Aikuisuudesta

Olen vähän aina miettinyt, ettei minusta varmaan ikinä kasva aikuista. Olen henkisesti vielä se huoleton 6-vuotias, jonka ei tarvitse tehdä mitään, mitä ei halua, tai miettiä asioita, jotka ei kiinnosta. Välillä on tullut paineita siitä, etten ole tarpeeksi aikuinen; suurimman osan ajasta en jaksa välittää. Minä olen mitä olen.

Viimeaikoina olen kuitenkin ymmärtänyt, mitä aikuisena oleminen oikeasti on. Se ei ole sitä, että olisi aina fiiksu tai tietäisi kaiken. Se ei ole sitäkään, että olisi vastaukset valmiina kaikkeen.

Aikuisena oleminen on sitä, että auttaa toisia. Sitä, että tietää salaisuuden, eikä kerro sitä kenellekään, vaikka se pyörii mielessä jatkuvasti. Sitä, että tietää mistä etsiä, kun ei tiedä vastausta.

Aikuisuus on sitä, että ottaa vastuuta omista teoistaan ja valinnoistaan, olivat ne miten typeriä vain.

Suhdepohdintoja

Hyvä ystäväni on menossa niamisiin ensi kesänä ja pyysikin minua kaasokseen. Olin kovin otettu tästä kunniatehtävästä ja tietenkin suostuin, onhan kyseessä yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni.

Näitä tulevia häitä on tässä nyt parisen kuukautta suunniteltu, joten tietenkin se tuo uusia kysymyksiä myös omaan parisuhteeseeni. Haluaisinko minä tehdä asiat näin omissa häissäni ja niin edelleen. Esimerkiksi mahdollinen juhlapaikka, jota parempi puoliskoni oli henkisenä tukena katsastamassa minuna ja pariskunnan oli siis toki todella upea, muttei ehkä minun tyyliseni. Myöhemmin huomautin tästä miehelle (ystäväni häihinhän en tietenkään yritä manipuloida omaa näkemystäni, eiväthän häät ole minun) ja ajauduimme keskusteluun aiheesta millaiset meidän häämme tulisivat olemaan.

Olemme seurustelleet seitsemän vuotta kihlautumatta. Ensimmäisen vuoden jälkeen olisin halunnut kihloihin, olin vähän loukkaantunutkin, kun emme menneet, sillä olin niin rakastunut. Täytin 19 pari kuukautta vuosipäivämme jälkeen, en ehkä ajatellut hirveän kypsästi, varsinkin kun vanhempieni tarina meni jotakuinkin niin, että vuoden seurustelun jälkeen kihlat ja seuraavan vuoden jälkeen häät. He ovat edelleen onnellisesti yhdessä ja totta kai minä haluan samaa.

Ja olen edelleen rakastunut, vaikkakin nykyään ymmärrän miksemme rynnänneet ostamaan kihloja heti ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen. Olen myös ymmärtänyt, ettei minun arvomaailmani vaadi kihloja, hienoa pukua ja suuria hääjuhlia, että voi olla onnelisesti yhdessä. Niin kuin joku minua fiksumpi on sanonut, vaikka onkin parisuhteessa, sen sisällä on edelleen kaksi erillistä elämää. Ja vaikka me olemme mieheni kanssa olleet yhdessä pitkään, meidän elämämme ovat hyvin eri vaiheessa.Valojen vannominen ei ole meille ajankohtaista.

Itse asiassa häistämme puhuttaessa minä totesinkin, että minua ei tällä hetkellä haittaisi, vaikkemme naimisiin menisi ollenkaan. Ikinä. Näin on hyvä ja isoveljeni sanoja mukaillen, miten jonkun näkymättömän ukon siunaus tekee hyvästä parisuhteesta paremman? Ei tee. Ei ainakaan kaikille.

Mieheni pääsi vitsinä sanotulla vastauksellaan hivenen yllättämään minut:

"Sä voitkin sitten varmaan pakata kamas, jos tää suhde ei tästä etene kuitenkaan."

Se jätti minut miettimään, olemmeko sittenkään asioiden samalla puolella niin täysin, kuin olin olettanut. Mutta siitä huolimatta, näin on hyvä nyt.

Kehitys, kasvatus ja kuinka saisin motivaation kohdalleen

En sitten mennyt seuraavalle luennolle. Enkä sitä seuraavalle. Enkä vielä seuraavallekaan. Seuraavalla luennolla katsottaisiin elokuva Boyhood, joka kyllä kiinnostaisi, mutta kokemus luentosalissa ahdistaa jo etukäteen.

On paljon vaikeampi saada itsensä kammettua luennolle saliin jossa on toista sataa vierasta ihmistä kuin jäädä kotiin ja katsoa luentolavot ja -tallenteet netistä. Ensimmäinen skipattu luentoni johtui siitä että halusin aivan välttämättä parturiin sinä keskiviikkona. Sen jälkeen luennolle menon kynnys on vain kasvanut. Kyllä minä hoidan opintoni kunnialla tänä vuonna, ihan varmasti.

Sain viime vuonna kasaan kokonaise 14 opintopistettä. Katkaisin opintotukeni kun tajusin, etten mitenkään saisi koko vuoden pisteitä kasaan. Laskin opintosuunnitelmaani tänä vuonn 65 opintopistettä, että saisin paikkailtua "ansaitsemattomat" tukikuukaudet ja mentyä koko tämän vuoden ilman tuen katkaisua.

Mutta kun luennolle meno ahdistaa ja motivaatio on lattian rajassa kahden ensimmäisen viikon jälkeen, tuntuu hivenen mahdottomalta saada kasaan tarvittavat pisteet. Joten motivaatiota tänne päin kiitos, laatikkokaupalla.