Tajusin tässä eräänä päivänä elämäntilanteestani valitellessa jotain hämmentävää. Käytännössä olen ollut viimeiset kuusi vuotta seurustelusuhteessa. Vaikka suhde välissä vaihtui, aikaa kahden suhteen välissä oli kuitenkin niin vähän, etten käytännössä koe olleeni sinkku enää sen jälkeen, kun täytin 15.
Se on hämmentävää. Mutta se selittää niin monta asiaa, että ihan häiritsee.
Välillä minulle tulee puuskia, että haluaisin olla yksin. Ei sillä, että miehessäni olisi mitään vikaa, kaipaan vain tietynlaista vapautta. Että voisi välillä tehdä jotain oman mielen mukaan, silloin kun itseä huvittaa, sopimatta kenenkään kanssa mitään etukäteen. Ja nyt, kun olen tottunut aina olemaan jonkun kanssa, yksin oleminen, hetkittäinkin, on omalla tavallaan pelottavaa. Tavallaan koen tietynlaista itsenäisyyden puutetta, kun en ole kunnolla kokeillut omia siipiäni missään vaiheessa. Ja välillä minä vähän pelkään, että se vaikuttaa tämänhetkisen suhteeni laatuun.
En oikein osaa puhua tästä kenenkään kanssa. Ystäväpiiristäni kukaan ei ole sellaisessa tilanteessa, että he täysin ymmärtäisivät valitusvirteni syyn. Lähimmät ystäväni seurustelevat, mutta he ovat aloittaneet suhteensa vanhempina ja kypsempinä. Yhden kanssa voisin kuvitella keskustelevani aiheesta, sillä hän miettii itsekin aina välillä, onko tämä suhde nyt sitä mitä hän haluaa. Mutta siinä, missä minä pelkään yksin oloa, hän on tottunut siihen. Onhan hänen kihlattunsa puolet vuodesta hukassa.
Toinen, kenelle voisin kuvitella puhuvani asiasta, sattuu sitten taas olemaan henkeen ja vereen romantikko - ja sinkku. Hän ei voi ymmärtää sitä, että valitan kaikin puolin toimivasta parisuhteesta ja haluan välillä olla yksin. Hän kun ei haluaisi ollenkaan olla yksin, vaan valittelee päivät pitkät siitä, ettei hänellä ole miestä.
Joten olen suhteessa, johon olen tyytyväinen, vaikka haluaisin samalla olla yksin, edes hetken. Katsella avoimesti hyvännäköisiä miehiä, ehkä flirttailla vähän ja koetella markkina-arvoani. Olisiko minulla minkäänlaista jakoa? En voi olla potematta lievää syyllisyyttä näistä ajatuksistani ja tuntemuksistani. Haluaisin kuitenkin olla hetken verran vapaa ja sen jälkeen luultavasti haluaisin takertua kultaani entistä tiukemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti