Suloisuuden multihuipentuma

Sain kommenttia edellisestä merkinnästäni. Tämän takia haluan nyt siis vielä selventää ajatuksiani. En pidä isoveljeni avovaimoa mitenkään kamalana ihmisenä, hän vain on... No, tuleva opettaja. Sellainen ehkä hieman vanhanaikainen ja välillä todella kotiopettajatarmainen naisihminen. Toki hänen seurassaan on mukavaa, eikä hänessä tosiaan ihmisenä ole mitään pahaa, hän ei vain aivan istu siihen meidän kaveripiirimme juomakulttuuriin. Eli kun ollaan yhdessä niin otetaan mitä otetaan ja pidetään rennosti kivaa - ei kaiken tarvitse aina olla tarkkaa ja suunniteltua. Minulle tulee välillä sellainen olo, että hänellä on tarve hallita koko ympäristönsä. Eikä se onnistu, jos ympäristöön kuuluu 8 juopunutta nuorta miestä ja minä.

Mietin tässä ihmissuhteita ihan ylipäätään. Olen tainnutkin valitella siitä, ettei minulla ole oikeastaan ketään, kenen kanssa viettää aikaa koulun ja harrastuksen ulkopuolella. Isoveljen kanssa ollaan jonkun verran taas viime päivinä oltu tekemisissä, ja se on mukavaa, mutta kaipaan sitä lukioajan myötä taakse jäänyttä extemporee kahvittelua ystävien kesken. Nykyään kaikki asuvat jossain kaukana tai kalenterit ovat aina täynnä ja pitää sopia ennakkoon, että missä nähdään, milloin ja paljonko aikaa siihen menee.

Lisäksi minua harmittaa, että olen jättäytynyt syrjään koulun kaikenlaisista sosiaalisista verkostoitumistempauksista. Osasyynä ehkä se, että mieheni harvemmin lähtee mihinkään ja koulun kautta tulee enimmäkseen tapahtumia tyyliin "Lemmenlautta" ja "Pipariristeily". Mitä minä avoliitossa elävä naisihminen siellä yksin teen?

Harvemmin jaan videoita, mutta eräällä keskustelupalstalla pyörinyt vauvannauruvideo sai minut hakemaan tämän käsiini - sillä tämähän on aivan suloisen hulvaton. Ja tästä voinkin kivasti hypätä siihen, etten varmaan itse koskaan hanki lapsia. Lapsissa on jotain ahdistavaa, ne tuovat mukanaan liikaa vastuuta ja ajatus teini-ikäisestä idiootista ottaa minua nyt jo hermoille. Toisaalta etenkin pienet lapset ovat suloisia ja pääosin nautin siitä vuodesta, jonka olin kouluavustajana ja tein työtä pääasiassa kakkosluokan kanssa. Jotenkin vain ajatus omasta lapsesta tuntuu liian suurelta - ja ärsyttävältä.