Käytin taas hyvän tovin miettiessäni, millä nimellä voisin puhua yhdestä ystävästäni, josta tulen varmaan jatkossakin mainitsemaan yhtä ja toista. En kuitenkaan halua käyttää oikeita nimiä, sillä se olisi jotenkin, en tiedä, yksityisyyttä loukkaavaa? Joka tapauksessa päätin kutsua häntä Valkyriaksi, syystä, jota en tiedä. Ja koska en voi olettaa, että kaikki tietäisivät, mikä valkyria on, lainaus Wikipediasta:
"Valkyriat olivat skandinaavisessa mytologiassa Odinia palvelevia taistelun hengettäriä ja kuolemanhaltijattaria, jotka keräsivät taistelukentiltä kuolleiden sotureiden sielut ja veivät ne mukanaan Valhallaan."
Joka tapauksessa, minun Valkyriani ei ole mitenkään liitoksissa kuolemanhaltijattariin tai taistelutantereisiin. Hän on herkkäsieluinen, joistain asioista liian yksityiskohtainen (minun makuuni) ja yksi niistä ihmisistä, jotka saattavat aloittaa keskustelun tyhjästä ja päättää sen kuin seinään ilman sen näkyvämpiä syitä.
Minua tällainen käytös häiritsee, suuresti. Varsinkin keskustelun päättäminen ilman syytä tai lopputulosta. Mainittakoon esimerkki siitä, kun Valkyria kysyi minulta uskonko kuoleman jälkeiseen elämään. Vastasin rehellisesti: Minulla ei ole yhtä lukkoon lyötyä mielipidettä asiaan. Mielestäni on loogista ajatella, ettei kuoleman jälkeistä elämää ole, sillä tieteellisesti ei voida todistaa sielun olemassaoloa vaan koko elämä on käytännössä kemiallisia reaktioita aivoissa. Silti en sivuuta sitä mahdollisuutta, etteikö kuoleman jälkeen voiso olla uudellensyntymää ja niin edelleen. Se kuulostaa minusta epätodennäköiseltä, mutta eihän siitä voi olla varma.
Valkyria kiteytti tämän yhteen kysymykseen, josta minulle tuli hyvin väärinymmärretty olo: "Sä et usko sieluun?" En missään vaiheessa mielestäni sanonut juuri, täsmälleen noin. Sanoin, että se on minulle mahdollisuus siinä, missä mikä tahansa muukin. Tämä väärinymmärrys häiritsi minua jostain syystä aivan vietävän paljon ja lopulta, pyöriteltyäni asiaa vuorokauden verran päässäni, sanoin Valkyrialle kuinka paljon tämä asia minua harmitti ja otti päähän.
Hän ei kuitenkaan edes muistanut sen enempää tästä keskustelusta. Hän oli heti kysymyksensä jälkeen todennut, ettei jaksanut keskustella asiasta sinä iltana enempää ja seuraavana iltana hän ei edes muistanut yksityiskohtia tästä lyhyestä keskustelusta. Ja jostain syystä se harmitti minua vielä enemmän. Jokaisella on varmaan vähintään yksi kokemus siitä, kuinka jotakin asiaa vatvoo ja jauhaa itsekseen - ja kun viimein uskaltaa ottaa itseään niskasta kiinni ja mainita asianosaiselle ajatuksistaan, asia on toiselle toissijainen. Kun valmiiksi vituttaa, sellainen tilanne vituttaa vain entistä enemmän.
Mainitakseni jotain muutakin kuin ainaisen vitutukseni, seikkailin tänään YouTuben ihmeellisessä maailmassa. Tutustuin sellaisiin klassisiin nimiin kuin The Ramones, Rolling Stones, Aerosmith ja Alice Cooper. Kaikki ovat tietenkin sellaisia, joista jokainen on kuullut joskus, mutta huonona musiikintuntijana osaan nimetä kyseisiltä artisteilta aika vähän kappaleita. Niinpä ajattelin sivistää itseäni tekemällä musiikkimatkan näiden legendaaristen bändien tuotantoon.
Pääsin hyvään alkuun tänään, mutta matkani on vielä pahasti kesken. Ja tiedän, että listani on kamalan vajavainen, joten jos jollekin tulee mieleen jokin legendaarinen rock/punk/metal-bändi, kertokaapas ihmeessä, niin tutustunpa niihinkin, kun kerkiän. (Ja saa niitä vähemmän legendaarisempiakin heittää, jos mieleen tulee.)
Kuten Steven Tyler tuossa yllä olevassa laulussa niin ihanasti laulaa:
Dream on, dream on
Dream until your dream come true
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti