9. maaliskuuta 2012

KONY 12

Mikä helvetti? En mitenkään jaksanut kulutta puolta tuntia katsoen mm. Facebookissa kiertävää videota. En siis todellakaan tiedä mistä on kyse, mutta siitä voi päätellä jo jotakin, että millaiset ihmiset sitä jakavat. Äärimmäisen helposti provosoitavat, eivät ne korttelin kirkkaimmat lamput. Yksikään oikeasti fiksulta vaikuttava ihminen ei ole kyseistä videota (ainakaan minun Facebookissani) jakanut.

Luin myös jostain ohimennen spekulaatiota, kuinka luotettava tuon videon julkaissut Invisible Children on. No, lyhyen taustatutkimuksen jälkeen, kyse on järjestöstä, jonka (tämähetkinen?) tavoite on kasvattaa maailman tietoisuutta Herran vastarinta-armeijasta (LRA) ja ehkäistä lasten pakkovärväämistä tähän sissiarmeijaan, tai jotakin sen suuntaista.

Osoitan taas olevani täysiverinen ensimmäisen maailman valkoihoinen. En edelleenkään aio katsoa videota selvittääkseni, mistä todella on kyse. Enkä todellakaan aio lahoittaa rahojani, vaikka ajatus olisi kuinka hyvä. Tiedän, pienellä rahalla saisi jo paljon aikaan kolmannessa maailmassa, mutta minulla ei oikeasti ole tahtoa tai varaa.

EDIT// Lisää taustatietoa/yski mielipide tähän täältä. (Englanniksi tosin ja sieltä löytyy jatkolinkkejä aiheeseen, miksi vastustaa KONY 2012-liikettä.)

Ei kommentteja: