Sateisen metsän tuoksua ajatuksissa

Tänään tuli paljon hölmöjä ajatuksenpätkiä mieleen. Ensimmäinen tuli, kun olin kaverini K:n kyydissä tänään. Menimme siivoamaan kaverin M vanhempien mökkiä, sillä tarkoitus olisi valloittaa se juhannusviikonlopuksi.

Joka tapauksessa K on tietyllä tapaa epämiellyttävä kuski. En voi sanoa pelkääväni hänen kyydissään, M on oikeastaan porukkamme ainoa, jonka kyydissä en uskalla istua (ellei lasketa exääni, jota kyllä harva pitää enää osana porukkaa). K kuitenkin ajaa... töksähtelevästi? Kiihdytykset ovat nopeita, sillä lailla vanhaa autoa kiusaavia nopeita, eli moottori huutaa hoosiannaa ja takapenkillä istuessa miettii, hallitseeko kuski auton aivan täysin koko ajan. Jarrutukset osaavat myös olla aika raskaita. Välillä tuntui, että K sai hyppiä jarrun päällä molemmin jaloin, että hän sai auton pysähtymään ajoissa. Muutenkin tasaisen vauhdin ylläpitäminen ei aina onnistunut.

En ole ennen huomannut tätä K:n kyydissä ja mietinkin, onko tämä tullut hänelle vasta nyt, vai enkö vain ole huomannut tällaista piirretä hänen ajamisessaan aiemmin. Vai olikohan hänellä vain jotain ylimääräistä stressiä? Itse huomaan stressin aina omassa ajamisessani, joten miksei se näkyisi muillakin.

Suoraan kuljettajan takana kiinnitin jostain syystä myös huomiota K:n käteen, joka hapuili ajatuksissaan jatkuvasti ponnarilla olevia hiussortuvia. Hänen kädessään on jotain siroa ja kaunista, sillä lailla kun miehen kädessä voi olla. Samalla siinä on kuitenkin jotain käytännöllistä - ne näyttävät siltä, että niillä on hyvä tehdä konkreettista työtä, tosin pianon soittamiseen niistä ei varmaankaan olisi.

Olen töissäkin ruvennut kiinnittämään huomiota ihmisten käsiin. Ensin huomioin vain sen, kenen kädet tuntuvat lämpimiltä, kenen ikävän nihkeiltä. Samalla tietenkin mietin, kertooko se jotain ihmisen luonteesta, vai onko käsien kylmyys vain kertaluontoista, liittymätöntä huonoon ääreisverenkiertoon tai muuta vastaavaa. Ja ainoat tilanteet, joissa olen tekemisissä toisten käsien kanssa on se, kun raha tai tupakkatuotteet vaihtavat omistajaa. Nykyään siis olen alkanut kiinnittä huomiota käsien profiiliin ja kokoon. Mielestäni se on hauskaa, kun lyhyellä miehellä on ison miehen kädet ja vastaavasti pitkällä ja harteikkaalla on siron ja pienen ihmisen kädet. Se muistuttaa minua tehokkaasti siitä, että ihmiset ovat "epätäydellisiä" ja persoonallisia.

Mutta takaisin meidän tämänpäiväiseen mökkireissuumme. Olen huomannut sen aiemminkin, mutta tänään kiinnitin siihen huomiota: minä viihdyn autossa. Se, että voi vain istua ja katsella maisemia, kuunnella musiikkia ja antaa ajatustensa lentää. Se on rentouttavaa, jollain ihmeellisellä tavalla. Tänäänkin, vaikka kapean tien tiukat mutkat ja jyrkät ylä- ja alamäet yhdistettynä K:n töksähtelevään ajotyyliin saivatkin minut lievästi voimaan pahoin, tunsin sisälläni pettymystä, kun ajoneuvo viimein pysähtyi. En osaa selittää miksi, sillä tädessä autossa ei ollut mitenkään erityisen leppoisaa tai viihdyttävää tunnelmaa. Ehkä se oli sitä, että sain vain pysähtyä hetkeksi. Tai ehkä autoissa vain on sitä jotain.

Toinen mitä meidän mökkireissustamme jäi mieleen oli se pieni kesäinen tihku, ja se, mitä sade tekee metsälle. Se tuoksu ja tunnelma. Siinä hetkessä oli kesää, siitä huolimatta, että vesi karkasi tossujeni sisään ja hyttyset pyrkivät sellaisiin epämiellyttäviin paikkoihin kuin korvien taakse. Siinä oli jotakin miltei taianomaista, jotain selittämättömän hienoa ja samalla niin ihanan tavanomaista.