssa, yksin oleminen, hetkittäinkin, on omalla tavallaan pelottavaa. Tavallaan koen tietynlaista itsenäisyyden puutetta, kun en ole kunnolla kokeillut omia siipiäni missään vaiheessa. Ja välillä minä vähän pelkään, että se vaikuttaa tämänhetkisen suhteeni laatuun.

En oikein osaa puhua tästä kenenkään kanssa. Ystäväpiiristäni kukaan ei ole sellaisessa tilanteessa, että he täysin ymmärtäisivät valitusvirteni syyn. Lähimmät ystäväni seurustelevat, mutta he ovat aloittaneet suhteensa vanhempina ja kypsempinä. Yhden kanssa voisin kuvitella keskustelevani aiheesta, sillä hän miettii itsekin aina välillä, onko tämä suhde nyt sitä mitä hän haluaa. Mutta siinä, missä minä pelkään yksin oloa, hän on tottunut siihen. Onhan hänen kihlattunsa puolet vuodesta hukassa.

Toinen, kenelle voisin kuvitella puhuvani asiasta, sattuu sitten taas olemaan henkeen ja vereen romantikko - ja sinkku. Hän ei voi ymmärtää sitä, että valitan kaikin puolin toimivasta parisuhteesta ja haluan välillä olla yksin. Hän kun ei haluaisi ollenkaan olla yksin, vaan valittelee päivät pitkät siitä, ettei hänellä ole miestä.

Joten olen suhteessa, johon olen tyytyväinen, vaikka haluaisin samalla olla yksin, edes hetken. Katsella avoimesti hyvännäköisiä miehiä, ehkä flirttailla vähän ja koetella markkina-arvoani. Olisiko minulla minkäänlaista jakoa? En voi olla potematta lievää syyllisyyttä näistä ajatuksistani ja tuntemuksistani. Haluaisin kuitenkin olla hetken verran vapaa ja sen jälkeen luultavasti haluaisin takertua kultaani entistä tiukemmin.

22. huhtikuuta 2012

Epäeettistä älyllisyyden pohdintaa

Saan välillä todella epäeettisiä ajatuksia. Sellaisia, ettei niitä nyt kauhean monelle kehtaisi tunnustaakaan, mitä nyt suunnilleen samanhenkiselle lähipiirille. Nyt ajattelin kuitenkin, ihan oikeasti, kirjoittaa yhden epäeettisen ajatusketjuni tänne, kokonaisuudessaan.

Koko juttu lähti, kuten se liian usein lähtee, liikkeelle siitä, etten vain taas yksinkertaisesti kestänyt sitä, kuinka tyhmiä ihmiset osaavat välillä olla. En muista tilannetta, eikä sillä ole mitään väliäkään, mutta jostakin tulvahti taas sellainen käsittämätön ärtymys tyhmiä ihmisiä kohtaan. Enkä nyt yritä alleviivata, että olisin itse kauhean fiksu, ei, olen yleensä harvinaisen tyhmä, mutta silti on olemassa aivan liikaa niitä, jotka ovat minuakin tyhmempiä.

Ihmiskokeethan ovat hirveän epäeettisiä, kuten minusta on ajatus jalostamisestakin. Nämä kaksi asiaa kun yhdistetään, saadaan hyvin, hyvin epäeettinen ajatus. Voisiko ihmisiä jalostaa fiksummiksi? Toistan itseäni: ihmiskokeet ovat epäeettisiä, mutta voisiko tätä kokeilla esimerkiksi rotta-populaatiolla (vahingoittamatta eläimiä, tietenkin)? Jos otettaisiin rottalauma ja määritellään, mikä on keskivertoa älykkäämpää toimintaa ja lähdetään jalostamaan sitä, jalostuisiko laumasta ennen pitkään, sukupolvi toisensa jälkeen tavallista älykkäämpi rottalauma? Harmiton koe olisi sinällään epäeettinen, että jos älykkyyttä todella voisi jalostaa, se saattaisi herättää väärissä ihmisissä vääränlaisia ajatuksi.

Suunnittelin myös, miten tämä pitäisi toteuttaa ihmiskokeena. Koska en ole väkivallan ystävä (vaikka tietynlaista "arjalaisuutta" onkin haistettavissa), ajattelin ensimmäiseksi, että tietyn rajan alle jäävät yksilöt pitäisi kastroida. Pitäisi tehdä varmaksi, ettei "liian tyhmä" voi hankkia lapsia. Kysymys kuuluukin, mikä on tarpeeksi älykäs ja miten älykkyyttä edes tässä tilanteessa mitattaisiin. Ihmisoikeuksista lienee turha edes puhua. Tämä ajaisi maailman suorituskeskeisen Aasian suuntaan: säännöllisin väliajoin olisi kokeita ja mittauksia, joissa pitäisi pärjätä mahdollisimman hyvin. Kaikki alkaisi jo vaippaiässä. Jos keskimääräinen älykkyys kasvaisikin, olisiko siitä mitään hyötyä, kun kaikki energia menisi suunnattoman monimutkaisen (ja epäoikeudenmukaisen) järjestelmän pyörittämiseen? Ja miten kävisi vapaalle tahdolle ja unelmille? Osaisivatko ihmiset enää elää?

Älykkyys on yleensä yksi viihdyttävimmistä spekuloinnin aiheista, kun käymme Ravenin kanssa kävelyllä. Jos ihmisen jalostaminen älykkäämmäksi kävisi vielä (ehkä) teoreettisesti järkeen, viimeisin ajatuksemme ei. Entä, jos älykkyyttä voisi lisätä jonkinlaisella lääkkeellä tai rokotteella? Tämä ajatus nosti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia, mutta esitänpä niistä muutaman pohdittavaksi. Jos tällainen lääkeaine todella keksittäisiin, missä sen raja tulisi vastaan? Jos meidän mittapuullamme älykkäät ihmiset saisivat lisättyä itselleen älykyyttä vielä enemmän, millaiseksi ihmiskunta kehittyisi? Joutuisimmeko yhden yliälykkään henkilön vallan alle, salainen lääkeaine kiertäisi kovaan hintaan pimeillä markkinoilla, monet yrittäisivät tehdä sitä itse vai mitä ihmettä siitä voisikaan seurata?

Tekstin sävystä ehkä huomaa, että itse pidän liiallista älykkyyttä jonkinlaisena uhkana vapaalle mielelle ja unelmille. Enkä nyt väitä, etteivät älykkäät ihmiset unelmoisi niin kuin kaikki muutkin, mutta jokseenkin, kun näitä asioita miettii, sitä maalaa aina itselleen kuvan onnettomasta, sieluttomasta maailmasta, jossa vain älykkyydellä on merkitystä, eikä teoilla tai unelmilla. Ja silti jotenkin hassusti tulee mieli kokeilla, jos vain voisi koettaa, että miten siinä oikeasti kävisi.

Tämä pitkä selitys on hyvä lopettaa siihen toteamukseen, että ihmiset eivät tunnu ikinä osaavan ajatella asioita loppuun. Jälleen yksi ihmisrodun vika, ollaan olevinaan niin fiksuja, eikä silti osata ajatella tekojen seurauksia. Onko se älykkyys oikeasti niin hienoa sitten loppupeleissä?

P.S. Ensimmäinen ajastettu postaus!

20. huhtikuuta 2012

Blogihaaste: Parasta minussa

Hopsansaa, sain sitten ihka ensimmäisen haasteen ikinä. Haaste tuli Riinalta ja se kuuluu jotakuinkin näin: Kirjoita itsestäsi kahdeksan asiaa, joista pidät. Ulkonäkö/luonne/taito/mikä vain. Nyt on lupa kehua itseään! Laita haaste eteenpäin ainakin yhdelle bloggaajalle. Huh huh! Katsotaan, keksinkö kahdeksaa asiaa.

1. Hallitsen sanani. Ainakin silloin, kun niillä ei tarvitse ilmaista mielipidettä, vaan saa rauhassa maalailla kuvaa paikoista, henkilöistä, tapahtumista jne. Yksi parhaiten itselle mieleen jäänyt kuvaus lienee tämä:
"Naurua, joka kaartaa suupielet ylöspäin, mutta ei aivan karkaa huulien välistä tuulen vietäväksi."

2. Olen näppärä. Teen kaikenlaista pientä näperrystä ihan mielelläni kynsienlaitosta askartelun kautta kutomiseen ja neulomiseen. Olen pienestä asti ollut kova tekemään itse, mm. paperinuket askarreltiin ja Dublo-legojen ukoille piti saada puettavat/riisuttavat takit ja paidat. Voi sitä paperisilpun ja teipin määrää...

3. Osaan käyttää värejä. Tai sitten luulen vain. Oli kyse värittämsiestä tai sisustamisesta, löydän aina silmääni miellyttävän kokonaisuuden, joka näyttää jonkun muunkin mielestä jos ei suoranaisen hyvältä niin ei nyt pahalta ainakaan. (Vaatteissa en jostain syystä luota värisilmääni, joten vaatekaappini sisältö on aika pitkälti musta-harmaa-valkoinen, pari värikästä paitaa ja monet siniset/tummat farkut.)

4. Innostun herkästi. Se on kivaa, kun saa suuren kipinän ihan pieniinkin asioihin todella helposti! Kääntöpuolena tässä on kyllä se, ettei se kipinä yleensä jaksa loistaa kauhean pitkään, vaan keksin hyvin pian uuden, mielenkiintoisemman jutun.

5. Luovuus. Vaikkei luovuuteni ole aivan sellaista kuin haluaisin, huomaan usein, että osaan tarpeen vaatiessa (ja etenkin tarpeettomasti) ajatella hyvinkin luovasti. Lisäksi kaikkein luovimmat ja toisaalta typerimmät ajatukset saavat yleensä vähän liikaa puhtia ja sitten tulee seliteltyä mitä sattuu. (Jos sitä ette vielä ole huomanneet, niin ehkä seuraavasta merkinnästä sitten.)

6. Silmäni. Niissä ei toisaalta ole mitään ihmeellistä, ne ovat epämääräisen harmaansävyiset, ja niistä voi löytää minkä vain värin, kun tarpeeksi katsoo. Silmissä kuitenkin on yleensäkin jotain (ehkä ne tosiaan ovat sielun peilit, ken tietää) ja pidän siitä tosiasiasta, että oikeassa valaistuksessa sen huomaa helposti, että toinen silmistäni on sinisempi ja toinen vihreämpi. Ei liian suuri ero, mutta sellainen, että koulussakin pariin kertaan on joku jäänyt ihmettelemään, että hetkinen, sullahan on eri väriset silmät.

7. Sarkasmi ja huumorintajuni muutenkin. Koen omaavani harvinaisen monipuolisen huumorintajun, ja etenkin väsyneenä naurattaa kaikki. Se on kuitenkin piristävää, kun tajuaa päivän aikana käyttäneensä suuren osan hereilläoloajasta nauraen tai virnuillen itsekseen, eikä tule mökötettyä. Välillä kyllä hävettää, kun ehkä vähän huonon maun mainoslauseet/"vitsit" (kuten erään pikavippiyrityksen "Hillot tilille" tai "Paljonko pannaan?") saavat suupielet nykimään.

8. Piirrän. Tämä liittyy taas enemmän värien käyttöön kuin itse piirtämiseen, sillä mielestäni väritän paremmin kuin piirrän, mutta valehtelisin, jos väittäisin, että olen surkea piirtäjä. Parannettavan varaa on, paljon, enkä ihan sitä omaa tyyliänikään ole mielestäni vielä löytänyt, mutta pysyy se kynä kädessä kaikesta huolimatta. Ja nautin piirtämisestä, vaikka yleisesti ottaen teen sitä aivan liian vähän.

Ja koska haasteessa käskettiin haastaa vähintään yksi bloggaaja, heitämpä tämän rakkaalle Karusellipojalle, päivää piristämään. ♥

9. huhtikuuta 2012

Kirjoittamisesta

Olen mietiskellyt viime aikoina paljon kaikenlaista, tulematta mihinkään tulokseen tai saamatta minkäänlaisia ajatuksia kirjoitettua ylös. Olen myös seuraillut erilaisia blogeja hajamielisesti, enemmän tai vähemmän lueskellen. Jokaisella on kuitenkin jotakin yhteistä: niillä on painopiste. Sitten aloin mietiskellä omaa blogiani, sitä, kuinka hajanaisesti puran tänne ajatuksiani, kuinka vähän niillä on yhteyttä toisiinsa. Kuinka äkkiä minä vaihdan mielipidettä tai ajatusta ääripäästä toiseen. Jos näin, tai siitenkin ehkä näin.

Sain (jo) lukioaikana kuulla, etten osaa pitäytyä yhdessä mielipiteessä. Äidinkielen opettaja meni yhden esseen palautuksessa toteamaan, että kirjoittamiseni olisi huomattavasti parempaa, jos pitäytyisin yhdessä ajatuksessa ja markkinoisin sen lukijalle omanani. Ehkä sen jo aiemmista merkinnöistäni huomaa, etten minä osaa tehdä niin. En osaa astua yhden mielipiteen taakse aivan täysin, en ainakaan silloin, kun asia voisi mielestäni olla jotenkin toisinkin.

Harvoin osaan myös oikeasti kirjoittaa mitä tarkoitan. Vaikka minulla olisi aloittaessani kuinka selkeä käsitys siitä, mitä haluan sanoa ja miten sen haluan sanoa, onnistun yleensä unohtamaan sanat ennen kuin saan ne kirjoitettua. Niinpä tekstistä tulee yleensä enemmän tai vähemmän tajunnanvirtaa ja usein hukkaan alkuperäisen punaisen langan.

Suurin ongelmani lienee kuitenkin se, miten tekstit kannattaisi lopettaa.

9. maaliskuuta 2012

KONY 12

Mikä helvetti? En mitenkään jaksanut kulutta puolta tuntia katsoen mm. Facebookissa kiertävää videota. En siis todellakaan tiedä mistä on kyse, mutta siitä voi päätellä jo jotakin, että millaiset ihmiset sitä jakavat. Äärimmäisen helposti provosoitavat, eivät ne korttelin kirkkaimmat lamput. Yksikään oikeasti fiksulta vaikuttava ihminen ei ole kyseistä videota (ainakaan minun Facebookissani) jakanut.

Luin myös jostain ohimennen spekulaatiota, kuinka luotettava tuon videon julkaissut Invisible Children on. No, lyhyen taustatutkimuksen jälkeen, kyse on järjestöstä, jonka (tämähetkinen?) tavoite on kasvattaa maailman tietoisuutta Herran vastarinta-armeijasta (LRA) ja ehkäistä lasten pakkovärväämistä tähän sissiarmeijaan, tai jotakin sen suuntaista.

Osoitan taas olevani täysiverinen ensimmäisen maailman valkoihoinen. En edelleenkään aio katsoa videota selvittääkseni, mistä todella on kyse. Enkä todellakaan aio lahoittaa rahojani, vaikka ajatus olisi kuinka hyvä. Tiedän, pienellä rahalla saisi jo paljon aikaan kolmannessa maailmassa, mutta minulla ei oikeasti ole tahtoa tai varaa.

EDIT// Lisää taustatietoa/yski mielipide tähän täältä. (Englanniksi tosin ja sieltä löytyy jatkolinkkejä aiheeseen, miksi vastustaa KONY 2012-liikettä.)

5. maaliskuuta 2012

Ärtymystä ja turhanpäiväisyyksiä

Minua ottaa päähän, aivan suunnattoman paljon. Keskustelin Valkyrian kanssa harvinaisen "arkaluontoisesta" aiheesta, tai ainakin me olimme sen kanssa hyvin napit vastakkain. Vertailimme nimittäin oppejamme siitä, miten ihmisen seksuaalisuus määrittyy. Aihe, josta minun ei ehkä pitäisi käydä keskustelua ihmisen kanssa, joka teilaa sen, kuinka suuri vaikutus geneettisellä perimällä tässäkin on. No.. Minun päänsärkyni.

Minulle opetettiin lukiossa, että käytännössä kaikki (joitain poikkeuksia lukuunottamatta, loogisesti) ovat väliinputoajia. Ettei ääripäitä oikeasti edusta kuin hyvin pieni murto-osa väestöstä. Olen myös aiemmassa merkinnässäni (kt. Seksuaalista musiikkia) väittänyt, ettei ihminen voi täysin tiedostaa seksuaalista suuntautumistaan ja pysyn kannassani edelleen. Tämän mielipiteen myötä sain itselleni lisänimen "heterovihaaja".

Koska olen herkästi ärähtävä ja piikikkyyteen taipuva yksilö, otin sitten suhteellisen typerän esimerkin osoittaakseni Valkyrialle pointtini. Kuvitellaan, että on mieshenkilö, joka pitää itseään täytenä heterona. Geeneissä kuitenkin lukee, että ollessaan tekemisissä yli kaksi metriä pitkien miesten kanssa, joilla on jäänsiniset silmät, on mahdollista, jos valaistus on sopivanlainen, että kuvitteellinen koehenkilömme tajuaa olevansa kiinnostunut miehistä. Kaikkien ehtojen täyttyessäkin todennäköisyys on pieni, sanotaan 2%. Esiteltyäni koehenkilön, kysyin häneltä, onko kyseessä bi vai hetero.

Vastaus, joka tavallaan hämmensi minua, kuului, että koehenkilö olisi bi. Ongelma vain on, ettei koehenkilö luultavasti koskaan tulisi tietämään sitä. Olisin itse sanonut miehen olevan hetero ja luulin olevani ovela, että Valkyria tajuaisi mitä tarkoitan sillä, kun sanon, ettei luultavasti kukaan ole 100% hetero. Valkyria on myös vakaasti sitä mieltä, että ihminen tietää itse, varmasti, onko sitä täysin hetero vai ei. Hän myös kysyi kärkkäästi, sanonko jokaiselle, joka pitää itseään täytenä heterona, ettei se ole geneettisesti todennäköistä. En tietenkään sano, mutten usko kenenkään silti tietävän täydellisesti omaa seksuaalisuuttaan.

Palatakseni aiemmin tekstissä vilahtaneeseen vanhaan merkintääni, olen oppinut uuden lokeron. Tai uusia lokeroita aika paljonkin. Mainitsen näistä "uusista" tuttavuuksista vain kaksi: a-seksuaali ja bi-curious. A-seksuaali voi sijoittua mihin vain yleisessä kolmen lokeron järjestelmässä, sillä a-seksuaalisuus ei määrittele mitenkään kiinnostuksen kohteena olevan sukupuolta. Kyse on enemmän kiinnostuksen tyypistä. Bi-curious sen sijaan sanoo varmasti jotakin niille, jotka osaavat vähän englantia. Kun tämä lokero lisätään aikaisempaan kolmen lokeron malliin, saadaan seuraavanlainen lokerointi:

hetero - bi-curious - bi - bi-curious - homo

Kyse on siis yhdessä sukupuolessa pitäytynyt henkilö, jolla voisi mahdollisesti olla kiinnostusta myös siihen toiseen sukupuoleen, ainakin kokeilumielessä jos ei tosissaan.

P.S. Korkeakouluhaut alkoivat tänään, iiks!

26. helmikuuta 2012

Minusta tulee isona - vai tuleeko sittenkään?

Minulla on ollut vuosien aikana monen monituista haavetta ja toiveammattia. Kuten suunnilleen jokainen (ainakin omasta ystäväpiiristäni) olen joskus halunnut (luokan)opettajaksi. Olen halunnut myös kirjailijaksi hyvin pitkään ja viime aikoina olen löytänyt yhä kasvavaa kiinnostusta kirjastossa työskentelyä kohtaan. Vielä viime vuonna halusin tosissani tehdä kuvittajan töitä, mutta se on väistynyt "realistisempien" haaveiden tieltä.

Näin yhteishaun lähestyessä on jälleen aika tehdä valintoja. Mitä minä todella haluan tehdä? Kannattaako minun kuluttaa taas vähintään vuosi tehden jotakin, mitä en oikeasti halua? Tiedänkö, mitä todella haluan, ennen kuin olen kokeillut vähintään seitsemää muuta? No, oli miten oli, aion taas tänä vuonna täyttää kunnianhimoisesti hakemukset kahteen yliopistoon ja ainakin yhteen ammattikorkeaan. Saa nähdä miten käy. Nyt tarvitsisi jaksaa valmistautua pääsykokeisiin oikein urakalla.

Välillä mietin itsekseni, tuleeko minusta koskaan mitään. Olen aina ollut hyvä elämään haavemaailmoissa, mutta olen niin tavattoman laiska, että olen pysynyt hyvin keskivertoasteikolla vähän jokaisella elämän saralla - välillä tipahtanut jopa sen rajan alapuolelle. Epäilykset eivät kuitenkaan ole saaneet minua luovuttamaan, ainakaan toistaiseksi. Ehkä minä olen yksi niistä ikuisista opiskelijoista, jotka hakevat elämälleen suuntaa vähän joka paikasta, mutteivät saa koskaan mitään aikaiseksi?

24. helmikuuta 2012

Saippuakuplia

Muistan, kuinka joskus yläluokilla (en muista tarkkaan olinko 5. vai 6. luokalla, koska sama opettaja opetti minulle kummallakin - 4. luokalla en kuitenkaan enää silloin ollut) silloinen maantiedonopettajamme sattui kertomaan hajumuistista. Hänen esimerkkinsä liittyi siihen, kun hän vuosia oman palvelusaikansa jälkeen (kyse siis on miesopettajasta) oli palannut kasarmille, jossa oli palveluksensa suorittanut ja kuinka tuvan ominaistuoksu rysäytti mieleen paljon muistoja.





Tämä muisto palasi mieleeni, kun tiskasin. Pitkän aikaa meillä on ollut näitä uusia, hajustettuja Fairyja (mm. omenaa ja sitruunaa) ja pääsin sitten viimein avaamaan uuden, perus-Fairypullon. Varmaan jokainen tietää miltä perinteinen Fairy tuoksuu. Ja se tuoksu vei minut hetkessä ja vain hetkeksi vuosien taa. Hetken olin jälleen se alle kouluikäinen tyttö, seisomassa ensimmäisen kotimme tiskipöydän vieressä, malttamattomana. Äiti täytti saippuakulpapurkin (en tiedä, miksi sitä sanoisin), kuivasi sen rättiin ja ojensi sen käteeni, enkä muista ehdinkö huikata kiitostakaan, kun jo kipitin ulos.


Asuimme silloin haaleankeltaisessa rivitalossa. Asuntomme oli tieltä katsottuna kauimmainen ja naapurustossa asui muutama suunnilleen saman ikäinen lapsi. Enkä ollut silloin yksin puhaltelemassa saippuakuplia, uskaltaisin väittää. Luultavasti kyse oli nimenomaan siitä, että "minä, kun kaikki muutkin".


Projekti "50 faktaa minusta" on toistaiseksi tauolla. Hoidan sen kyllä loppuun, jahka ehdin. Ja kaikki kuvat on otettu we♥it:sta.

6. helmikuuta 2012

50 satunnaista asiaa, osa II

Aika jatkella siitä, mihin viimeksi jäätiin.

11. Olen "hörhö".
Hörhöily on niin laaja ilmiö, että rajataanpas vähän. Oma hörhöilyni siis rajoittuu lähinnä roolipeleihin ja kaikkeen fantasia-aiheiseen. Olen siis pelannut pöytäroolipelejä, eniten D&D 2.0:aa, mutta Pathfinderiakin olen kerran päässyt kokeilemaan, sekä paria muuta systeemiä, joiden nimiä en ikävä kyllä muista. Muutenkin kaikenlainen old school fantasia on lähellä sydäntä, tykkään lukea perinteistä ja vähän vähemmänkin perinteistä fantasiakirjallisuutta (mainittakoon DragonLance-saaga ja Abhorsen-trilogia). Perinteitä raiskaavaan materiaaliin en yleensä jaksa tutustua (esim. Twilight).

12. Omistan 12 noppasettiä.
Tämä liittyy siis hyvinkin vahvasti edelliseen kohtaan. Yhdessä noppasetissä on 7 erilaista noppaa. D4 eli nelitahoinen, D6 eli kuusitahoinen (tavallinen arpakuutio), D8 eli kahdeksantahoinen, kaksi D10:ä eli kymmentahoista, D12 eli kaksitoistatahoinen ja D20 eli kaksikymmentahoinen. Alla oleva kuva antaa osviittaa millainen noppasetti voi olla, joskaan minulla ei tuollaista ole. Omani ovat "perinteisiä", kuviottomia noppia, joista ehkä joskus kuvia, kun kamera toimii.
(Ja siis yksinkertaisella kertolaskulla 12*7 päästään siihen, että minulla on tällä hetkellä omistuksessani yhteensä 84 noppaa.)

En omista, kuva täältä.

13. Katson animea ja luen mangaa.
Japani-ilmiö! Eli selvennykseksi, manga on japanilainen sarjakuva ja anime on käytännössä liikkuvaa mangaa. Eli katson piirrettyjä ja luen sarjakuvia. Kerään muutamaa mangaa, mainitakseni vaikka muutaman: Girl Got Game (ilmestyy nykyään suomeksi nimellä Power!), Vampire knight, Black butler ja xXx Holic. Mitään en ole siis vielä saanut kerättyä loppuun asti, mutta noita minulla on useamman pokkarin verran. Ja sitten on niitä, joita en varmaan koskaan vaivaudu keräämään loppuun asti.
Animea en ihan hirveästi ala listata, niitä on tullut katsottua kuitenkin niin paljon. Viimeisimpänä olen katsonut Ben-ton ja Boku wa Tomodachi ga Sukunain. Vanhempia sarjoja, joita on joskus tullut katsottua ovat muiden muassa Great Teacher Onizuka, Hajime no Ippo sekä xXx Holic. Katson lähinnä animea miehekkeeni kanssa, joten sarjat ovat aika pitkälti valittu niin, että ne miellyttäisivät molempia osapuolia jotenkin.

14. Tykkään lastenohjelmista.
Eli katson minä muitakin piirrettyjä kuin animea! Mieleenpainuvimpia ja jollain tavoin parhaimpia ovat Muumit, Halinallet, Prätkähiiret ja Turtlesit. Vanhat piirretyt kunniaan, nämä nykyajan "lastenohjelmat" ovat hirveitä. Eikö sillä ole enää mitään väliä, millaisia vaikutteita lapsille annetaan television kautta?

Tätäkään en omista, nappasin täältä.

15. Soittelen harrastelijanomaisesti.
En ole koskaan suostunut menemään yhdellekään soittotunnille. Näin jälkeenpäin se harmittaa, eikä oikein tiedä, kehtaako sitä enää näin "vanhana" aloittaa, joten soittaminen on jäänyt sellaiseksi satunnaiseksi kokeilemiseksi. Rakastan pianoa soittimena yli kaiken ja minulla on sellainen olo, että jopa ymmärrän miten sen sielunelämä kulkee. Tunnen siis "osaavani" soittaa pianoa edes vähän, vaikka joku kehtaisi varmasti olla eri mieltä. Viimeaikoina on kuitenkin tullut rämpyteltyä kitaraa, ja vähän bassoakin, kun sellainen ilmaantui meidän talouteemme yhtäkkiä yllättäin.
Kesällä mieheke siis osti Ibanezin sähköakustisen kitaran. Sitä on tullut epäsäännöllisesti rämpyteltyä, innostun siitä aina epäsäännöllisesti uudelleen ja uudelleen. Ainoa, mikä välillä vähän vie sitä intoa on viritysmittari, josta paristot ovat päässeet loppumaan. Nyt siinä on onneksi taas toimivat paristot, niin saa sen soittimen kuulostamaan suhteellisen oikealta. Sähköbasso tosiaan vain ilmestyi meille eräänä iltana, kun mieheke oli viettämässä poikien kanssa iltaa. Seurueen basisti kun oli ostanut uuden ja antoi vanhansa pois. Ibanez on sekin, eli meillä on kaksi "Ibanez-vauvaa". ♥

16. Piirtelen.
Sen joku blogia selaillut/lukenut on saattanut aavistaakin. Koen silläkin saralla olevani täydellisen aloittelija, mikään ei koskaan ole tarpeeksi hyvää, enkä jaksa harjoitella, että tulisin paremmaksi. Piirtelen siis vain lähinnä luonnoksia ja kokeilunomaisia, nopeita väkerryksiä, enkä koskaan saa mitään valmiiksi asti ilman ulkopuolista painostusta. Yksi haaveistani oli jossain vaiheessa päästä kuvittajaksi, mutta koin sitemmin itse, etteivät taitoni tällä asteella riitä millään. Joten se jäi sinne mahdollisesti toteutettavien koriin, jos joskus vaikka ihmeellisesti parannun piirtäjänä tai jotakin. Eihän sitä koskaan tiedä.

17. Kirjoittelen, luovastikin.
Tällä hetkellä siis kulutan aikaani opiskelemalla avoimessa yliopistossa luovaa kirjoittamista. Proosa on vanhaa kauraa ja sitä on kiva huvikseen väkertää, mutta myöhemmin kunnolla tutuiksi tulleet runot ja draamat nostattivat vahvan, kielteisen asenteen. Ehkä tämä tästä.
Minulla on "pöytälaatikossa", eli tietokoneeni uumenissa jos jonkunlaista aloitettua tekstiä ja muutama valmis, muutaman sivun novellikin. Tai valmis ja valmis, niitä saisi varmasti hiottua suunnasta tai toisestakin. Eniten tällä hetkellä kirjoittelen MSN Messengeriä hyväksikäyttäen tekstiroolipeliä yhden ihmisen kanssa. Parhaimmillaan aktiivisia roolipelikavereita on ollut neljä samaan aikaan. Jokin viehätys tekstiroolipelissä on, sillä olen aloittanut sen jo aivan nappulana ja vielä vain jaksan jatkaa.

18. En ole ainoa lapsi.
Olen veljeni maininnut useampaankin otteeseen, mutta selvennettäköön vielä tosiaan, että minulla on yksi isoveli. Kaksi vuotta vanhempana hän ei ole liian vanha ja samalla kuitenkin tarpeeksi vanha. Olemme aina olleet läheisiä ja olen aina liikkunut suhteellisen paljon hänen kavereidensa kanssa. Veljeni on tutustuttanut minut moniin asioihin, kuten roolipeleihin, DragonLance-saagaan ja niin edelleen.

19. En kestä kauhua juuri ollenkaan.
Tämä tuli mieleeni siitä, että paras tätä faktaa havannoiva esimerkki liittyy juuri isoveljeeni. Joskus, vuonna 2002, kun olin vielä 11-vuotias, ilmestyi mielipiteitä jakava Hollywood-versio eräästä japanilaisesta kauhuelokuvasta. The Ring kuuluu niihin elokuviin, joita en tähänkään päivään mennessä ole suostunut katsomaan. Se johtuu ihan vain siitä, että veljeni katsoi tämän pätkän. (Täytyy myöntää, etten muista oliko se vuonna 2002 vai myöhemmin.) Sen nähtyään hän ystävällisesti tuli ja selitti minulle elokuvan juonen. Kun siihen juonikaareen liittää tarpeeksi vilkkaan mielikuvituksen, saatiin kahden viikon edestä painajaisia ja syvä kauhu koko elokuvaa kohtaan. En oikeastaan usko, että se on niin pelottava, mutta jos joku muu on joskus nähnyt painajaisia näkemättä itse elokuvaa, ymmärtää varmaan sen, että kynnys katsoa tuo elokuva kymmenenkin vuoden jälkeen saattaa olla yllättävän korkea.

Kiitos IMDb, että lainaatte.

20. Olen suuresti riippuvainen muiden mielialasta.
Miten tämän selittäisi yksinkertaisesti? Silloin, kun minulla on hyvä päivä, minusta on kauhean kiusallista olla ihmisen kanssa, joka on ärtynyt, väsynyt, kiukkuinen tai muuten vain huonolla tuulella. Saatan jopa lopulta ärtyä siitä, että kaikilla muilla on huono päivä ja näinollen muut kieltävät minulta hyvän päiväni. Kuuluneeko tämä empatian piiriin?
Sitten taas, kun itselläni on huono päivä, se näkyy ja kuuluu. Valitan jatkuvasti, ihan kaikesta, tiuskin ja puhahtelen, käyttäydyn kuin jokainen minulta pyydetty asia olisi liikaa vaadittu. Tärkeintä huonossa päivässä on se, että sen saa päästää ulos. Sen jälkeen, kun on valittanut ja puhahdellut tarpeeksi, maailma on taas paljon valoisampi paikka.

Ja tässä toinen osa, näillä näkymin tulee vielä kolme, jos jatkossakin satuilen näin paljon joka kohtaan.

30. tammikuuta 2012

50 satunnaista asiaa, osa I

Ajattelin, kun se ensimmäisen bloggausvuoden täyttyminenkin pääsi vain livahtamaan minulta ohi, että tekisin nyt jotain erilaista viidennenkymmenennen merkinnän kunniaksi. Mietiskelin tätä itsekseni ja päätin sitten pistää vähän haastetta peliin. Eli 50 satunnaista asiaa ja faktaa allekirjoittaneesta. Huu, roisia.

1. Olen yli 20-vuotias nainen.
Upeaa, ihmeellistä ja kaikin puolin hämmästyttävää.  Eli siis tosiaan ruudun tällä puolella kirjoittelee tänä vuonna 22 täyttävä naisihminen. Se on ehkä se perusfakta, josta on hyvä lähteä liikkeelle.

2. Olen ylioppilas.
Suurin saavutukseni tämänastisessa elämässäni taitaa olla valkolakin saaminen. En tehnyt sitä mitenkään juhlittavin tuloksin, mutta teinpä kuitenkin. Kirjoitin äidinkielen, (pitkän) englannin, pitkän matematiikan, biologian ja maantiedon. Vaikka logiikka on aina ollut enemmän minun juttuni kuin kielet, vahvimmin suoritin äidinkielen ja englannin ylioppilaskokeet. Matematiikan sen sijaan läpäisin rimaa hipoen. En vieläkään osaa derivoida.

En omista, kuva täältä.


3. Pidän lapsista.
Tätä on sivuuttu ainakin yhdessä merkinnässä, mutta pääosin pidän lapsista. Kunhan ne ovat tarpeeksi vanhoja kommunikoimaan selkokielellä ja tarpeeksi nuoria, ettei niiden tarvitse esittää jotakin, jota ne eivät todellakaan ole. Ja kaikkein tärkeintä, ainamkin toistaiseksi, kunhan ne ovat jonkun muun. Olin vuoden ala-asteella kouluavustajana heti lukion jälkeen ja vietettyäni n. 6 tuntia päivässä pääasiassa 9-10 -vuotiaiden  lasten kanssa, olen yhä entistä enemmän sitä mieltä, että todella pidän lapsista. Kunhan niistä ei tarvitse kantaa liiaksi vastuuta.

4. Olen kävelevä ristiriita.
Tämäkin on saattanut olla luettavissa rivien välistä.  Selvennän tätä kuitenkin vähän, tarkoitan nimittäin ennen kaikkea suhtautuvani itseeni ristiriitaisesti. Toisaalta pidän itseäni ihan fiksuna, joskin välillä tunnen oloni todella typeräksi, yksinkertaiseksi ja lapselliseksi. Ja näitä esimerkkejä on lukuisia.

5. Vastustan yleensä jotakin asiaa viimeiseen asti, vain rakastuakseni siihen palavasti.
Eniten tämä näkyy elokuvissa ja sarjoissa, joita katson lähinnä miesystäväni kanssa. "Miten tämä voi olla hyvä, kun siinä on se ja se näyttelijä?" "En minä tiedä aiheesta ennestään mitään, en minä jaksa katsoa." "Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta!"
Yksi näistä uusimmista rakkauksista on ehdottomasti YLElläkin näytettävä Uusi Sherlock, joka ei kylläkään herättänyt aivan hirveästi vastahankaa. Hieman harmittaa, etten ole ennen perehtynyt Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesiin kunnolla, mutta kirjahyllyssä odottaa tuollainen tiiliskivi, joka kantaa nimeä The complete stories of Sherlock Holmes, eli ehkä vielä joskus.

Benedict Cumberbatch muuten vie Robert Downey Jr.:n ihan 6-0 ♥

6. Olen vaikutuksille altis.
Loppujen lopuksi olen ihminen, jonka mielipiteisiin on helppoa vaikuttaa fiksun kuuloisilla perusteluilla. Paras tapa vakuuttaa minut, on käyttää pitkiä lauseita, joissa on edes hitunen sisältöä. Se poliittinen ja täysinturha "En voi suoraan sanoa, etten ota kantaa, muttei minulla ole tähän muutakaan sanomista, vaihdanpa aiheen" "perustelu" ei toimi minuun. Eli ihan niin altis vaikutuksille en sentään ole, mutta isoveljelläni on kyllä hyvin hallussa tuo omien mielipiteiden perustelu, ja aika vakaitakin mielipiteitäni on siltä taholta kyseenalaistettu. Että kiitosta vain, velikulta. ;)

7. En ole nähnyt yhtäkään Tähtien sota -elokuvaa kokonaan.
Haha, tästä saavutuksesta kehtaan myöntää olevani jopa ylpeä. Huolimatta kaikista niistä ystävistä ja tutuista, jotka ovat jopa miltei fanaattisia kyseiseen elokuvasarjaan, olen nähnyt vain 20 minuuttia sarjan vanhimmasta elokuvasta. Olen kuulemma jättänyt monen monta muutakin enemmän tai vähemmän klassikkoa katsomatta, mutta hyvin tässä on pärjätty! Sen verran minäkin kuitenkin tiedän, että tunnistan hahmoja/paikkoja/asioita, jotka liittyvät Tähtien sotaan ja erotanpa sen Star Trekistä ja musita yhtä hullaannuttavista sci-fi sarjoista ja elokuvista, joita en tosiaan ole aivan hirveällä mielenkiinnolla seurannut. Aiheeseen liittyviä, oivaltavia sisustusjulisteita:

R2D2
C-3PO
Nämä ja monet muut hymähdyttävät sisustusjulisteet bongailin täältä.

8. Rakastan Muumeja.
Kukapa ei? Meidän taloudesta (=poikaystävän asunnolta) löytyy tällä hetkellä kaksi muumimukia. Tekisi kyllä mieli ostaa niitä aina lisää, kun ne on niin kivoja. ♥ Kuvat jöllin täältä.
Miehen ♥
Minun ♥

9. Olen tässä kirjoitellessani kuunnellut pelkästään Red Hot Chili Peppersiä.
Musiikkimakuni on vähän laidasta laitaan. Tänään Anthony Kiedisin ääni on kuulostanut sen verran hyvältä, etten ole vaivautunut painamaan shufflea päälle. Mutta soittolistaltani löytyy mm. Katy Perrya, Helloweenia, Ramonesia, The Rolling Stonesia, Disturbedia, Guns and Rosesia jne. Mainittakoon vielä Final Fantasy IX:n Official Sound Track. Vähän sitä ja tätä siis.
Ja playerina toimii Winamp.


Mommy, where's daddy? by Red Hot Chili Peppers

10. Olen käynyt Hevostalli.netissä kohta 8 vuotta.
Hyvin, hyvin epäsäännöllisesti ja monta vuotta vietin pelkästään Tarinatuokion puolella. Nyt olen kuitenkin aikani kuluksi päätynyt selailemaan Yleistä puolta. Tässäkin faktassa on hauskinta se, etten ole koskaan ollut heppatyttö. Tiettävästi olen ollut kokonaiset kolme kertaa hevosen selässä ja viimeinen kerta jätti niin mieleenpainuvat muistot, ettei minulla todellakaan ole mikään hinku takaisin. En siis pudonnut tai mitään, olen vain korkeanpaikankammoinen ja serkkuni laittoi allani olevan konin liikkumaan aivan liian nopeasti.

Innostuin nyt laittamaan noita kuvia tuonne väliin sen verran, että taidan pätkäistä tämän merkinnän tähän. Ensimmäsiet kymmenen faktaa käsitelty, jos jollekin heräsi kysymyksiä, niitä saa aina esittää.

27. tammikuuta 2012

It's all about sex

Olen bloggaillut yli vuoden ja aloin miettiä miksi minä ylipäätään aloitin bloggaamisen. Elämäni ei ole mitenkään ylitsevuotavan mielenkiintoista, en harrasta mitään sellaista, en jaksa kertoa joka päivä, että käytin taas olohousuja ja toppia ja hengailin koko päivän kotona ja niin edelleen. Eivätkä minun ajatukseni todellakaan ole sieltä fiksuimmasta päästä. Silti, jostain syystä, minulla on blogi, jota kirjoittelen säännöllisen epäsäännöllisesti ja johon keksin sanottavaa. Ehkä se oli tarvetta kuulostaa fiksulta, en tiedä, sillä elävässä elämässä möläyttelen mitä sattuu (vrt. Tuuli ei heiluta varjoja).

Kohteliaisuuden muassa minun tulee varoittaa, että seuraavat hajatelmat eivät välttämättä sovi perheen pienimmille tai niille pilkuntarkoille viisastelijoille, joilla ei ole parempaa tekemistä kuin mäkättää järjettömistä ajatuksista.

Eli siis, päätin kertoa niistä järjettömistä ajatuksista, joita ei oikeastaan edes tarvitsisi ajatella. Minulla on kuitenkin paha tapa ajatella näitä, hämmästyttävän usein. Tämänkertaiset ajatukset liittyvät seksiin ja neitsyisiin, ja kuten jo kerran sanoin, nämä ajatukset ovat yleensä niitä, jotka ovat parempi jättää ajattelematta.

On myös hyvä ensialkuun selventää, että henkilökohtainen suhteeni seksiin ei ole aivan tavallinen, enkä näin ollen täysin ymmärrä sellaisia tunteita ja henkisiä tiloja kuin "olla puutteessa". Sitä huolimatta lähden spekuloimaan sitä hivenen.

Minusta nimittäin on suunnattoman huvittavaa, että ihminen, joka tiettävästi on neitsyt, julistaa sitä, kuinka hän on niin puutteessa. Tämä on minusta huvittavaa lähinnä siksi, että miten ihminen, joka ei ole kokenut jotakin, voi tietää olevansa sen puutteessa? Ja nyt kenenkään on turha tulla selittämään minulle kuinka ihmisen geenit sitä ja hormoonit tätä. Olen hoitanut biologianopiskeluni kyllä, en tarvitse tästä mitään syväanalyysia. Leikin vain ajatustasolla.

Voidaan kysyä ihmiseltä, joka ei ole koksaan maistanut kahvia, että tekeekö hänen sitä mieli. Kyseinen henkilö saattaa olla viluissaan ja tietää sen, että kahvi on lämmin juoma, jolloin hän vastaa myöntävästi, mutta hän ei todella tiedä miltä se maistuu. Tällöin lämmittävyydestään huolimatta kokemus saattaa osoittautua pettymykseksi. Myöntäkää pois, kahvi on pahaa. Minä juon kahvia, olen juonut sitä joskus vähintään kolme kupillista päivässä, mutta silti se on yleensä pahaa.

Neitsyen tilanne on samankaltainen. Hän luultavasti tietää mitä seksi on, ainakin osittain (kaikki kun eivät tunnu tietävän, että se on muutakin kuin yhdyntää). Siihen liitetään myös luultavasti sellaisia asioita kuin läheisyys ja mielihyvä, varsinkin jos on tullut luettua esimerkiksi seksinovelleja. Sellainen kirjallisuus pitäisi kieltää, sillä niissä kaikki menee aina täydellisesti ja ne aivan todella antavat neitsyille väärän kuvan seksistä. Vaikka kuinka paukutaetaan päähän, ettei ensimmäisellä kerralla luultavasti todellakaan mikään mene täydellisesti, kaikenlainen fiktiivinen kirjallisuus nostaa turhia toiveita.

Joten luultavasti, vaikka olisi "niin puutteessa, että voisi naida vuohta", ensimmäinen seksikokemus on pettymys. Siinä sitä sitten kysytään itseltä, oliko tämä todella se, mitä haluttiin? Tässäkö oli se, mitä niin hehkutetaan ja minkä pitäisi olla niin upeaa?

Turhia ajatuksia, tiedän ja vankkurit karkasivat taas vähän omille teilleen. Kertokaa toki, jos tämä herätti teissä joitain ajatuksia.

EDIT// Seuraava merkintä on muuten 50. eli jos joku jostain syystä haluaa jotain erikoisempaa, nyt on aika avata kommenttiosio ja näpytellä toiveita sinne.

24. tammikuuta 2012

Poliittista liibalaabaa

Vaalien toinen kierros on nyt tapetilla muutenkin, joten miksenpä minäkin availisi vähän sanaista arkkuani tästä aiheesta.

Vaalikoneen mielestä kumpikaan toiselle kierrokselle sinnitelleistä herrasmiehistä ei ole minulle sopiva presidenttiehdokas. Pekka Haaviston tai Sauli Niinistön sijaan, vaalikone ehdotti minulle sellaisia nimiä kuin Paavo Lipponen ja Timo Soini (josta järkytyin ensialkuun). Se saattaa tosin johtua hyvin pitkälti siitä, että moneen tärkeään kysymykseen vastasin "En tiedä". Jos olisin ymmärtänyt paremmin, mitä kysymyksillä käytännössä tarkoitettiin, olisin saattanut vastata kunnolla ja näin ollen saattanut saada erilaisia tuloksia, ken tietää. Joka tapauksessa perehdyin pääasiassa vaalikoneen suosittelemiin ehdokkaisiin.

Oikeastaan ensimmäisellä kierroksella Haavisto ei ollut minulle ehdokas. Samalla lailla kuin Sari Essayah ja Eva Biaudet, hän vain lipui siellä ollen olemassa, muttei kuitenkaan. Oikeastaan Paavo Arhinmäki kuului tähän samaan kastiin. Osasin suunnilleen jokaisen ehdokkaan nimen, ainakin sinne päin, mutta puolista en tiennyt mitään. Olenko siis huono kansalainen kun en ottanut selvää?

Onnistuin myös välttelemään suunnilleen kaikki vaalipaneelit ja -mainokset. Ainoa, jonka todella näin, oli Paavo Lipposen vaalimainos, joka omalla kierolla tavallaan oli jokseenkin pelottava ja mieleen jäävä.


Yllä olevan mainoksen lisäksi näin pätkän, jossa Niinistö ja Lipponen olivat Uutisvuodossa. Eli en siis saanut mediasta vahingossa minkäänlaista tietoa ehdokkaista, joita en valmiiksi tuntenut. Se ei haitannut minua, sillä olin varma, ketä haluan äänestää. Kenellä on minun maailmankuvaani sopivat mielipiteet ja kuka osaa perustella omat, ehkä eriävänsäkin mielipiteet fiksusti. Pitää kuitenkin muistaa, että jokainen ehdokas on poliitikko ja minulla nyt sattuu olemaan omat epäilykseni poliitikoista, kuten varmaan jollain muullakin.

Huvittavinta tässä kuitenkin lienee nyt toisen kierroksen kuumottavin kysymys: Haluammeko presidentiksemme homon vai heteron? Naurettavaa. Aivan täydellisen, suorastaan käsittämättömän naurettavaa, minkä perusteella ihmiset äänestävät. Lähes kaikki mielipiteet, joita olen kuullut, pyörivät juurikin kahden ehdokkaan seksuaalisen suuntautumisen ympärillä - tai ei, Niinistöä ei yleensä vedetä näihin keskusteluihin mukaan ollenkaan. Kaksi vaihtoehtoa tuntuvat olevan kuitenkin seuraavat: "Hyi, mä en mitään hinttiä pressaksi äänestä" tai "Homot on jees, näytämpä suvaitsevuuteni äänestämällä homoehdokasta, kun sen mieskin on niin symppis." Näinkö se todella menee?

Etenkin keskustelupalstoilla, joissa kävijäkunnasta suuri osa on alle äänestysiän, kysymys vaaleista tuntuu kärjistyvän juurikin Haaviston homouteen. Ja siellä tuntuu monella "haavistolaisella" olevan sellainen kanta, että vain homofoobiset ihmiset äänestävät Niinistöä. En missään nimessä väitä, että kaikki "haavistolaiset" ajattelisivat näin, vaan ne internetissä nimettöminä suutaan aukovat "olet homo, olet automaattisesti söpö" -ihmiset. Ja yleensä kyse, ikävä kyllä, on nuorista naisista, eli ryhmästä, johon minäkin kuulun. Eräs ystävistäni, joka nyt taitaa ensimmäistä kertaa olla äänestysikäinen, totesi, että kyllä nyt toisella kierroksella pitää mennä äänestämään Haavistoa, niin saapahan isä homofoobikkona nenilleen.

Onko todella Haaviston homous se kysymys, joka vetää äänestäjät uurnille - puolesta tai vastaan?

18. tammikuuta 2012

Maailman suloisin hymy

Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä on kivaa, kun vieraatkin ihmiset hymyilevät ja minulla on tapana hymyillä vähän kaikille. Se tulee sillälailla luonnostaan, ettei tarvitse erikseen miettiä: "Mummo, hymyilen, lapsi, hymyilen, ärsyttävä nuori, hymyilen." Ilmeisesti joku muu harrastaa tätä samaa, tai sitten aivoton hengailuni paikallisbussissa aiheutti jollekin sympatia-kohtauksen, joka tapauksessa minulle hymyiltiin. Todella lämpimästi ja polvia notkauttavasti.

Olen myös niitä ihmisiä, jotka katselevat mielenkiinnolla väkijoukkoa ja miettivät ulkonäön perusteella, olisiko juuri tuo ihminen mielenkiintoinen ja miksi (ei). Etenkin tietyntyyliset ihmiset väistämättä herättävät minussa uinuvan uteliaisuuden: pitkähiuksiset miehet, sirorakenteiset tytöt ja niin edelleen. Tämä kyseinen hymyilijä ei olisi varmaan muuten herättänyt minun huomiotani mitenkään, mutta hänen hymynsä oli upea!

Työntääkseni itseni vielä kolmanteen lokeroon, olen niitä ihmisiä jotka "ihastuvat" helposti, juurikin sellaisten asioiden vuoksi kuin hurmaava hymy tai upeat silmät. Eli olen siis elänyt eilisen ja tämän päivän sen hymyn tuomassa ihastushekumassa. Jälkeenpäin en kuitenkaan rehellisesti sanottuna musita kuin hänen pörröiset hiuksensa ja sen paidanliepeen, joka vilahti takin helman alta. Ja tietenkin sen pienen leijuvan tunteen, jonka se hymy toi tullessaan. Todella, todella suloinen tapaus.

16. tammikuuta 2012

Uteliaisuus maan perii

Eli päätinpä nyt sortua kyselyyn. Olen pyrkinyt välttämään niitä, sillä blogin lukija- ja vierailuluvut ovat aika olemattomat. Johtunee ihan omasta epäaktiivisuudesta. Eli jokainen ihana, anonyymi tai ihan virallinen lukija voisi ruksia, jos jompikumpi vastausvaihtoehdoista miellyttää. Tuntui jotenkin hölmöltä lisätä sinne kokonaan kieltävä vastaus, sillä selväähän se on, että kaikki eivät tätä lue.

Haluaisin kauheasti kertoilla jostakin, mutten tiedä mistä. Teoreettisesti voisin ottaa kantaa vaikka presidentinvaaleihin tai Pohjois-Korean tilanteeseen, muttei tuo politiikka ole koskaan viehättänyt sen kummemmin, joten argumenttini olisivat jokseenkin köykäisiä ja asiapohjaltaan kyseenalaisia.

En ole myöskään lukenut vähään aikaan. Pitäisi ynnäillä nuo viime vuonna luetut sivumäärät ja kysäistä Villeltä, onko tämä muistanut merkitä omansa ylös. Sen jälkeen voisinkin katsoa, kuinka paljon sitä tuli otettua selkään meidän leikkimielisessä lukukilpailussamme. Ja kysyä, lähtisikö hän tänä vuonna samoille kilpasille.

Olen piirrellyt vähän, joskaan en mitään valmista tai upeaa. Valikoidut teokset löytää allekirjoittaneen DA:sta, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Olen vain saanut aika vähän mitään hienoa aikaiseksi, joten siellä on aika köyhät tuotokset. Ehkä aktivoidun silläkin saralla jossain vaiheessa.

Niin paljon aikaa ja silti ei saa mitään aikaiseksi.

13. tammikuuta 2012

Tilannekatsausta vaihteeksi

Olen viettänyt tässä viimeisen puolivuotta todellisena taivaanrannanmaalarina. Kulkenut kahden kaupungin väliä, opiskellut avoimessa yliopistossa luovaa kirjoittamista ja vain ollut. Olen kuitenkin koko ajan ollut kahden erilaisen tilanteen välillä. On ollut se entinen, rauhallinen asuminen poikaystäväni kanssa ja on ollut opiskelua toisella paikkakunnalla. En ole kuitenkaan kunnolla kummassakaan.

Olen yhä enenevissä määrin viettänyt aikaani poikaystävän asunnolla oman sijaisasuntoni sijaan. Minä vain kulutan päiviäni täällä, odottaen, että jokin pakottava syy vetää minut takaisin Turkuun. Opintoja on säälittävän vähän, tänä vuonna peräti viiden viikon ajan kahtena iltana viikossa. Ja sitten? Jaa'a.

Yhteishaku tulee taas maaliskuussa, joten siinä on hetkellisesti taas tekemistä. Laskeskelin, että tähän mennessä ilmoitettuja materiaaleja minun tulisi löytää kirjastosta viisi kirjaa. Ja Turun yliopistohan ilmoittaa vasta yhteishaun alettua, heh hee.

Tämä oli lähinnä tällainen "minä olen hengissä" merkintä. "Minä olen hengissä ja niin hemmetin tylsistynyt, ettei minulla ole mitään kerrottavaa." Pari biisiä piristämään päivää!


Kids by MGMT


Eyes wide open by Gotye