Haha, naurattipa tänään kesken kannattavuuslaskennan tunnin kun sain viestin. "Koita säkin sit skarpata blogin suhteen! Tosi tylsää ku ei tuu mitää uutta :D" Se oli ehdoton aamun piristys, sillä silloin kun jokin ei kiinnosta, se ei myöskään kiinnosta. Ja 80 minuuttia asiaa, joka ei kiinnosta, on aivan liikaa ilman aamukahvia.
Olin tässä maanantai-iltana aivan sekaisin. En tiedä johtuiko se vähäiseksi jääneestä kofeiinimäärästä vai mistä, mutta en saanut koko illan aikana mitään aikaiseksi. Kuuntelin vain Ke$han Take it off -kappaletta ja sain järkyttäviä hihityskohtauksia tyhjästä.
Illan pääteeksi, kun olin ensin kasannut itselleni kofeiinipäänsäryn ja väsymyssäryn silmiin, eli aika mojovan päänsäryn, istuin pimeässä keittiössä ja katsoin ajatuksissani tyhjää liikenneympyrää. Tuuli heilutteli siinä ikkunan vieressä tönöttävää koivua ja päähäni sitten pälkähti epämääräinen ajatus. Tuuli ei heiluta varjoja. Siinä sitten annoin katseeni kiertää valopylväästä liikennemerkkeihin ja tunsin pientä voitonriemua kun nuo jykevältä tuntuvat metallipylväät heiluivat tuulessa. Vaan tuulipa ei pääse käsiksi varjoihin!
Jälkeenpäin ajatus tuntuu hivenen hölmöltä. Mutta silti se sai minut pohtimaan varjon olemusta. Ainoa, joka loppujen lopuksi pääsee käsiksi varjoihin on valo, sillä varjo lankeaa vain sinne, mihin valo ei ylety. On totta, että kaikki esineet, asiat, eläimet, ihmiset... Kaikki, jotka menevät valon eteen luovat varjon. Mutta silti niihin ei voi suoranaisesti kajota. Saadakseen varjon taipumaan tahtoonsa, pitää saada varjon tuottanut asia taipumaan tahtoonsa.
Yleisesti ihmiset eivät arvostaneet tätä ajatusteni sekavaa kulkua ja pientä oivallustani. Minä sitten taas tietenkin otin sen itseeni. Minua ärsyttää, että ihmiset pitävät jonkun olemassaoloa niin itsestäänselvyytenä, ettei sen olemusta tarvitse ajatella - ja ne jotka ajattelevat ovat lapsellisia tai typeriä. Olen todennut, että sisäinen lapsi on hieno juttu ja aion pitää siitä kiinni, sanoivat muut mitä tahansa.
Yllä olevan kappaleen linkin sain ystävältäni, joka ei suoranaisesti viitannut kinttaalla minun lapsellisille pohdinnoilleni. Hän naurahti ja totesi, että hassua, ettei se ole tullut mieleen aiemmin. Hänelläkin kun kuulemma on tapana pohdiskella mitä kummallisimpia asioita. Kappale on siis korealaisbändi Co-Ed Schoolin Too late (Part 2) Dance version. Kappaleen video on myös hieno, se kannattaa käydä katsastamassa, jos vähääkään tykkää katsella tanssia.
Aloitin eilen Mission Impossible I:n. Tämän hetken ensimmäinen suuri tavoite on kesän aikana kyetä juoksemaan/hölkkäämään 2,5 km. Se ei kuulosta paljolta, mutta jostakin vain on aloitettava. Olen kaiken lisäksi asettanut pieniä välitavoitteita itselleni, joilla koetan pitää motivaatiota yllä. Ensimmäisenä tavoitteena on pitää treenausta yllä kuukausi - yleensä en näissä päätöksissä selviä niin pitkälle, mutta ehkä tällä kertaa? Jos onnistun saavuttamaan ensimmäisen varsinaisen tavoitteeni, annan itseni luvan ostaa jotakin! Jotakin suurempaa, ei niin välttämätöntä, mutta mukavaa - esimerkiksi Nintendo Wiin.
Hieman kismittää, että tästä blogista alkaa kaikota sen alkuperäinen idea, mutta minkäs sille voi, kun pää lyö tyhjää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti