CRJ

Call me maybe by Carly Rae Jepsen

Järkytin Valkyrian, kun kerroin, etten ole kertaakaan elämäni aikana ollut lentokoneessa. Koko tunnustus tuli tehtyä, kun hän kertoi lentävänsä Kajaanista Helsinkiin. Ohimeneväksi tokaisuksi tarkoitettu lausahdukseni osoittautuikin varsinaiseksi keskustelunkääntäjäksi. Samalla tuli puheeksi korkeanpaikankammoni, jonka mainitsin aiemmin merkinnässä Korkealentoista sienistelyä. Vaikka Valkyria sitä ei nostanutkaan esille, aloin miettiä, iskisiköhän minuun aivan järkyttävä ahdistus lentokoneessa.

 
Cusiosity by Carly Rae Jepsen

Tämä menee nyt taas tällaiseksi "Mitä kuuluu ja missä mennään" kirjoitteluksi, kun ajatukseni eivät tahdo pysyä yhdessä asiassa kolmea sekuntia kauempaa. Huomenna on neljäs ja tämän kevään viimeinen pääsykoe. Kauhean luottavaisin mielin en uskalla olla, taaskaan, ja sainpa haukut siitäkin, kun en tiedä, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Tai en suoranaisesti haukkuja.. Kuulin vain, ettei veljeni vaimoke taas vaihteeksi ole hyväksynyt sitä pienen sievän päänsä sisällä, että minä palloilen ympäriinsä. Noh, yritän olla välittämättä koko naisesta, kun tuntuu, ettei toimeen tuleminen yksinkertaisesti ole vaihtoehto. (Tai tulemmehan toimeen, pakon edessä.) Enemmän ottaa kuitenkin ehkä päähän se, etten tahdo riittää tuolle omalle miehelle.

Picture by Carly Rae Jepsen

Onpas ajatuksillani tänään levottomat jalat~

Sitovat sanat

Kävimme Valkyrian kanssa viime yönä ajatuksia herättävää keskustelua siitä, miten sanat kahlitsevat ihmismieltä. Mielenkiintoinen ilmiö, joka toimii - ikävä kyllä - yleensä paremmin negatiiviseen suuntaan. Kai sitä itse kunkin on helpompi uskoa, että on kömpelö, lihava, maailman huonoin ihminen ja ihmiskunnan pohjasakkaa, kuin että olisi kaunis, sopiva tai tarpeeksi hyvä.

Minä satun tuntemaan enemmän kuin yhden henkilön, joista sen näkee, kuinka sanat oikeasti kahlitsevat. Surullisinta siinä on ehkä se, ettei sanojen tarvitse edes tulla kenenkään muun suusta. Jo sellainen käytös toisilta, joka saa ihmisen pitämään itseään huonompana, saa mielen kotiutumaan siihen ajatukseen. Ja sellainen ajatus, joka on tavallaan lähtenyt ihmiseltä itseltään, on kamalan vaikea kitkeä pois.

En tiedä puhutaanko aiheesta tarpeeksi esim. koulussa tai mediassa, vai ei. Kiusaaminen ainakin otetaan mm. koulumaailmassa säännöllisesti esille, mikä on ehdottoman hyvä asia. Välillä asioiden jankkaamisella on tosin juuri negatiivinen vaikutus. Joka tapauksessa minusta olisi hienoa, jos ihmiset saataisiin jossain vaiheessa oikeasti tajuamaan, että jokaisessa on jotain hyvää. Niiden hyvien puolien esille nostamista voisi korostaa. Mitä jos jokainen koettaisikin päivän aikana kertoa ainakin yhdelle ihmiselle, mikä tässä on hienoa, upeaa, kaunista ja pitää ne negatiiviset mölyt mahassaan? Parempi olisi tietenkin sanoa oikeasti jotain sellaista, mitä tarkoittaa.

Asiaa hieman sivuten, Jani Kaaron kolumni Koeta olla vähän kiltimpi osuu kyllä asian ytimeen. En epäile yhtään, etteikö kiltteys olisi ihmislajin toinen luonto, joten jos nyt koetettaisiin näyttää sitä edes pienillä teoilla? Hymy tuntemattomalle ja kaunis sana ystävälle, niillä sitä maailmaa parannetaan, jos jollain.

Nörtähtävää näpertely- ja sisustelufiilistä

Kevät oikeasti tuntuu olevan sitä aikaa, kun saa hyvän päähänpiston toisensa jälkeen ja mistään ei oikein malttaisi pitää tarpeeksi kauaa kiinni. Tämän illan satunaisesta blogiselailusta jäi käteen vain suunnaton halu tuunata sohvatyynyt joksikin yhtä suloiseksi kuin mymimin floppy disk.

Haluaisin vain näpertää ja väkertää, pitänee kaiketi hakea ompelukone "hoitopaikasta" ja käydä vähän kangaskaupoilla. Ehkä sitten viimein saisin (kolmen vuoden jälkeen) ostettua uudet verhotkin. Ehkä. Tai ainakin kankaat, jotka ehkä seuraavan kolmen vuoden aikana pääsisivät ikkunoihin asti?

Tuon söpöisen kosketinpenaalin olen tehnyt itse, joskus pari vuotta sitten, kun vietin aikaani kouluavustajana ja yläluokkalaisten käsityötunneilta jäi hirveä kasa pienehköjä fleecepaloja. Kokoa on 19 x 11 cm. Jotain tuon tyylistä olisi niin vallan mukavaa päästä näpertelemään, mutta kun ei koskaan saa aikaiseksi hankkia tarvikkeita.

Lainasin.

Tällaisia voisin myös väkerrellä (miksei myös penaalimuotoon), onhan NES kuitenkin ensimmäinen konsoli, jolla olen ikinä pelannut. Ja vieläkin löytyy mummolasta toimiva yksilö - voi sitä nostalgian määrää.

Tämänkin.

Nämäkin kaverit näyttäisivät tämän asunnon sohvalla ihan hauskoilta. Meillä tosin on neljä koristetyynyä, joten tarvitsisi keksiä viimeiselle jotain yhtä kivaa. Ehkä Esc?