Sain taas tänään äärettömän monta hienoa ideaa, joita voisin viljellä tänne. Vaan kas kun pääsen näppäimistön viereen, niin pää tyhjenee kuin itsestään. Ehkä noissa minun takamukseni pehmusteissa on joku piilotettu "delete all good ideas" -nappi, sillä tuntuu, että ihan sama mitä ne ideat koskevat, aina koneelle tullessa ne unohtuu.
Kuluva viikko on ollut kaikin puolin mielenkiintoinen, mm. kouluun palaamisen vuoksi. Alkoi nääs uusi jakso, uudet kujeet ja ennen kaikkea tuli taas uusia opettajia. On se hauskaa olla ekavuotinen kun tuntuu, että koko ajan tulee vaan lisää opettajia ja tutut naamat väistyy.
Jotain säilyi kuitenkin viime jaksoltakin, ja se on kirjanpito. Opettaja väläytti tämän viikon tunneilla kyllä jotain niin legendaarista, etten ole hetkeen kuullut mitään niin tylyä yhdeltäkään opettajalta. Oli keskustelua maksuhäiriöistä ja siitä, kuinka tällaisesta tilanteesta aiheutuneet menot kirjataan oikein. Meillä oli yritys A, jonka "kirjanpitäjiä" olimme ja yritys B, joka nyt sai kärsiä konkurssin ja näin ollen olimme myyneet velaksi, emmekä saaneet rahojamme.
En oikeastaan ole aivan varma miksi, mutta opettajamme kuitenkin totesi tätä tehtävää käytäessä seuraavaa: "Eikä tämä yritys B ole sitten mikään mustalaisten tai muiden lurjusten yritys." Osa naurahti hieman ihmetellen, miksi opettaja sanoi noin, etenkin kun hänen kasvoillaan oli tavalliseen tapaan virnuileva ilme. Katseita vaihdettiin, tilanne oli osittain koominen, sillä kukaan ei tiennyt, oliko soveliasta nauraa vai ei.
Ja sitten opettajamme vakavoitui. Odotin (ja ilmeisesti niin odotti joku muukin), että opettajamme olisi korjannut varsin tylyn sanomisensa mustalaisista, mutta sen sijaan hänen "korjaava kommenttinsa" meni jotakuinkin näin: "No ei, ei ne maksuhäiriöt aina tule lurjuksille." Tässä vaiheessa väsyneimmät nauroivat (allekirjoittanut heidän mukanaan) ja joku kysyikin, että olivatko ne mustalaiset sitten lurjuksia vai. Vastausta emme saaneet.
Jottei tämä merkintä menisi kokonaan kouluelämästä selittämiseksi, voisin selittää tämän päivän kummallisia ajatuksiani. Nimittäin kotiin kävellessäni satuin kävelemään itseäni hivenen pidemmän nuoren miehen perässä. Hänellä oli pitkä musta villakangastakki, pitkät mustaksi värjätyt hiukset ja hän poltti tupakkaa. Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että itse en siis tupakoi käytännössä ollenkaan, mitä nyt olen pari kertaa humalassa polttanut, mutta sekin on jäänyt poikaystäväni vuoksi. Hän kun ei pidä tupakoinnista yhtään.
Kuitenkin, kun kävelin tämän nuorukaisen perässä ja hänen tupakkansa savut leijuivat väkisinkin nenääni, minun alkoi yhtäkkiä tehdä mieli tupakkaa. Ei kauhean vahvasti, mutta yksien savujen verran. Eikä se suinkaan ollut ainoa asia, mitä minun teki mieli. Minä halusin myös juosta tuon nuorukaisen viereen ja heittää kehiin jonkun älyttömältä ja töksähtävältä kuulostavista keskustelunaloituksista.
"Sä näytät siltä, että kuuntelet hyvää musiikkia, niin ajattelin tulla varmistamaan."
Sääli vain, että paikkakunta jolla asun on pieni ja luultavasti, jos olisin mennyt juttelemaan tämä olisi a) pitänyt minua hulluna ja b) törmännyt minuun tulevaisuudessa jatkuvasti (olen nimittäin melko varma, että hän opiskelee samassa oppilaitoksessa). Joten jätin sitten muutaman juoksuaskeleen ottamatta ja keskustelun aloittamatta, mikä on kyllä toisaaltaan sääli. Olisihan se voinut olla hauskaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti