Huomenna alkaa joulukuu ja sen jälkeen aika alkaa juosta. Se juoksee lujaa ja tuntuu, ettei mitään ehdi saada ajoissa valmiiksi ja kaikki kaatuu päälle. Ihmiset, jotka ovat viimeiseen asti yrittäneet vältellä joululahjojen ostamista sillä verukeella, ettei vielä ole edes joulukuu, heräävät karuun todellisuuteen siitä, että aika loppuu.
Olen viimevuonna hyväksikokemaani tapaa noudattaen koonnut Ecxel-taulukkoon kenelle aion antaa lahjan, mitä he ovat pyytäneet (jos ovat), mitä aion antaa ja mitä tarvikkeita tarvitsen (kun teen jotain itse). Samalla kun katson listaani, mietin, päästänkö itseni liian helpolla. Aina, kun teen jotain itse, mietin, onko se liian vähän.
Minä pitäisin itsetehdyistä lahjoista. Se, että jotain on tehty juuri sinulle, siinä on jotain mieltä lämmittävää, ihan todella. Tiedän vain hyvin vähän ihmisiä, jotka oikeasti ryhtyvät tekemään itse. Toisaalta ymmärän sen, siinä on hirveästi vaivaa, mutta itse yritän silti tehdä edes osan lahjoista itse. Sitten on antaa jotakin uniikkia, persoonallista, juuri lahjan saajaa ajatellen tehtyä. Minusta on ihana antaa rakkaille ihmisille jotakin henkilökohtaista, varsinkin, kun tiedän (ainakin osan) arvostavan sitä oikeasti.
Sitten on sellaisia ongelmallisia henkilöitä, kun tuo minun kultani. Itsetehty ei ole pop, eikä rock, ellei kyseessä ole lapaset, jotka hän juuri sai syksyllä. Ainoa itsetehty, jota mieheke on todella arvostanut koskaan. Ongelmat eivät todellakaan lopu siihen, ettei hän välitä itse tehdystä.
En voi ajatellakaan ostavani hänelle vaatteita, sillä joka ikinen vaatteidenshoppailureissumme on mennyt jotakuinkin saman kaavan mukaan: ehdotan jotain, minkä tyylistä hän mielestäni käyttää muutenkin, ei kelpaa, koska väri on väärä tai sitten hänellä on liikaa sen tyyppisiä vaatteita, ehdotan jotain muuta, ei käy, koska liian erilaista. Ja lopulta hän päätyy samanlaisiin vaateisiin, joita hänellä on jo valmiiksi, muttei vahingossakaan edes kokeile minun ehdottamaani vaatetta.
Yleensä ostan hänelle kirjoja, koska hän lukee ja tiedän siltä osin mistä hän pitää ja se on tavallaan helppo valinta. Mutta se on tylsä valinta. Aina kirja, ei siinä ole mitään kivaa, kenenkään mielestä. Olen luvannut itselleni, että ostan hänelle kirjan vain, jos löydän uudenveroisen Taru sormusten herrasta -trilogian vanhoilla kansilla. Leffakannethan ei herralle kelpaa, muuten teos löytyisikin jo hyllystä.
Musiikkia en voi edes kuvitella ostavani hänelle. Ensinnäkin, hänellä on levyjä todella paljon. Olen vuosien varrella kyllä oppinut, mistä bändeistä hän pitää enemmän kuin muista, ja niiden levyt löytyvätkin jo hyllystä. Uutta musiikkia en voi todellakaan ostaa, sillä kun tiedän hänen pitävän jostakin, ja löydän omasta mielestäni jonkun samantyylisen bändin, mistä hän ehkä voisi pitää, käy yleensä ilmi, että se on hänen mielestään "paskaa teinirockia" tai muuten vain ei-kuunneltavaa. Ja jos lähdenkin ostamaan jonkun sellaisen bändin levyn, mitä hänellä on jo hyllyssään, muttei kuitenkaan koko tuotannon edestä, sekin luultavasti osoittautuu sellaiseksi bändiksi, jonka levyn hän on vain saanut yläasteella, mutta joka ei kiinnosta häntä sen enempää.
Kyse ei siis ole siitä, ettenkö kokisi tuntevani häntä. Herra vain ostaa kaiken haluamansa itse. Tai vaihtoehtoisesti hänen tahtonsa on ylimalkaisen vaikeasti toteutettavissa. Mutta jos jollain nyt kuitenkin sattuu lojumaan J.R.R. Tolkienin TSH-trilogia vanhoilla kansilla hyllyssä ja haluaa siitä eroon, niin heittäkää hintapyyntöä kommenttilooraan!
Tässä vielä yksi esimerkki bändistä, joka kuuluu puoliskoni mielestä kategoriaan "teinisontaa", vaikka itse mielelläni tätä kuuntelenkin.
Shout 2000 by Disturbed
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti