"Ihmiset kykenevät kuuntelemaan vain käsittämättömyyttä"

Otsikon lainaus on Terry Pratchettin kirjasta Vartiosto valmiina palvelukseen, jonka sain tänään luettua loppuun. Lainaus on siinä mielessä minun mielestäni täydellisen loistava, että Pratchett pilkkaa siinä ihmisiä omalla hienovaraisella tavallaan.

Kun olen vuosia sitten lukenut ensimmäisen Pratchettin kirjan - taisin olla 13, jos en väärin muista - pidin siitä, koska teksti oli mielestäni hauskaa. Nykyään ymmärrän miksi se on hauskaa ja pidän häntä vähintäänkin nerokkaana kirjailijana. Satiiri on taitolaji ja Pratchett tekee siitä taidetta.

Kuva täältä.

Pratchettin kirjoissa taide ei jää vain kansien sisällä käytävään sanaleikkiin, vaan se ulottuu pikkutarkkoihin kansikuviin. Itse pidän kansikuvien tuijottelusta, etenkin kirjan lukemisen jälkeen, koska ne liittyvät niin hyvin tarinaan. On hauskaa tunnistaa henkilöitä, esineitä ja asiayhteyksiä itse tarinan ja kansikuvan välillä. Ehkä olen vähän omalaatuinen.

Tämänkertainen postaus jää ihan vain tällaiseksi "hypettelyksi", koska olen niin lukemani pauloissa jälleen. Pitänee seuraavaksi tarttua tuohon Pratchettin Mortiin, joka on kiltisti odottanut minua jo niin pitkään.

Vitutus, väsymys ja muuta sellaista

Tämän blogin kanssa on ollut taukoa, koska olen siirtänyt satunnaisen jauhamiseni tänne. Se on satunnainen sekoilublogini, jonka ero tähän on lähinnä postauskynnyksen madaltuminen. Olen alusta asti koettanut pitää Saappaattoman postaukset jotakuinkin fiksuina, pitää niissä jonkunlaisen järjen ja tason (joka on kyllä lipsunut, sillä en ole mitenkään ylimalkaisen tasokas ihminen).

Rakkaudella ToDin postaukset ovat päiväkirjamaisia ja ne ovat siellä enemmän siksi, että saan pääni tyhjäksi turhista ajatuksista kuin mitään muuta varten. Ehkä joku muukin saa niistä silti jotain irti? Yritän joka tapauksessa saada pääpainon satunnaisesta selittelystä kohti käsitöitä ja sen sellaisia. Mutta kun minulla ei ole kameraa. Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos minulla olisi kunnon kamera, jolla kuvata. Silloin ehkä tulisi ikuistettua enemmän upeita maisemia ja hetkiä, joita haluan jakaa. Ehkä.

Olen kuitenkin tällä hetkellä täydellisen ärsyyntynyt Valkyriaan ja neiti Kesään, eli isoveljeni avopuolisoon. En oikeastaan edes tiedä miksi ja ärsyyntyminen ensin mainittuun on huomattavasti voimakkaampaa ja lähempänä pintaa. Ehkä siksi, että hän "tökkii" minua henkisesti/virtuaalisesti päivittäin, vaikka minä en jaksa!

<ylimalkaista avautumista>

Olen valittanut Valkyriasta aiemminkin. Tällä kertaa hän kuitenkin loukkasi minua, oikeasti - niin lapselliselta kuin tilanne jostakusta lukijasta saattaakin tuntua. Olen kuitenkin analysoinut meidän kanssakäymistämme, joka on muuttunut ainakin omalta osaltani kiusaantuneemmaksi sen jälkeen, kun kävin katsomassa häntä Helsingissä. Pääpaino kanssakäymisessämme on joka tapauksessa roolipeleissä. Monikko siksi, että aina innostuksen loppuessa yhden kohdalla, aloitamme uuden.

Silloin kun emme pelaa, eli niinä kausina, kun minä en jaksa, keskustelumme on olematonta. Suunnilleen päivittäin, silloin kun keskustelemme, kyselemme kuulumisia ja jaamme joitain satunnaisia ajatuksia. Sen lisäksi Valkyrialla on tapana kysellä epäsäännöllisesti, olenko kirjoittanut vuoroa tai voisimmeko aloittaa sellaisen ja tällaisen pelin seuraavaksi. Minua ei kiinnosta, minulla ei ole ollut aikaa ja niin edelleen. Kerron sen hänelle. Selvä, keskustelu tyrehtyy, jos sitä on koskaan ollutkaan niin paljoa. Seuraavana päivänä tai viimeistään parin päivän kuluttua sama juttu. Siitä tulee sellainen olo, ettei millään muulla kuin niillä helvetin peleillä ole mitään väliä. Vain tarinaa tarinan perään, mitä vain, mutta ei todellisuutta.

Tätä tunnetta vahvistaa se, että Valkyria jättää todella usein vastaamatta kommentteihini/kysymyksiini/ajatuksiini. Voiko selvempää "ei kiinnosta" -viestiä ollakaan? Joka tapauksessa kerroin havainnoistani hänelle, suhteellisen toteavasti, sillä halusin pitää tilanteeseen tietynlaista etäisyyttä. Ainoa vastaus, jonka sain, oli: ":D". Kiitos mielenkiinnosta, miksi minä haluaisin olla tämän ihmisen kanssa tekemisissä, jos häntä ei kiinnosta, mitä hänelle sanon?

(Jos joku nyt jaksoi lukea tämän valitusosuuden, otan mielelläni vastaan kommenttia siitä, olenko aivan lapsellinen. Tunnen itseni sellaiseksi, onhan kyseessä kuitenkin satunnainen internettuttavuus ja minä olen aivan raivoissani hänen käytöksestään.)

</ylimalkaista avautumista>

Kuva täältä.

Muuten elämässäni ei ole mitään suuria ylä- tai alamäkiä. Minä pärjään. Ihan todella. Mielikin rauhoittuu, kun saa nenänsä eteen kupillisan lämmintä glögiä ja yhden palan Tobleronea.

Muistakaa käyttää heijastimia, ulkona on oikeasti pimeää.

Dream on my Valkyria

Käytin taas hyvän tovin miettiessäni, millä nimellä voisin puhua yhdestä ystävästäni, josta tulen varmaan jatkossakin mainitsemaan yhtä ja toista. En kuitenkaan halua käyttää oikeita nimiä, sillä se olisi jotenkin, en tiedä, yksityisyyttä loukkaavaa? Joka tapauksessa päätin kutsua häntä Valkyriaksi, syystä, jota en tiedä. Ja koska en voi olettaa, että kaikki tietäisivät, mikä valkyria on, lainaus Wikipediasta:

"Valkyriat olivat skandinaavisessa mytologiassa Odinia palvelevia taistelun hengettäriä ja kuolemanhaltijattaria, jotka keräsivät taistelukentiltä kuolleiden sotureiden sielut ja veivät ne mukanaan Valhallaan."

Joka tapauksessa, minun Valkyriani ei ole mitenkään liitoksissa kuolemanhaltijattariin tai taistelutantereisiin. Hän on herkkäsieluinen, joistain asioista liian yksityiskohtainen (minun makuuni) ja yksi niistä ihmisistä, jotka saattavat aloittaa keskustelun tyhjästä ja päättää sen kuin seinään ilman sen näkyvämpiä syitä.

Minua tällainen käytös häiritsee, suuresti. Varsinkin keskustelun päättäminen ilman syytä tai lopputulosta. Mainittakoon esimerkki siitä, kun Valkyria kysyi minulta uskonko kuoleman jälkeiseen elämään. Vastasin rehellisesti: Minulla ei ole yhtä lukkoon lyötyä mielipidettä asiaan. Mielestäni on loogista ajatella, ettei kuoleman jälkeistä elämää ole, sillä tieteellisesti ei voida todistaa sielun olemassaoloa vaan koko elämä on käytännössä kemiallisia reaktioita aivoissa. Silti en sivuuta sitä mahdollisuutta, etteikö kuoleman jälkeen voiso olla uudellensyntymää ja niin edelleen. Se kuulostaa minusta epätodennäköiseltä, mutta eihän siitä voi olla varma.

Valkyria kiteytti tämän yhteen kysymykseen, josta minulle tuli hyvin väärinymmärretty olo: "Sä et usko sieluun?" En missään vaiheessa mielestäni sanonut juuri, täsmälleen noin. Sanoin, että se on minulle mahdollisuus siinä, missä mikä tahansa muukin. Tämä väärinymmärrys häiritsi minua jostain syystä aivan vietävän paljon ja lopulta, pyöriteltyäni asiaa vuorokauden verran päässäni, sanoin Valkyrialle kuinka paljon tämä asia minua harmitti ja otti päähän.

Hän ei kuitenkaan edes muistanut sen enempää tästä keskustelusta. Hän oli heti kysymyksensä jälkeen todennut, ettei jaksanut keskustella asiasta sinä iltana enempää ja seuraavana iltana hän ei edes muistanut yksityiskohtia tästä lyhyestä keskustelusta. Ja jostain syystä se harmitti minua vielä enemmän. Jokaisella on varmaan vähintään yksi kokemus siitä, kuinka jotakin asiaa vatvoo ja jauhaa itsekseen - ja kun viimein uskaltaa ottaa itseään niskasta kiinni ja mainita asianosaiselle ajatuksistaan, asia on toiselle toissijainen. Kun valmiiksi vituttaa, sellainen tilanne vituttaa vain entistä enemmän.

Dream On by Aerosmith

Mainitakseni jotain muutakin kuin ainaisen vitutukseni, seikkailin tänään YouTuben ihmeellisessä maailmassa. Tutustuin sellaisiin klassisiin nimiin kuin The Ramones, Rolling Stones, Aerosmith ja Alice Cooper. Kaikki ovat tietenkin sellaisia, joista jokainen on kuullut joskus, mutta huonona musiikintuntijana osaan nimetä kyseisiltä artisteilta aika vähän kappaleita. Niinpä ajattelin sivistää itseäni tekemällä musiikkimatkan näiden legendaaristen bändien tuotantoon.

Pääsin hyvään alkuun tänään, mutta matkani on vielä pahasti kesken. Ja tiedän, että listani on kamalan vajavainen, joten jos jollekin tulee mieleen jokin legendaarinen rock/punk/metal-bändi, kertokaapas ihmeessä, niin tutustunpa niihinkin, kun kerkiän. (Ja saa niitä vähemmän legendaarisempiakin heittää, jos mieleen tulee.)

Kuten Steven Tyler tuossa yllä olevassa laulussa niin ihanasti laulaa:
Dream on, dream on
Dream until your dream come true